| Repe Helismaa 90 vuotta vuonna 2003 Suomen viime vuosisadan rakastetuin nykyväinö (sanan ja laulun taitaja) sai koskettavan kunnianosoituksen Timo Koivusalon elokuvassa Kulkuri ja Joutsen. Repe Helismaa oli suomalainen mies parhaasta päästä. Emme ole tylsää mollikansaa, se on harha. Jostakin syystä pidämme herkkyyttämme, kykyä kuunnella vaiti heikkoutena. Olemme aina osanneet nauraa ja varsinkin tärkätyille kulttuuripölvästeille, jotka aikoinaan karsastivat aitoa kansanmiestä, Repeä. Kirjoitin alla olevan runon ennen kuin katsoin "Kulkuri ja Joutsen"-elokuvan. Runon pohjusti Kyösti Mutkalan ja Jukka Pennalan loistava elämänkertateos Jätkäpoika ja runoilija (1994 WSOY), joka on ilmiselvästi ollut alkuun paneva voima myös Koivusalon elokuvalle, vaikka Timo ei sitä missään vaiheessa myönnäkään, saati anna kiitosta kirjan tekijöille. Kirja antaa elokuvaa syvällisemmän kuvan Helsimaasta Reino Helismaa osasi tuottaa tarvittaessa myös kalevalamittaa, jota hän käytti sodanaikaisessa Kullervo-näytelmässään. Siinä Seppo Ilmarinen takoo pimeää porsasta vastaan kolariautoon uuden kardaaniakselin. Kolarissa vastakkain olivat, ketkäs muut kuin Joukahainen ja Väinämöinen. Ohessa katkelma näytelmästä: "Jo on rukki runneltuna, auto tohjoksi ajettu! Oli magneetto mudassa, kadoksissa kaasuttaja tuolla viien virstan päässä, karhuloitten kumppalina! Kiemurassa kardaanitkin, sylinterit syrjällänsä. En ole mies mitätön, perinkään pahainen poika, olen Sampuen takonut, kirjokannen kalkutellut! Pian sie suuri Joukahainen jälleen saat jyristää joroihin, kaasutella kaupunkihin!" Katkelma on Jukka Pennalan ja Kyösti Mutkalan Repen elämänkerrasta. Mutkalan ja Pennalan teoksesta löytyi myös varsin kiinnostava episodi Reino Helismaan ja Pentti Saarikosken kilpalaulusta vuodelta 1962. Tapaus oli esikuvanamme, kun yhdistyksemme järjesti suuren runomittojen kilpalaulannan Kalevala MM-2002 kilpailuissa, jotka pidettiin 20.10. Espoon kulttuurikeskuksessa. Tapahtumasta on laaja kuvareportaasi sivuillamme. Penan ja Repen runot ja taustoja "Pena vs. Repe vs. räppiin" ovat myös ihmeteltävänänne. Helismaan monilahjakkuus on hämmentävää, voisi sanoa ainutkertaista. Mies oli virtuoosi paitsi radiohupailujen, erityylisten iskelmätekstien ja elokuvakomedioiden tekijänä, niin oli hän myös erittäin pätevä jännityskirjailija. Vuonna 2001 Gummeruksen julkaisema Reino Helismaa ...ja reikärauta Brown sisältää tukun salanimillä Masa Palo ja Rudi Halla laadittuja, hyytäviä, verensekaisia jännitystarinoita 1930- ja 40-luvuilta. Uskottavat tarinat sijoittuvat eripuolille maailmaa, milloin viidakkoon, milloin amerikkalaiseen suurkaupunkiin tai sumuiselle golfkentälle Englantiin. Jostakin syystä Helismaa lopetti "vakavan" proosan kirjoittamisen sotien jälkeen. Kenties hänelle ei edes siunaantunut siihen aikaa hektisen viihdetehtailun ja perheen elättämisen myötä. Talonsakin hän joutui verottajan epäluulojen takia maksamaan kahdesti. Petri Niikko 1999-2003 |
| Repe Helismaalle Aurinko
kun päätti retken, - Täällä meidän iltamissa - Näissä konserttisaleissa - "Entäs naiset, onkos niitä?" Petri Niikko Espoo 21.2.1999 Kävin katsomassa elokuvan 13.3. 13.3. klo 21.56 Petri Niikko Jutellessani isäni
Urin kanssa kävi ilmi, että hänelläkin oli muistoja
Repestä, vieläpä kahden vuoden ajalta. Syntymäni
jälkeen perheemme asui Puistolassa pienessä mökissä
lähellä junarataa. Isäni työskenteli tuolloin
maalarina Helsingissä kulkien töihin samalla
aamujunalla kuin Reino Helismaa. Aika oli silloin toinen,
junissa poltettiin tupakkaa ja iskettiin korttia. Eniten
korttiporukoita oli juuri aamu seitsemäksi työmaille
menevien junassa. Repe intohimoisena kortinpelaajana
pyysi aina pääsyä porukkaan, ja avosylin mies niihin
toivotettiinkin. Kansa tykkäsi miehestä kuten
tiedetään. Puolen tunnin matkalla ehti hyvin pelata
erän marjapussia. Isäni jopa arveli, että Helismaa
meni aikaiseksi töihin vain päästäkseen parhaaseen
aikaan junaan pelaamaan. Tuolloin ei junissa kuulemma
paljon naisia liikkunut. |