Markku parantaa ajatuksen voimalla

Markku Leinonen hoitaa enkelienergioiden avulla monia erilaisia sairauksia. Hänellä on erityinen taito käyttää parannustyössään ajatuksen voimaa, minkä avulla hän voi korjata esimerkiksi selkäranka- ja nikamavaivoja sekä verisuonitukoksia. Tarvittaessa hän myös lisää parannustehoa refleksoterapialla eli koko kehon vyöhykehoidolla.

Parantamisen ohella Leinonen pitää erittäin tärkeänä tehtävänä auttaa ihmisiä ymmärtämään henkisen kasvun merkitys sekä ohjata ja opastaa heitä lähtemään tälle tielle.

Markku havaitsi energioiden virran kulkevan hänen käsiensä kautta, kun hän silitti kissaansa. Nyt hän parantaa ihmisten lisäksi kotieläimiä ja luontokappaleita. Hän voi nähdä ohikiitävän linnun vaivan ja hoitaa sen hetkessä katseen ja ajatuksen voiman avulla.


Oma vastuu

Leinosen mielestä parantaja voi auttaa tiettyyn rajaan saakka, mutta jokaisen pitää itse ottaa vastuu elämästään ja kehityksestään. Vastuun ottaminen tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa pohtia sairauksiensa syitä. Sairaudet kertovat, että jotain on vialla elämäntavassamme ja ajattelussamme.

Tavoite on, että jokainen ryhtyy huolehtimaan ajatustensa ja tekojensa puhtaudesta. Se mitä ajattelemme, puhumme ja teemme, näkyy itse kunkin henkisessä tasossa. Henkinen keho ja fyysinen keho ovat keskenään riippuvuussuhteessa.

Mielen negatiiviset energiat kiertyvät hermojärjestelmän kautta lihaksiin, verenkiertoon, nikamiin, luustoon ja sisäelimiin.


Peltisepästä parantajaksi

Leinonen näki seitsemän vuotta sitten symbolisen unen, jonka hän koki johdatuksena uuteen ammattiinsa. Unen kuvassa oli patsas ja siinä kultainen lapsi sisällä. Myöhemmin hän näki saman kuvan erään kirjan kannessa ja ymmärsi viestin.

Markku toimi aiemmin peltiseppänä. Tuolloin hän vielä tupakoi ja käytti alkoholia. Nyt hän ei käytä kumpaakaan. Alkoholi ei sovi parantajalle, sillä se sotkee energiajärjestelmät.

Markun mielestä jokainen meistä voi pohtia, mikä ruoka ei ole hyväksi kehollemme.

- On tärkeää, mitä syömme ja juomme, esimerkiksi margariinin sijasta olisi hyvä käyttää rypsiöljyä, Leinonen ehdottaa.

Henkisen kypsymisen myötä Leinonen lopetti peltialan yrityksensä ja kouluttautui diplomirefleksologiksi. Hän harjoitti refleksoterapiaa muutaman vuoden ajan kunnes huomasi, että lukkiutunut nikama alkoi katseen ja ajatuksen voimasta parantua. Hän ikään kuin silmillään paransi ja samalla totesi niin tapahtuvan. Tämä helpotti huomattavasti hänen työtään.

Leinonen aloitti reikikurssin. Hän opiskeli energioilla parantamisen taidon Liisa Nuutisen ohjauksessa ja sai lisäksi eväitä henkiseen kasvuun. Nyt hän käyttää selvänäkökykyään sairauksien karmallisten syiden selvittämistyössä. Lisäksi hän hallitsee myös hivenaineanalyysin ja harjoittaa tarvittaessa myös kaukoparannusta.

Selvänäköisyytensä ansiosta Leinonen voi nähdä, mikä on jonkin fyysisen sairauden alkusyy. Lapsi on voinut pudota sängystä pienenä, jolloin lonkka tai jokin muu luuston kohta on vaurioitunut. Kyseinen vamma saattaa synnyttää uusia vaivoja eri puolille kehoa. Myös järkyttävä tunnetila voi vaikuttaa jonkin sairauden puhkeamiseen. Kodin ilmapiiri vaikuttaa erittäin paljon lasten kehitykseen. Moni pieni lapsi on saanut kokea ahdistus- ja pelkotiloja, joista on jäänyt ikuiset vammat hänen sisimpäänsä.

- Henkiset vammat muuttuvat aikaa myöten fyysisiksi ja jopa kroonisiksi. Joskus pieni geenimuunnos saattaa kehittyä perinnölliseksi ja ilmetä seuraavassa sukupolvessa jonkin taudin alkusyynä, sanoo Leinonen.


Henkisen korkeakoulun tasokurssit

Leinosen mukaan jokainen ihminen voi lähteä henkiseen korkeakouluun. Ei pidä kuitenkaan luulla, että elämä on helppoa hänelle, joka lähtee opin tielle. Eteen tulee aina uusia koettelemuksia, ja tuntuukin siltä kuin henkioppaat panisivat ihmisen uskon aina uudelle koetukselle.

On hyvä uskoa vahvasti, että sairauksistaan paranee. Kun vaivoistaan pääsee eroon, elämäntien kulku helpottuu, kunnes tulee seuraava henkisen kypsyyden taso, jossa tarvitaan taas uusi kehollinen remontti. Askel askeleelta henkinen taso nousee.

 

- Oma kokemukseni on, että meitä ohjataan. Saamme aina uusia, seuraavaa kehitystasoamme vastaavia oppaita. Itse jouduin "seisokkiin", kun värähtelytasoa piti säätää ylemmälle tasolle. Tuolloin menetin joksikin aika selvännäkökykyni. Tällaisia jaksoja tarvitaan, koska keho ei kestä kerralla suuria värähtelytason muutoksia.

- Henkisen kehityksen alettua meitä ei jätetä yksin. Toisinaan tunnen, miten öiseen aikaan akkujani ladataan ja aamulla olen jälleen täysissä voimissani.


Jumala on syytön

Maailmassa on hyvä ja paha, ja jokainen kulkija valitsee kummalla puolella hän on. Skeptikot ovat Leinosen mielestä tarpeellisia siksi, että he ylläpitävät tasapainoa henkisen maailman ja reaalimaailman välillä. Skeptikot ovat vaatimassa meiltä todisteita ja näyttöjä henkimaailman asioista. He eivät voi ymmärtää että heidän koetilanteensa jo sinänsä estävät ihmeiden tapahtumisen. Pahaa ei saada kokonaan poistetuksi ennen kuin koko ihmiskunta on kehittynyt korkeammalle tasolle.

Me elämme hyvän ja pahan maailmassa ja valinnoistamme riippuu, edustammeko positiivisuutta vaiko negatiivisuutta.

- Usein ihmiset syyttävät Jumalaa vaivoistaan. Mutta Jumala on syytön. Ihmiset ovat itse tehneet maailmasta sellaisen kuin se on. Tarkoituksena on, että ihminen kehittyisi Jumalan kaltaiseksi. Olemme kaikki Jumalan lapsia ja päämääränämme on palata Hänen luokseen. Voimme saada henkisen kasvun kautta yhteyden Jumalaan. Jumal-yhteyteen pääsee, kun puhdistaa itseään meditoimalla.

- On käsiteltävä pois negatiiviset tunteet kuten viha, kauna ja katkeruus. Tätä kautta mieli ja ajatukset puhdistuvat ja antavat tilaa ilolle, rakkaudelle ja tasapainolle. Henkinen kasvu on mahdollista jokaiselle sitä haluavalle. Jokainen meistä voi tehdä tätä maailmaa paremmaksi elää.

Teksti & kuvat Ulla Jylhä