Kalevala MM-99 tulokset

Lasten ja nuorten runot
Kuvia kisoista 1 Kuvia kisoista 2

Länsi-Väylän arvio tapahtumasta
http://www.lansivayla.fi/kehyskulttuuri/index.htm

Kalevala MM-99 juhlakilpailut pidettiin 23.10 Espoon Kulttuurikeskuksessa. Kilpailujen teemoina
olivat lasten ja nuorten runot, sekä uusi kansanrunouskokoelma Runorumpu. Kisoihin osallistuivat kaikki edellisten vuosien Suomen ja Maailman mestarit ja Vuoden Shamaaneista V.P.Pisto ja Veltto Virtanen (häntä ei tosin saanut äänestää). Paikalla oli lähes kaksisataa ihmistä

Vuosituhannen Runomestari valittiin yleisöäänestyksellä: Valituksi tuli Suomen mestari vuodelta 1996 Taito Hoffren (kotipaikka Kantele, kappale: kansanruno Tammi). Hoffrenin voittoa kirkastaa vielä tuomariston antama ykköspalkinto. Vuosituhannen  Shamaaniksi yleisö valitsi vuoden 1997 maailmanmestarin Senja Mäkisen (Senja esitti Runorumpu-runonsa Peili.)

Mainittakoon, että kärkikaksikon takana tulivat hyvin lähellä Santtu Karhu, Hännähuiput, Tytti Metsä ja Urpo Nuorva. Äänestystulos oli tasainen voittajaa lukuunottamatta.

Tuomaristo, johon kuuluivat professori  Lauri Harvilahti, folkloristi Mikko Europaeus ja lehtori Anna Kaisa Liedes valitsi lisäksi kolme parasta esitystä ja jakoi kuusi kunniamainintaa. Kilpailijoita ja ryhmiä oli loppukilpailuissa mukana 18 (Esityksiä oli 28)

1. Taito Hoffren, Kantele ( trad/Hoffren:Tammi)
2. V.P.Pisto, Joensuu (Kohti Sylvesteriä/ Runorumpu), Oppi ei ojaan kaada (Pisto).
3. Tytti Metsä, Helsinki (Neito ja lohikäärme, kansanruno)

Kunniamaininnat: Kullervon Kosto -yhtye (Helsinki), Ihtiriekko -yhtye (Espoo), Hännänhuiput -lapsiryhmä (Helsinki), Eila Hartikainen (Vantaa), Eila Pöllänen (Ruotsi), Santtu Karhu (Karjala)

Nuorten runosarjan voitti Sami Lehtilä syksy -runollaan.
Kilpailuissa esitettiin myös Koululaisen runokilpailun voittajarunot, jotka julkaistaan internetissä 24.10, samoin kuin muut ihastusta herättäneet nuorten revitykset, joissa tekijät rumopilivat elämästään nuorten omalla sanastolla, ilman sensuuria.

Lisää kilpailujen tunnelmista lähiaikoina sivuillamme. Valokuvia saamme verkkoon heti alkuviikosta. Kiitos mukana olleille! Ensi vuonna tavataankin jo laajemmilla areenoilla ja uusin teemoin, joista tiedotamme lähiaikoina.

Tuoreet viisivuotisjuhlakommentit järjestäjältä
(Lopussa radiokoosteen jälkeisiä mietteitä)

Lienen jäävi kommentoimaan esityksiä, joita seurasin juontajana sivuverhojen kätköissä, mutta jokaiset kisat läheltä kokeneena voinen vertailla ensimmäisiä ja viidensiä kilpailuja. Ensimmäisten kisojen etu oli oikeastaan esitysten vähyydessä: emme saaneet koolle enempää kuin 14 kelvollista esitystä. Mutta saaduissa esityksissä oli voimaa sitäkin enemmän: Kullervon Kosto oli vasta lyömässä itseään läpi, ja heidän esityksensä pursusi nuoruuden voimaa ja näytön haluja. Vastapainoksi Urpo Nuorvan Talvisodan kronikka hiljensi yleisön lähes kyyneliin ja Velton EU-manaus syntyi improvisaatiosarjassa tuoreen kansanedustajan palopuheena, jossa lakkikin lensi päätteeksi lattiaan.

Kisojen voima on ollut amatöörien ja ammattilaisten yhteiskemiassa. Väitänpä, että amatöörien aidot, hiukan viimeistelemättömät esitykset ovat kenties koskettaneet yleisöä enemmän. Eilen pidetyissä kisoissa parasta antia olivat mielestäni nuorten trokeeviritelmät, jotka eivät lonkalta kirjoitettuna tietenkään olleet täydellisiä mitaltaan, mutta niiden säkeissä virtasi nuorison aitous ja voima, jota rohkeat esitykset vielä korostivat. Yhtä paljon yleisö lämpeni lasten runojen esityksistä. Käntsy kaarnasesta runo oli oivaltavan hauska, suorastaan huippuräväkkä Hännähuippujen käsittelyssä. Vastapainoksi jo ammattilaisiksi nousseet kansanrunouden opiskelijat olivat mielestäni turhan pidättyväisiä esityksissään. Pelkäsivätkö he ammattilaisraadin arvostelua, vai onko esitysten akateemisesta tarkkuudesta tullut hyve? Kullervon Kostostakin puuttui alkuaikojen eroottinen uho, joka ainakin minusta sähköisti heidän esityksensä paremmin. Minun mielestäni tyttöjen alkuaikojen hauskuus oli hävinnyt. Johtuneeko kokoonpanomuutoksista?

Uskallanpa väittää, että kansansuosikeksi nousee taiteen kuin taiteen alalla ihmiset, jotka säilyvät ikuisina amatööreinä! Tarkoitan amatööriytenä innostusta, aitoutta ja ennen kaikkea nöyryyttä. Jos esiintyjä pitää itseään kansaa parempana, ei hän pitkälle pötki. Oppitunti kansan ja kansanrunouden "ylivertaisuudesta" voisi alkaa vaikkapa uunituoretta kokoelmaa Runorumpua lukemalla. Väitän, että Suomesta ei löydy montaa ammattikirjoittajaa, jotka yltävät sen runotuotannon tasolle. Ikivanhan runotekniikan hallinan lisäksi niistä hehkuu aitous ja kansan sielu, joka pakenee väkisin yrittävän käsistä kuin vesi seulasta.

Ammattilaisten esityksistä minua koskettivat ehkä eniten Eila Hartikaisen "Mietteissänsä vanhat lehmät", jossa uusi kansanruno sai eläytyvän mestarin esittäjäkseen. Eila onkin taiteilija, joka on säilynyt murrettansa myöten kansanihmisenä. Samoin V.P.Piston Runorumputeos "Kohti Sylvesteriä oli todella mestarillinen, ja Karjalan Santtu Karhun loitsinnassa oli maagisuutta rock-kompin säestyksellä.

Vuoden 1999 Runolaulun maailmanmestaruuskilpailuissa oli runsaasti hyviä esityksiä joka makuun. Ruotsista tulleet Eila och Anders pitivät yllä pölhön kansanhuumorin mainetta pienoiskuvaelmallaan, jossa ruotsin- ja suomenkieleinen kalevalamitta limittyivät Svea-mamman Lemminkäistarinaan. Oikeastaan on sääli, että Johannes Kekkonen ei tänä vuonna mahtunut loppukilpailuun, sillä hänellä tätä rohkeaa aitouden lajia löytyy vielä enemmän. Toivottavasti hän kirjoittaa ensi vuodeksi sen verran lyhyen tekstin, että hänet voisi huoletta päästää estradille sitä lausumaan ilman, että on pelkoa sanojen haihtumisesta mielestä kesken esityksen...

25.10. 1999 radioohjelman jälkeen:

Kyllä se sivuverhosta seuraaminen ja aikatauluista sterssaaminen sittenkin himmensivät kokonaiskäsitystäni. Radiosta kuultuna esitykset olivat todella loistavia. Varsinkin Runorumpurunot löivät minutkin ällikällä. Täytyy ihmetellä nuorten taiteilijoiden kykyä luoda täysin oudoista runoista muutamassa päivässä kiireiden keskellä merkittäviä taideteoksia. Väitän, että kilpailuissa kääntyi uusi lehti kansanmusiikin ja kansanrunouden historiassa. Uudet runot sähköistävät alan, kiitos uusien lahjakkaiden, ennakkoluulottomien taiteilijoiden, joilla on ulkoisen ilmaisuvoiman lisäksi myös runsaasti sisäistä sanottavan tarvetta.

Petri Niikko 1999

Takaisin etusivulle