Suomen kielen voiman lähde

Ikivanha Suomen kieli 
kasvoi korpikuusikoissa,
petäjäisillä poluilla.
Siellä kasvoi suomen kieli,
puissa karhun kynsimissä,
erälaavujen savuilla.

Varttui kielemme verevä,
rytmin, laulun luonnonvoima
kaukana junaradoista,
oppilaitosten ovista,
näsäviisaitten viroista.

Siellä, missä kieli kasvoi
karttui Suomen kansan luonne,
jossa vielä voi havaita
ikivanhoja peruja
erämiehen herkkyydestä,
kalamiehen tarkkuudesta, 
raivaajasta raivokkaasta,
mietiskelijän suvusta.

Suomen tietäjän luvuilla 
loitsuilla, manasanoilla
nousi järvelle puhuri
vainolaivaston tuhoksi.
Niillä suojeltiin kotimme,
vahvistettiin linnavuoret
tulinuolten nuolennalta.

Suomen kielen lempeydellä,
lauluin hellin ja hyrinöin
peittyi korpemme kohinat.
Unen saivat laihat lapset
kylmän talven kynnyksellä,
tervasnuotion kajossa.

Suomen kielen kerroksissa
yhä piilee tuo lumous,
runolaulun viisas tieto,
leikki, luovuuden tuhina.

Kuvat oudot, kummalliset,
toiset tuttua tutummat
leijuvat kuin heimon henget
nyky-Suomen lasten suuhun
lauseen käyttäjän käsille.

Kieli, kansan kasvattaja
yhä valmis on erälle
tavuin vanhoin vankkaluisin,
sanoin uusin ja sopivin 
etsimään elonkipinät
muinaisilta metsämailta
tajunnan sanasaloilta
ikimitta oppaanansa.

Petri Niikko

Takaisin etusivulle

Nykyväinöjen esiinmarssi/ Heikki Saure


Kuva Petri Niikko1997