Alkukesä Vuokkiniemen kylässä

On lauantai 5.6.1999 ja kello lyö kaksitoista Vuokkiniemen kylässä.

Kylästä on sähkö poikki. Olga virittelee hellaan tulta ja harmittelee, ettei voi katsoa lempisarjaansa Santa Barbaraa. Puiden ottaessa tulta, Olga liottaa lihaa ja pilkkoo perunoita soppaan. Liha on talvella teurastetun vasikan viimeisiä, perunat jo hiukan pehmennyttä viime syksyn satoa.

Viime viikonloppuna ja alkuviikosta satanut lumi on viivästyttänyt entisestään perunanistutusta. Onneksi kaupungista tuli Olgan tytär ja pojat vaimoineen auttamaan.
Pelto on täynnä kyyryisiä selkiä. -Vaot kaivetaan lapioilla ja teräväpäisellä riulla tehdään reikiä perunoille. Sitten haravoidaan multa peitoksi.

Olgan lapsenlapsien oletetaan osallistuvan istutukseen, mutta kukaan ei kauheasti huutele, vaikka lapset juoksevatkin kylällä jo ennen puoltapäivää. Koulu on tältä keväältä ohi, mutta lapset tapaavat koulun pelikentällä. Järvi on vielä kylmä eikä uimisesta tule mitään.

Jäät lähtivät Kuitti-järvestä viime viikolla. Olgan mies ja kaksi nuorinta poikaa ovat kalassa. Särjen ja ahvenen kudut ovat meneillään ja haukiakin tulee vielä. Kalaa pyydetään itsekudotuilla verkoilla ja katiskoilla. Suurimmat kalat miehet pingottavat keppien avulla auki ja ripustavat talon seinälle aurinkoon kuivamaan. Vuoden mittaan kuivakala on maukasta pikkunaposteltavaa oluen kanssa.

Kalamiehet keräävät kalasaaliin lisäksi myös tuohta. Sitä on paras kiskoa rauduskoivuista ja juuri nyt. Tuohista punotaan käyttötavaroita kotiin, mutta myös turisteille myytäväksi. Kesällä niistä saadaan mukavat lisätulot perheen minimaaliseen budjettiin.

Pellolta saavutaan sopalle ja Olga nostaa kaapista pikkuruisen votkapullon pöytään. Ruokaryypyt pitää ottaa, ettei selät niin kipeytyisi. Olga juttelee perunanistuttajien kanssa hetken ja lähtee sitten kantamaan vesiä saunaan. Kalamiehet tulevat vasta huomenna, mutta toki muutkin ovat löylyt ansainneet.

Katja Ylätalo

Elämisen hintaa eli kostamuslainen ostoskori kesäkuussa 1999

Tänne Vienaan ei kannata jättää tulematta sen takia, että pelkää kyllästyvänsä venäläiseen leipään ja kaaliin. Suuresta Kostamuksen kylästä saa rahalla melkein kaikkea sitä, mitä me olemme Suomessakin tottuneet ruokapöytäämme kantamaan. Paikalliset elävät silti yhä sillä leivällä ja kaalilla. Miksikö?

Perustuotteet ovat toki halpoja; litra maitoa maksaa reilun markan, vehnäpatonki hiukan alle sen. Jauhelihaa ei täällä juuri näe vaan liha myydään reiluina teuraspaloina seitsemällä markalla kilo.

Tuontitavaroiden hinnat ovatkin sitten käsittämättömiä. Kahvikilo maksaa huimat 90 markkaa ja ulkomaalainen merkkitee kolme kertaa enemmän kuin se, jonka nimi on kirjoitettu venäläisittäin.

Muun maailman vallanneita Kellogseja ei Kostamuksesta löytynyt, mutta vanhat vitsit venäläisestä vessapaperista on syytä vetää pöntöstä alas. Vessapaperia saa lähes joka kioskista ja kaupasta. Kuusi rullaa maksaa kaksi markkaa 25 penniä.

Kaikkineen kostamuslainen ostoskori maksoi 156 markkaa 91 penniä. Se on 30 markkaa halvempi kuin sama ruokalasti Suomessa, mutta kostamuslainen kori ahmaisee hiukan alle puolet paikallisen työntekijän kuukausipalkasta. Suomalaisittain ei edes päivän palkkaa.

Ei siis ihme, että esimerkiksi Vuokkiniemellä eletään enemmän tai vähemmän luontaistaloudessa. Kylässä on kaksi pientä kauppaa, mutta varsinaisilla ostoksilla käydään Kostamuksessa. Kaiken taloudellisen hälinän keskellä tavaroiden hinnat muuttuvat melkein päivittäin, joten niistä saadaan myös päivittäinen puheenaihe.

Ostoskorivertailussa oli seuraavat tuotteet:
(suluissa ensin hinta Suomessa, sitten Kostamuksessa markoiksi muutettuna)

litra maitoa (3,95/1,50)
vehnäpatonki (7,90/0,88)
kilo naudanjauhelihaa (32,90/7,00)

200 gr teetä (22,20/5,00)
kilo kahvia (39,90/90,00)

puoli kiloa emmental-juustoa (16,95/11,25)
litra appelsiinimehua (6,90/3,75)
litra kokakolaa (5,90/5,00)
litra mansikkajugurttia (6,90/6,13)

kilo tomaatteja (15,90/6,75)
kilo appelsiineja (5,90/4,00)
kilo banaaneja (9,90/5,00)

paketti Kellog'seja (21,25/ei ole)

6 rullaa wc-paperia (11,90/2,25)

Katja Ylätalo

Potakan nostoa Vuokkiniemellä 1998

"-Televiizorissa puhuivat, jotta tollari on noussut jo kahteentoista ruplaan", Olga Remsu tokaisee ja laittaa puita hellaaan. "Vaikka piruako heistä tietää, herroista. Puhuvat mitä puhuvat", Olga jatkaa ja ähisee uunin ääressä "Millä se Viljo aina sytyttää? Gazetalla kai? Sähköä ei anneta, mutta pitää suuppia keittää, johan miehet kohta tulevat pellolta."

Vuokkiniemen kylässä on perunannostoaika. Olgalla on asiat hyvin. Talossa on miehen, Viljon lisäksi nuorin poika Aleksei ja kylällä asuu lisäksi kaksi poikaa, Jura ja Pauli. Kaikki nostavat potakkaa. Kostamuksesta käy vielä vanhin poika Viktori ja tytär Tatjana auttamassa. Jotkut joutuvat raatamaan pellollaan yksin. "Kyllähän meille Viljon kera tuosta yhdestä pellosta riittäisi, mutta pitäähän sitä työntää muillekin", Olga jatkaa ja pilkkoo perunaa keittoon. Perunat on otettu lehmille ja vasikoille tarkoitetuista huonoista ja pienistä. Olga paloittelee niistä hyvät kohdat suuppiin ja pilkkoo loput elukoille. Ruokaperunoiden annetaan vielä maata rauhassa talon kellarissa.

Ostajat kaupungista

Kun ruplan arvo oli kehnoimmillaan Vuokkiniemeen lappoi väkeä 50 kilometrin päästä Kostamuksesta. Muutamassa tunnissa he ostivat kylän kaksi kauppaa tyhjiksi. Tavaroiden hinta oli Kostamuksessa kohonnut kymmeniä prosentteja, voin melkein 300 prosenttia. Kylässä elettiin vielä vanhojen hintojen mukaan. Vaikka nyt ei Vuokkiniemenkään kaupoissa ole mitä ostaa, yhä Kostamuksesta tiputtelee väkeä kylän raitille. Kaupungista tullaan ostamaan taloista maitoa ja pelloilta perunaa. "Mistä sitä tietää, millä hinnalla maitoa myyä?", Olgakin ihmettelee, mutta jakaa lehmiensä tuoton samaan hintaan kuin ennenkin. Menekki on hyvä, maitoa menee niin, ettei siitä jää rahkaksi keitettäväksi.

Maalla on nyt paljon parempi elää kuin kaupungissa. Aluksi Kostamuksesta loppuivat suola ja ruokaöljy. Sitten jotkut kaupat lakkasivat myymästä votkaakin, kun hintoja ei osattu määritellä. Myöhemmin viikolla Kostamuksen kaupat sulkivat ovensa. "Piti mennä tänään kauppaan, mutta kaikki olivat kiinni", Viktori Remsu hymähtää ja valittelee pöydän antimia. "Olisi pitänyt tuoa kalaa", veli Aleksei harmittelee ja jatkaa tarinaa eilisestä kalamatkasta. Nurkassa jököttää sentään Vuokkiniemestä tuotu perunasäkki.

Perunaa nostamassa

Vuokkiniemessä kaikki ahertavat pelloilla. Remsujen pellon keskelle on ajettu auto, jonka radiosta kaikaavat vanhat venäläiset laulut. Pellosta lajitellaan kyyryisten selkien alla siemenperunat, syötävät ja elukoiden potakat. Vakat täyttyvät nopeasti, vaikka kylällä puhutaankin, että sato on hiukan huonompi kuin viime vuonna. Viereiseltä pellolta huudetaan tupakkatauolle. Multaisin sormin miehet kulauttavat votkapullosta ryypyn, huivipäiset naiset nojailevat kuokkiin ja puhuvat kylän asiat halki. Vaikea aika näkyy siinä, että kylällä varastetaan jo nyt perunaa. Peltojen laidoilla on maakellareissa rautaiset ketjut ja jykevät lukot, mutta kirveellä pääsee puisista ovista läpi. Syrjäisimmillä pelloilla käy yökuokkijoita. "Glavalta kuokittiin kahdeksan metriä", Olga kertoo ja puistaa päätään. Tavallisesti perunavarkaat iskevät myöhemmin, viimeistään keväällä, kun omat syötävät on loppu.

Laiskuudesta

Kylällä kulkee koko ajan humalaisia. Toisilla on kyntö saatu loppuun toiset vaeltavat laiskuuttaan. "Ka miksetpä sinä kuoki", Olga karjaisee ohikulkijalle. "Pulloon vaihtavat säkillisen hullut. Sitten varastavat kun ei ole mitä suuhun panna". Olgankin luo lompsuttelee kostamuslainen ja ehdottaa vaihtokauppaa - perunoita votkaan. Olga oikaisee itsensä ja tokaisee, että säkillinen maksaa 150 ruplaa. Kaupunkilainen hymähtää, että kaupungistakin saa halvemmalla. "Piruako sitten tänne sotkeudutte", Olga pamauttaa ja kumartuu koukkimaan hameen helma heiluen. Pellon laidalla vakoista kaadetaan perunat muovin päälle kuivamaan. Toistaiseksi sää on suosinut. Illalla kuivat potakat nostetaan kellariin turvaan.

Päivän päätteeksi

Illalla Olga pilkkoo perunat vaihteeksi pannulle. "Joko se Pauli tuo lehmiä?", Olga hätäilee ja nousee ulos huutamaan kahta kellokaulaa läävään. "Kukas se vasikoille hakee heinää, Aleksei!", Olgaa komentaa ja karjuu pakenevan Paulin perään, että saunaan pitää lisätä puita. Maidon ostajia tippuu Olgan sintsiin seitsemän jälkeen. Viljo tarjoaa teetä ja kuuntelee Kostamuksen ja kylän kuulumisia sammunut belamoori suupielessä. Maidoista saatujen rahojen kera Olga lähettää Viljon hakemaan pulloa. "Pikkuryypyt pitää ottaa, ettei niin kipey. Oma armahaiseni, kun niin kovasti kuokki koko päivän", Olga juttelee ja siivilöi loputkin maidot. Saunassa löylytetään kuokkijat kuntoon. Kuitti on jo viilentynyt niin, ettei siellä viivy pitkään, mutta pikkumolskahdus tuntuu päivän päätteksi hyvältä. Talossa katsotaan jo kinoa ja mietitään josko pelto jo huomenna loppuisi. Päästäisiin viettämään kolkajaisia.

Katja Ylätalo

Takaisin Katjan mutkaan
Etusivulle