Voimataloudessa suunniteltu suuret investointihankkeet
Marina Petrova Karjalan Sanomat

Tänä vuonna Venäjän voimataloudessa on käynnistynyt investointiohjelma, jonka mukaan uudistetaan ja rakennetaan uusia vesi- ja sähkövoimalaitoksia sekä kehitetään energiantuotantojärjestelmää. Ohjelma sisältää uusia vaatimuksia voimatalouden markkinointiyhtiöille, jotka hoitavat sähköntuottajien ja -kuluttajien välisiä yhteyksiä.

Ensi vuonna Karjalan alueellinen sähköyhtiö ryhtyy korjaamaan Petroskoin lämmityslaitosta, rakentamaan Seesjärven ja Valkeankosken vesivoimalaitoksia sekä dieselöljyllä toimivaa voimalaa Valamon saarella.

- Kun Luoteis-Venäjän alueelliset sähköyhtiöt yhdistettiin, me saimme mahdollisuuden rahoittaa suuria investointihankkeita, Karjalan alueellisen sähköyhtiön johtaja Aleksandr Belov sanoi.

Nyt Karjalassa toimii kolme sähköntoimittajaa. Niitä johtaa Karjalan voimatalouden markkinointiyhtiö. Yhtiön asiakasluku on vuoden aikana kolminkertaistunut. Tänä vuonna yhtiö on perustanut osastonsa tasavallan piireihin. Ensi vuonna osasto alkaa toimia myös Kostamuksessa.

- Huhtikuussa solmimme uusia suhteita sähkönkuluttajiin. Olemme kieltäytyneet välittäjistä sähkön myyjien ja kuluttajien kesken. Siirtyminen uuteen suhdetoimintaan oli hankalaa. Eräät piirijohtajat vastustivat tätä uudistusta, Karjalan voimatalouden markkinointijohtaja Oleg Dotsenko kertoi.

Etusivulle