Lavatanssi on hyvä ja sosiaalinen kuntoliikunta- sekä hauskapitolaji. Olen havainnut sen myös oivaksi vastapainoksi työlle, ja tätä onkin tullut harrastettua jo jonkin aikaa. Tosin jälkikasvun viemä aika (ja korona) on tauottanut harrastamista useamman vuoden. Mutta pitää muistella askeleita kun voi.
Tanssileirien, ohjaamisen ja kilpailujen lisäksi harrastus on myös vienyt vähän erikoisempiin hommiin: Kesällä 1999 osallistuin vapaaehtoisena avustajana TV1:n draaman "Mennyt heinäkuu" lavatanssikohtauksiin Jormuan lavalla noin 150 muun kiinnostuneen kanssa. Vaatetus ja hiustyyli piti olla aikakauden mukaista (60-luvun loppu). Toki nämä saatiin tuotannon puolesta.