Suomen viime vuosisadan rakastetuin nykyväinö (sanan ja laulun taitaja) sai koskettavan kunnianosoituksen Timo Koivusalon elokuvassa Kulkuri ja Joutsen. Repe Helismaa oli suomalainen mies parhaasta päästä. Emme ole tylsää mollikansaa, se on harha. Jostakin syystä pidämme herkkyyttämme, kykyä kuunnella vaiti heikkoutena. Olemme aina osanneet nauraa ja varsinkin tärkätyille kulttuuripölvästeille, jotka aikoinaan karsastivat aitoa kansanmiestä, Repeä. Kirjoitin alla olevan runon ennen kuin katsoin "Kulkuri ja Joutsen"-elokuvan. Runon pohjusti Kyösti Mutkalan ja Jukka Pennalan loistava elämänkertateos Jätkäpoika ja runoilija (1994 WSOY), joka on ilmiselvästi ollut alkuun paneva voima myös Koivusalon elokuvalle, vaikka Timo ei sitä missään vaiheessa myönnäkään, saati anna kiitosta kirjan tekijöille. Kirja antaa elokuvaa syvällisemmän kuvan Helsimaasta

Reino Helismaa osasi tuottaa tarvittaessa myös kalevalamittaa, jota hän käytti sodanaikaisessa Kullervo-näytelmässään. Siinä Seppo Ilmarinen takoo pimeää porsasta vastaan kolariautoon uuden kardaaniakselin. Kolarissa vastakkain olivat, ketkäs muut kuin Joukahainen ja Väinämöinen. Ohessa katkelma näytelmästä:

"Jo on rukki runneltuna, auto tohjoksi ajettu! Oli magneetto mudassa, kadoksissa kaasuttaja tuolla viien virstan päässä, karhuloitten kumppalina! Kiemurassa kardaanitkin, sylinterit syrjällänsä. En ole mies mitätön, perinkään pahainen poika, olen Sampuen takonut, kirjokannen kalkutellut! Pian sie suuri Joukahainen jälleen saat jyristää joroihin, kaasutella kaupunkihin!" Katkelma on Jukka Pennalan ja Kyösti Mutkalan Repen elämänkerrasta.

Mutkalan ja Pennalan teoksesta löytyi myös varsin kiinnostava episodi Reino Helismaan ja Pentti Saarikosken kilpalaulusta vuodelta 1962. Tapaus oli esikuvanamme, kun yhdistyksemme järjesti suuren runomittojen kilpalaulannan Kalevala MM-2002 kilpailuissa, jotka pidettiin 20.10. Espoon kulttuurikeskuksessa. Tapahtumasta on laaja kuvareportaasi sivuillamme. Penan ja Repen runot ja taustoja "Pena vs. Repe vs. räppiin" ovat myös ihmeteltävänänne. 

Helismaan monilahjakkuus on hämmentävää, voisi sanoa ainutkertaista. Mies oli virtuoosi paitsi radiohupailujen, erityylisten iskelmätekstien ja elokuvakomedioiden tekijänä, niin oli hän myös erittäin pätevä jännityskirjailija. Vuonna 2001 Gummeruksen julkaisema Reino Helismaa ...ja reikärauta Brown sisältää tukun salanimillä Masa Palo ja Rudi Halla laadittuja, hyytäviä, verensekaisia jännitystarinoita 1930- ja 40-luvuilta. Uskottavat tarinat sijoittuvat eripuolille maailmaa, milloin viidakkoon, milloin amerikkalaiseen suurkaupunkiin tai sumuiselle golfkentälle Englantiin. Jostakin syystä Helismaa lopetti "vakavan" proosan kirjoittamisen sotien jälkeen. Kenties hänelle ei edes siunaantunut siihen aikaa hektisen viihdetehtailun ja perheen elättämisen myötä. Talonsakin hän joutui verottajan epäluulojen takia maksamaan kahdesti.

Rovaniemen Markkinoilla

Petri Niikko 1999-2003

Aurinko kun päätti retken,
hiipi tienoolle hämärä.
Soiton, naurun tauottua
kansa kaikkosi kylille.
Istui yksin soittoniekka,
katsoi kylmää taivaanrantaa,
istui hiljaa kuin unessa,
soitti mietteissään kitaraa.

"Tiedän, mun on lähdettävä,
mutta silti se kivistää."

Kuului ääni ymmärtävä:
-"Älä itke iltaa vasten,
tämä ilta on Sinulle.
Annoit kaiken kaksin verroin
itseäsi säästämättä.
Viimeisenä lahjanasi
annat itkun ihmisille,
kultaa kalliimman asian.

- Täällä meidän iltamissa
vastaanottos on komea.
Odotamme jo ovella
Pikajunaa Meksikosta,
sekä tietty Daiga duuta.
Ota matkaan myös kitara!
Olet suurin suvussamme
ilon, huumorin husaari.

- Näissä konserttisaleissa
kuuluu kultaiset sanasi,
Akustiikan ansiosta
sanat kaikuvat iäti.
Leinon Einokin todistaa
suurenevaa suosiota,
kunnioituksen tuloa.

- Täällä kohtaat kaltaisesi
selkään pistetyt neromme,
kansan rakkaimmat näkijät."

- "Entäs naiset, onkos niitä?"
Tiukkaa vielä kalvas hahmo,
muttei kuule vastausta,
vaipuu viime matkallensa,
yksin, kourissaan kitara.

Petri Niikko Espoo 21.2.1999

Kävin katsomassa elokuvan 13.3. 
Elokuva on tosi ja koskettava, elämänmakuinen, suomalainen. Lehtikirjoituksiin nähden olin yllättynyt muidenkin kuin Martti Suosalon näyttelysuorituksista. Elokuva on tulvillaan bravuureja, aitoja muotokuvia. Tapio Liinoja nousee Suosalon rinnalle Rautavaarana, ja jopa Masa Niemeä esittävä näyttelijä tekee tärkeän työn piirtäessään henkilöhahmostaan säälittävän pellen. Hahmoista löytää tarkkojen persoonallisten piirtojen ohella hienoja stereotypioita. Yhtäkaikki Timo Koivusalo tuntee Suomen ja suomalaiset. Hänen kuvauksensa meistä on eleetön ja karhean kaunis. Elokuva olisi voinut kestää kymmenenkin tuntia, aiheeseen jäi kaipuu. Harvoin kokee esityksen jälkeen niin käsin kosketeltavana halun ryhtyä taputtamaan. Jostakin syystä emme kehdanneet. Ehkä pidätimme kyyneleitä?

13.3. klo 21.56 Petri Niikko

Takaisin Etusivulle Rovaniemen Markkinoilla
Yllättävä muisto

Jutellessani isäni Urin kanssa kävi ilmi, että hänelläkin oli muistoja Repestä, vieläpä kahden vuoden ajalta. Syntymäni jälkeen perheemme asui Puistolassa pienessä mökissä lähellä junarataa. Isäni työskenteli tuolloin maalarina Helsingissä kulkien töihin samalla aamujunalla kuin Reino Helismaa. Aika oli silloin toinen, junissa poltettiin tupakkaa ja iskettiin korttia. Eniten korttiporukoita oli juuri aamu seitsemäksi työmaille menevien junassa. Repe intohimoisena kortinpelaajana pyysi aina pääsyä porukkaan, ja avosylin mies niihin toivotettiinkin. Kansa tykkäsi miehestä kuten tiedetään. Puolen tunnin matkalla ehti hyvin pelata erän marjapussia. Isäni jopa arveli, että Helismaa meni aikaiseksi töihin vain päästäkseen parhaaseen aikaan junaan pelaamaan. Tuolloin ei junissa kuulemma paljon naisia liikkunut.

Heitän loppuun retorisen kysymyksen: Naistenko takia istumme nykyisin junissa tönkköinä omissa oloissamme eteemme tuijottaen?

20.3.1999 sähköposti