Taika-kissa
Kirjoittanut Senja Mäkinen Moona Niikolle
ja kaikille muillekin runoksi, jota pitää jatkaa.

Lähti kissa kulkemahan,
taika-kissa tallomahan.
Kulki aamun, kulki päivän,
kulki illankin iloiten.
Kunnes pilkkopimeässä
eksyi vallan vaikeasti,
kotipolulta katosi.

Vielä saapui sadepilvi,
kastoi kissan karvaturkin.
Kylmenivät kaikki kynnet,
pienet tassutkin paleli.

Pelkäsi pienoinen kissa,
häntä-kissa hätäeli.
Näki valon välkähtävän,
pienen tuikun pilkottavan
pienen mökin ikkunassa.
Kohti tuikkua tulevi.

Kissa varsin varovasti
raaputteli rappusia.
Naukui kerran, naukui toisen.
Kuuli äänen vanha mummo,
raotteli oveansa.

Näki kaksi kiiluvaista
kissan silmän kimallusta.
Mummo ensin ihmetteli:
-Mitkä silmät siinä seisoi
sysimustan syksyn yössä?
Käski käymään peremmälle.

Sieltä saapui musta kissa,
mirri pieni piiperöinen
turkki vettä valumassa,
korvat kurjat kastuneena,
kynnetkin kylmettyneenä,
taikahäntäkin takussa.

Kuivas mummo kissan turkin
pehmoisilla pyyhkehillä.

Kaunis turkista tulikin!
Musta kiilto kimalteli,
hopeata hännän päässä,
kultaa kynsien välissä.

Mummo tuolta kysymähän;
-Kuka olet kissaseni...?

(Jatka sinä, vastaa mummolle!)
Takaisin Senjan luo

Runoja
Etusivulle