Ilomantsissa ilolla

Minulla on teoria. Yhteiskunnalle Suomi on taakka. Suomi on maa, jossa kansamme kasvoi suomalaisen luonnon ehdoilla suomalaiseksi, omapäiseksi kansaksi, jota yhdisti murteiden värittämä yhteinen kieli. Yhteiskunta tarvitsee vain kuluttajia, tuottajia ja tehokkuutta. Yhteiskunnan kasvun ehto on tuottajien ja kuluttajien maksimaalinen keskinäinen teho, joka heijastuu kiireenä. Näyttää siltä, ettei kiirettä ja kasvua synny kylliksi, elleivät ihmiset ahtaudu mahdollisimman lähelle toisiaan. Mitä pienempi maa, sen enemmän tehokkuutta, jonka riittävyys mitataan viime kädessä ulkomailta.

Minä viihdyn enemmän Suomessa, jossa maamme kiehtovat maisemat ja historia vielä heijastuvat ihmisten silmistä ja puheesta. Yksi suomalainen suosikkikuntani on Ilomantsi. Runouttakin pitäjästä löytyy - ihan vaikka koululaisten pulpeteilta tai entisen kyläpoliisin pöytälaatikosta. Kaunis Ilomantsi on tulvillaan luontoa ja historiaa, vaikka yhteiskunta on asettanut sille kuolemantuomion (vai onko?) pienviljelyn vahvan aseman ja syrjäisen sijaintinsa vuoksi. Ilomantsissa sijaitsevat monet EU:n itäisimmät pisteet. Mutta sehän ei riitä perusteeksi elämälle!

Pidin koulutus- ja esitelmämatkan Ilomantsissa 30.1.-1.2. 2003 Vaara Karjalan kansalaisopiston kutsumana. Opetin kalevalamittaa ja kerroin kuvin Vienan Karjalasta. Matka oli mukava tehdä myös siksi, että Ilomantsi on ehkä Suomen karjalaisin paikkakunta. Ilomantsissa yhtyvät karjalaisuus ja savolaisuus, ortodoksinen ja luterilainen perinne sulassa sovussa.

Vireät, värikkäästi sisustetut kyläkoulut tekivät minuun suuren vaikutuksen. Pienissä, parin- kolmenkymmenen oppilaan kouluissa yhteishenki ja toisen kunnioittaminen ovat käsin kosketeltavia. Lapsilla on tilaa kasvaa, niin kuin on ihmisellä tilaa avaralla paikkakunnalla. Kaikki pojat tuntuivat harrastavan metsästystä, kalastusta ja hiihtoa, tai vaikkapa moottorikelkkailua. Myös tytöt harrastivat paljon liikuntaa ja lukemista, mikä taisi ilmetä myös runonteon helppoutena. Ilomantsilla on Suomen vahvimmat kalevalaisen runon perinteet Simana Sissosen ja Mateli Kuivalattaren nimet mainitakseni. Runous on imetty jo äidin maidosta. Murteella ja geeneillä lienevät merkityksensä.

Oheiset lasten runot syntyivät lyhyen oppitunnin jälkeen Maukkulan, Kuuksenvaaran ja Iknonvaaran kyläkouluissa. Viime vuonna seudulla lakkautettiin kaksi kyläkoulua. Panen kädet ristiin, jotta yhteiskuntamme kehitys kääntyisi pieniä yksiköitä suosivaksi. Sillä voitettaisiin monta ongelmaa ja annettaisiin toivoa suurelle, harvaanasutulle Suomelle ja sen arvokkaille, ihmisen kokoisille perinteille.

Petri Niikko 23.2. 2003

(Ylhäällä: Sonkajan viisi vuotta vanha tsasouna , yllä Iknonvaaran runoniekkoja ja saman kyläkoulun kellonsoittaja. Kuvat Petri Niikko)

Koululaisten runoja

Ekaluokkalaisten runot ovat omakuvia, isommat oppilaat tekivät jatkoa Taikakissalle Runoja syntyi iso nippu. Tässä vain osa.
Kun aika antaa myöden lisään tekstejä.

Kissan sätky

Kissa istui rappusilla,
pelasi pleikkari peliä.
Mummo kysyi ensi kerran:
- Mitä sull on mielessäsi?
Kissa vastas: - Mummo-kulta,
pitäis olla rallipeli.
Kissa meni joen rantaan,
heitti pleikkarin jokehen.
Mummo huusi ihmeissänsä
- Elä heitä pleikkaria!
Kissa oli taikakissa,
mummo äkkiä tokaisi.
Jaakko Heikki Kukkonen, Iknonvaaran koulu.

Olipa kerran tietokone.
Se oli ihan romuna.
Siinä oli iso lommo.
Jukka, Kuuksenvaaran koulu

Jyri Johannes Kareinen:
Otin lohen uistimella.
Minä olin ensimmäinen
Hippo -hiihtokilpailuissa.
Iknonvaara

Aleksi Johannes Eronen:
Miepä olin ensimmäinen
pikajuoksukilpailuissa.
Osaan tehdä kokovoltin.
Iknonvaara

Minä ekaluokkalainen
Titta Teresa Ratinen
olen siivooja suloinen/ vihainen...
Maukkola

Jenni piirtää mielellänsä
aina kun on suuttuneena.
Maukkula

Parempi meressä olla,
alla aaltojen asua jne...
Liisa Emilia Piipponen Kalevalasta (!)
Maukkula

Kissa kehräsi kopassa
Tiia, Maukkula

Vanha Talo

Vanha talo rasahteli.
Ukko, Akka säikähti.
Ukko sanoi akallensa:
Minä lähden kauas pois.
Tämä talo vanha ois.
Hei, älä tule mukaan, ei.
Tuntematon oppilas

Hassu kissa

Meni kissa Viiksiniekka,
aitan alle itkeskeli.
Mietti mitä tehdä voisin,
leikkiä vai hassutella.
Keksi viimein oivan tempun,
Kiipes puuhun vikkelästi,
hyppäs alas nokkelasti,
tassuillansa tapsutteli,
viiksiänsä rapsutteli.

Kuuksenvaaran koulun E 1-2 lk

Pieni poika

Pieni poika kotiin lähti,
pelas tietsikkapelejä.
Kun ei ollut lelujakaan.
Muuta ei mielessä ollut
kuin tietokonepelejä.
Tahtoisi leluja poika,
ei poika leluja saanut.
Eräs mies lelun ojensi.

Mika, Kuuksenvaara.

Taikakissan jatko

-Minä olen taikakissa,
tulin tuolta pimeydestä,
turkki tuli märähäksi,
tassut ihan jäisiksikin.
Minä olen kakskyt vuotta,
nimeni on taikakissa.
Noita käski sanan tuoda,
että hoidatko minua,
pientä vaivamöykkyäsi,
musta turkki eläintäsi?
Voisit vähän kuivatakkin,
tassuani lämmitellä.
Ota minut kissaksesi!

Tyttöoppilas Maukkulasta

Olipa kerran suntio

Olipa kerran suntio,
jolla olikin kontio.
Kontio hulluksi rupes,.
Niin suntio rapust lipes.
Suntio kuolla kupsahti.
Kontiolt pieru lipsahti.
Kontio suntiota suri,
samalla lihoja puri.
Elämä synkkäistä oli.
Kun suntio kuollut oli.
Antti, Kuuksenvaara

Henrik Heikki Hiltusella
pesäpallo on lajina.
Mehtoja myös metättellee,
lumitöissä on hakana
oman auran ohjaksissa.
Iknonvaara

Vas: Kuuksenvaaran kyläkoulun "pyhä nurkkaus." Oikealla Maukkulan koulun oppilaat runon kimpussa

Vasemmalla Kuuksenvaaran koulun ja opettaja Kaisu Saari ja energinen rehtori Helinä Orasmaa, joka pitää yllä myös karjalaisia perinteitä koulussaan. Olin yllätetty, kun oppilaat lauloivat tervetuliaisiksi Jyskyjärven kuorolta kuulemani kappaleen. Oikealla Iknonvaaran ekaluokkalainen tekemässä ensimmäistä kalevalaista runoaan. Perinteet ja nykyaika elävät kouluissa ritirinnan. Välitunneilla saa musisoida koulun bändikamoilla.