tiistai, marraskuu 28, 2006

Johtoryhmä yllätti tänään iloisesti lahjomalla meitä lähtijöitä. Ainutlaatuinen (5kpl) Gene-kuksa tulee mukaan retkilleni kohti tuntemattomia teitä ja aikoja. Sen täyttöaines tuskin kestää ihan kaikkia matkoja, joita elämä tielleni tarjoaa.

Mutta tänään jätän sen kuitenkin vielä kotiin suunnistaessani kohti Maamme Pääkaupunkia ja rakkaani näyttelynavajaisia. Kynnelle kykenevät, käykää tutustumassa näyttelyyn. Se on Lönnrotin kadulla numerossa 35 ja se on auki muistaakseni 12.12.2006 saakka eli asti. Ja avoinna 10-18 ti-su. Ts. Sampo Malin Olemattomia tiloja. Ja taiteilija itse on tilassa hela tiden, mikäli häntä haluaa tavata.

Nyt on todella levoton olo. Pitäsi varmaan juoda lisää kahvia ja rauhoittua.

torstai, marraskuu 23, 2006

Tänään dokumentoin taidemuseolla tämän reilun kolmen vuoden pestin lähes valmiiksi. Vielä pitäisi laitella Ruma-paperieita kuntoon ja poistaa tietokoneelta aineistoja. En pystynyt tekemään kaikkea vielä valmiiksi ja jättämään paikkaani sinne tyhjilleen. Yritän pitkittää eroprosessia. Onneksi siellä on vielä 3.12. yleisötyöpaja, jossa olen mukana, niin ettei kaikki käytännön hommatkaan taidemuseolla ole vielä osaltani ohi.

Genen päässä samat hommat jatkuu kuvien osalta, sillä generaattorin aikana on konetta täytetty jos jonkinlaisella kuvamateriaalilla. Paljon olen jo arkistoinut, mutta enemmän on vielä arkistoitavana. Fiksuhan olisi arkistoinut jo matkalla, kuten tm:n projektien osalta toki teinkin. Olen siis vain osa-aikadaiju. Taidan kuitenkin jättää nyt tältä päivältä arkistoinnit sikseen ja palata menneisyyteen järjestelemällä G:n julisteseinää.

keskiviikko, marraskuu 15, 2006

Täysin työhön liittymättä täytyy nyt avautua, sillä pieni kärttyinen akka nostaa päätään sisälläni. Viimeaikoina olen joutunut useisiin tilanteisiin, joissa elämäni on hankaloitunut ulkopuolisen voiman johdosta, pääasiassa syynä ovat olleet laiteviat. Ja nämä tilanteet ovat sattuneet minulle maksaessani palvelusta. Vaikka palvelun tarjoaja ei ole ollut varsinaisesti syyllinen aiheutuneeseen ongelmaan, aiheutunutta mielipahaa se ei poista. Ja sitten pointtiin: Nykyään kukaan ei pahoittele aiheutunutta vahinkoa tai pyydä anteeksi. Tylysti vaan ilmoitetaan, että "tämäpä ei nyt toimi, että siirykääpä lippukassan kautta takaisin." Onko nykyään kohtuutonta vaatia, että se joka palvelun tarjoaa, pahoittelee, jos ei siinä onnistukaan. Mutta kaiketi sitä on ihan turha edes toivoa, että jonkun ystävällisen sanan saisi siltä, joka kääri rahat. Kuluttajahan on pelkkä numero valtavirrassa, ei se joka mahdollistaa palveluntarjoajalle jatkuvuuden tuotteensa kanssa.

On se vaan perhana kummallista.

maanantai, marraskuu 13, 2006

Sinne meni Kajaanin teatteritapaaminen. Nyt alkaa loppurutistukset tämän työn osalta. Aikaa on jäljellä todella vähän. Pitäsi arkistoida työnsä ja avustaa vielä omalta kohdaltani viimeisten taidekasvatusten virittelyssä Eeva-Maija Penttilän näyttelyyn. Puuhaa kyllä vielä riittää. Ja onneksi vielä tohinaakin, kun Nainen on rakkauden höyläpenkki lähestyy ensi-iltaansa. Minun osalta se on kyllä vain tohinan katselua (jos ei käsiohjelmaa lasketa). Mutta onpahan jotakin äksöniä, ettei talo ihan kokonaan hiljene.

maanantai, marraskuu 06, 2006

ei mitään uutta auringon alla.
maanantai tuntuu tuskaiselle. viikonloppu oli liian lyhyt, vaikkakin rentouttava. erinäiset möröt yrittää hyppiä kaapeistaan ja minä yritän kääntää niille selkäni, ikään kuin en huomaisi niitä ollenkaan. mutta se ei tunnu nyt kyllä auttavan yhtään. olo on liian levoton järkevään työntekoon. kello on vasta vähän vajaa yksitoista ja olen jo juonut liikaa kahvia. eino keittelee sitä lisää ja luultavasti tulen tarttumaan pannuun heti, kun suodatus valmistuu.

perjantai, lokakuu 27, 2006

Ulos on luvattu myrskyä. Ja se jos mikä olisi aivan mahtavaa. Ei muuta kun täys tuisku päälle. Antakoon luonto vähän vastusta ulkona kulkemiseen.

Tänään julkaistaan Generaattori -kirja. Täytyy myöntää, että kun Eino asian ensimmäisen kerran esitteli, niin olin hieman skeptinen. En pelkästään sen suhteen, että tuleeko se koskaan kansiin, vaan myös oman tekstini osalta. Ajatus kolmen vuoden purkamisesta tuntui kovin vaikelta. Nyt kun kaikki on jo kansissa, niin täytyy myöntää, että ajatushan oli einomaiseen tapaan loistava. Onko se merkityksellinen niille, jotka eivät ole olleet toiminnassa mukana? Siihen en osaa vastata, mutta itseni kannalta se on tärkeä kappale elettyä elämää näiden ihanien ihmisten kanssa.

maanantai, lokakuu 23, 2006

Jyväskylässä oli aivan mahtava meininki. Mutta nyt olen naatti. Selvisin omasta puheestani pyörtymättä, joten huomattavaa edistystä on tapahtunt niistä ajoista, kun Generaattori alkoi. Silloin meinasin pyörtyä teatterilla, kun minun piti pikapikaa esitellä nimeni tyyliin:"Hei, minä olen Laura Kauppinen ja olen tässä Generaattori-projektissa taidekasvattajana". Mutta yritän muistaa eritellä vähän sitä seminaaria sitten, kun aivot alkavat taas toimimaan halutulla tavalla.

Ja aivan mahtavaa, että on lunta. Yöllinen junaseikkailu erinäisillä asemilla meinasi saada hermot palamaan. Mutta kun 3 h myöhästynyt kuljetukseni saapui kaupunkiin, en voinut muuta kuin kävellä, vaikka valvetaso vaatikin taksia. Hymyilin ja narisuttelin itseäni eteenpäin yöllisessä kaupungissamme, jossa ei minun lisäkseni liikkunut ketään. Ja kaikki oli niin puhdasta. Joesta nousi japanilaisia kuvia. Ilmassa ei ollut muita hajuja, kuin se joka syntyy, kun kylmä ilma jäätää nenää. Se, joka tuoksuu jokseenkin raudalle?

keskiviikko, lokakuu 18, 2006

Jäämeren porukka hioo näyttämöllä juttuaan. Salista kuuluu Taiton tuubailua. Minä odottelen, että pääsisin katsomaan läpimenon ja ottamaan sitten vielä hieman kuvia. Päivä venyttää itseään, mutta mitäpä tuosta.

Huomenna matkaan kohti Jyväskylää ja the iprn konferenssia. Jännittää niin, etten meinaa paikoillani pysyä. Toivon kuitenkin unen tulevan, ettei tarvitse toistaa viimeöistä hiljaista harjoittelua ja yhdysvaltojen osavaltioiden laskemista. Pääsin yli neljän kymmenen. Kaikenlaista tietoa sitä harmaasta aivomassasta löytyy. Pistää ajattelemaan ameriikkalaisen propagandakoneiston tehokkuutta, kun en minä kyllä esimerkiksi Aasiasta tai Afrikasta päin löydä kuin maita ja joitain hassuja kaupunkeja. Onko peruskoululaitos yhdessä televisiotuotantoyhtiöiden ollutkin vain yksi propagandakoneiston ratas? Vai luoko tämä iltahämärän näkymä yhdessä paniikin kanssa oivan atmosfäärin erinäisten salaliittoteorioiden hahmottelemiselle...?

Tuntuu siltä kuin viikonloppuun olisi kiteytynyt tämän vuoden viimeiset hässäkät ja paniikit, vaikka vuotta on toki vielä jäljellä. Ehkä se johtuu taivaalta leijailleesta ensilumesta, josta tulee sellainen tunne, että pian laskeutuu rauha ja tyyneys. Mene ja tiedä, että liekö tuokin olisi vain luontodokumenttien luoma illuusio siitä, kuinka lumivaippa rauhoittaa maiseman, jonka alla kaikki on käynyt lepoon.

perjantai, lokakuu 06, 2006

Itsetuntemus on valttia, mutta ei se kuitenkaan ehkäissyt virheitä iglun rakennuksessa. Kahdesti piti ratkoa pitkiä saumoja ja nyt viritelmät lepää. Voi olla, että uskallan vielä tarttua niihin ennen Elinan paluuta, mutta jäljestä en lupaa mitään. Ehkä pitäisi pysytellä lestissään, mutta toisaalta silloin jää myös oppi vähemmälle.

Jäämeren grafiikkapuoli alkaa nyt olla kunnossa. Vielä käsiohjelma ja sitten se on pois minun käsistäni. Juliste on nyt valmis ja pian sitä voi tarkkalla kaupunkimme ilmoituspaikoilla.

Mutta nyt takaisin taidemuseolle. Viikon viimeinen ryhmä saapuu ihan justiinsa. Aiemmin aamupäivällä oli semmonen 35 henkilön ryhmä ja se on kyllä jo aivan liian iso. Kuulijoihin ei saa mitään kontaktia massan seasta, joten veto menee ihan yksinpuheluksi. Harmi.

L

keskiviikko, lokakuu 04, 2006

Isomman iglun kangas on saanut jo hieman hahmoaan. Pienempi vaatii nyt sitten minun panostani hieman enemmän, sillä lähteehän arvoisa työparini Ruoho riiaamaan Helssinkiin. Olen vain ompelemisessa poskettoman huono. Emoni tarkkuus ompelutöissä ei siirtynyt minuun alkuunkaan. Minä kun tykkään painaa kaasua. Ja tietäähän sen, että silloin niitä mutkia luodaan suoraankin saumaan. Jospa ajattelen hirviä ja muuta autoiluriistaa kaasutuksen hillitsemiseksi.

Hommat eivät tunnu loppuvan ja se on kyllä aivan mahtavaa. Koko ajan on jotakin tekemistä ja jutut on vielä kiinnostaviakin.

Jei!

tiistai, syyskuu 26, 2006

Jäljellä on 10 viikkoa. Elina kertoi. Shifts konferenssiin ei ole enää sitäkään vähää enkä osaa lausua sanaa photojournalism, en viinin kanssa enkä ilman.

Jäämeren juliste on viilauksessa, en oikein osaa päästää sitä käsistäni, vaikka alankin pitämään näkemästäni. Mikä on norpan suhde inuiittiin, onko teksti 80% vai 90% ja miten niiden värien kanssa sitten toimin ja pitäisikö yleisilmettä vielä keventää ja miten tulevaisuudessa voin tehdä mitään, ellei Elina ole läsnä, olenko täysin kykenemätön itsenäisiin päätöksiin näissä ja muissakin asioissa, enkö ole siis vielä kypsä? Ja ennen kaikkea: Miksi Almodovarin Volver ei jo tule?

Olen juonut liikaa kahvia ja liian vähän vettä ja syönyt hyvin, mutta liian monta tuntia sitten. Heikottaa ja hieman närästää.

tiistai, syyskuu 19, 2006

Viikkopalaveri osoitti taas sen, miten vähän aikaa on jäljellä. Oikeastaan tuo ajan hupeneminen liittyy kyllä henk.koht. puolelle, mutta silti tunne siitä, että tuskin on työpäiviä kohta kuin kahdelle kädelle on käsin kosketeltavissa. Mutta pitäisi kai olla ajattelematta sitä liikaa, ettei tämä vähäinenkin aika kulu turhuuksiin.

Jäämeren telttojen rungot on nyt melkein kasassa. Kulmaraudat loppuivat, mutta lavastusassistentin assistentti Sampo käy ne hakemassa ja sitten Strömssöily loppuu tältä erää. Elinan kanssa toki vielä laitetaan kankaat, kunhan niistä päästään päätökseen ja saadan hommattua materiaalit.

Oulun läänin taidetoimikunnan maahanmuuttajalasten näyttelykin on kasassa. Se kyllä hoitui lähes ilman meidän apuja, mutta nyt sitä voi siis käydä kirjastolla katsomassa. Tärkeä proggis osallistuneille lapsille ja hienoja aikaansaannoksia.

Kirja ja juliste asiat odottava, mutta olo on niin tyhjentynyt, etten tiedä mihin tässä oikein ryhtyisi. Peittopesä kutsuu, mutta seitsemään asti pitäisi jaksaa skarpata.

maanantai, syyskuu 11, 2006

Pää on täynnä ajatuksia, joista suurin osa vaipuu ihmeellisesti negatiivisuuden puolelle.

Kaupunkimme rasistisuus ja Lautanen, miksi tämä todellisuus on tällainen vai värittikö esitys taas varjot näkyviin?
Taidekasvatuspainajainen, josta tänä aamuna heräsin. Yritin epätoivoisesti suojella teoksia pikkuvandaaleilta, jotka eivät ainoastaan koskeneet teoksiin vaan varastivat teoksista osia. Suojeluyritysteni päätteeksi sain hirveät haukut, joiden sisällössä koko täällä tekemäni työ vedettiin viemäriin.
Kaarina Hazardin tiukka teksti, jota lukiessani en voi olla olematta feministi. Ja miksi minäkin olen halunnut sen puolen itsestäni kieltää ja miksi näitä asioita täytyy miettiä ja miksi maailman täytyy olla niin vaikea ja sotkuinen. Ja nyt en voi edes eritellä kaikkea sitä, mutta ajatus siitä että kuvanlukemisenopettaminen on äärimmäisen tärkeää. Tai ylipäätään median.

Niin ja onneksi Malin autta meitä Jäämeren telttojen kanssa. Mä tuskin osaisin ostaa oikeanlaista rimaa.

Ja sitten on vielä viikkokin pullollaan. Helvi, tka-tulevaisuus, juliste maahanmuuttajalasten näyttelyyn ja ne kuvat ja ja ja.

L

maanantai, syyskuu 04, 2006

Uusi viikko ja maanantai.

Keho on jähmeä ja väsynyt. Karvosen flunssa ei ole vielä päällä, mutta tunnen sen tulevan. Tässä ei nyt ehtisi millään olla kipeä, kun olisi paljon töitä ja uimaankin tekisi mieli. Tällä hetkellä kaikki intoni kohdistuu Jäämeren julisteeseen. Se vaatii vielä ajatusta ja suuren määrän työtä ynnä kokeiluja. Mutta niitä on kiva ja haastava tehdä.

Vajaa viikko niin saamme Kajaanissakin nauttia uutukaisesta Almodovarista. En malta odottaa. Vai olenkohan minä nyt ymmärtänyt väärin, kun tulevien listalla ei Volverin päällä olekaan mitään tulopäivää. Jos se ei sitten vielä tulekaan? Pitääkö lähteä Ouluun? No nyt saattaa kyllä tätä pohtiessa mennä viikko hänekseen.

L

perjantai, syyskuu 01, 2006

Yhen äkkiä tuli kauhea väsymys. Vielä hetki sitten olin energioissani, mutta nyt lihakset painaa ja silmät meinaa lupsahdella kiinni. Onneksi on kymmensormijärjestelmä, että tätä blogia voi tuottaa vaikka silmät kiinni. Antaa vaan ajatuksen virrata sormenpäistä näytölle.

Jäämeren juliste on suunnittelussa, mutta inuiitti ongelma on nyt liikaa. Sen pittää antaa ässehtiä alitajunnassa, niin kyllä se sitten siitä ratkeaa. Huomennna olisi vielä Oulunläänin taidetoimikunnan maahanmuuttajalasten proggis ja vasta sitten voi siirtyä viikonlopun viettoon.

Ensi viikolla täytyy kasata Helvi Hyvärisen näyttelyn taidekasvatus ja se taitaakin sitten olla mun Kajaanin viimeinen, sillä seuraavaan näyttelyyn tulee työpajoja, joista vastaa OKL:n opiskelijat.

Jospa joku olisi laittanut tuoretta kahvia. Lähden valumaan keittiön suuntaan.

tiistai, elokuu 22, 2006

Viimeinen Generaattorisyksy viikko 2.

Viime viikolla jo pukkasi vähän ennakkonostalgiaa, kun tämä viimeinen syksy nyt sitten alkoi. Mutta toisaalta, kun piipahti Orpanaa auttamassa ns. rakennushuoneen siivoamisessa, niin sinne katosi kaipuu. Vaikka Generaattorin kotoisa ilmapiiri onkin yksi paikan ehdottomia hienouksia, niin joskus tämän paikan homssuisuus kuitenkin saattaa aiheuttaa raivon purkauksia. Se on Aina Sama Homma. Tavarat on hukasa ja hujan hajan. Ihmiset ei siivoile jälkiään, epämääräistä paikoista löytyy kahvikuppeja, joihin kahvi on kuivunut pohjan peittäväksi mönjäksi. ARGH. Ja sitten tulee morkkis (niin kuin nytkin) siitä, että äpisee näistä asioista. Varisinkin, kun harvoin voi sanoa ihmisille suoraan, sillä itse teosta on hankala saada ketään yksilöä kiinni.

Jaadijaadijaa.

Työt on säläsellään. Generaattori kirjateksti on työn alla, mutta sitä pitäisi vähän terävöittää/elävöittää. Tekstistäni ei tule mitenkään huippu pitkä, mutta jos siitä tulee lyhyyden lisäksi myös kuivakka, niin jottain pittäis tehdä. Enkä usko murteen lisäämisen nyt auttavan.

Helvi Hyvärisen näyttelyykin pitäisi jo alkaa orientoitumaan, että saa ajatukset sen suhteen ajoissa kasaan. Esittävä veistostaide (vaikkakin Hyvärisellä abstrahoitu) on minulle vähän vieras pala, joten töitä sen kanssa riittää.

L

torstai, elokuu 17, 2006

Loman rippeet alkaa jo karista mielestä ja vauhti työhön tuntuu löytyvän ihan nurkan takaa. Joitakin uusia asioita alkaa nousta aatoksiin ja keskeneräisiä lomaa edeltäneitä töitä kursin kasaan pikku hiljaa.

Generaattori-kirjaprojekti etenee omalta kohdaltani aivan aikataulussaan, mutta osuuskunta juttuja pitäisi ryhytyä huoltamaan kiireen vilkkaa. Maanantain palaveriin pitäisi saada faktaa pöytään, mutta onhan tässä vielä aikaa. Tänään tosin pitää vähän juoksennella taidemuseon ja genen väliä, mutta pysyypä askelluku parempana. Ensi-viikko on sitten viimeinen kesänäyttelyn osalta ja sitten alkaa orientoituminen Helvi Hyvärisen näyttelyyn.

Mutta nyt puuhastelemaan, ennen kun aamuväsy iskee.
L

maanantai, elokuu 14, 2006

Oi ihana elokuu.

Paluu töihin on alkanut, vaikka puhelimet, kalenteri ym. työmaailman tilpehööri jäikin vielä tänään kotiin. Eli käynnissä on ns. pehmeälasku. Toivottavasti tästä ei tule kuitenkaan mikään mahalasku. Olisi varmaan syytä tehdä vähän listaa hoidettavista asioista, ettei pääse aikataulu kiristymään heti alkuunsa. Joitain huomioita olen tulevista töistä jo tehnyt, mutta en anna niiden vielä stressata. Tällä hetkellä tuntuu ihan kivalta tämä paluu perusasioiden äärelle.

Tänään meillä aloitti myös harjoittelijana Niina, jonka harjoittelua minun tulee seurata ja opastaa. Katsellaan, josko Niinallekin saataisiin aikaiseksi oma pieni palsta, jolla hän voi purkautua ja esittäytyä.

Vielä olisi purjehduskelejä jäljellä, joten ehkäpä sitä vielä ehtii hieman jollailemaankin, kun muistaa aloittaa päivänsä tarpeeksi aikaisin.

L

tiistai, heinäkuu 04, 2006

Järkky paniikki. Loma tulossa ja se on ohjelmoitu ihan täyteen. Vielä on kuitenkin töitä jäljellä sen verran, että pitäisi hoitaa tuo Runoviikko off.

paniikki ei anna myöten, että kirjoittaisin enemmän.

torstai, kesäkuu 29, 2006

Oi kultainen kesäkuu.
Opastuksissa on taidemuseon puolella ollut keskiviikkoisin kivat alta kymmenen kuulijaa. Se on oiva määrä, tungosta en haluakaan. Mutta mukava niitä on ollut vetää. Pari tilattua juttua on meinannut käydä hermoon, kun ryhmät tulevat poikkeuksetta myöhässä. Minne ovat kadonneet hyvät tavat?

Muuten tässä tämä työnteko on ollut taas suhailua aiheesta toiseen. Eilen kuvattiin Läskileiriin kesäistä sporttivideota, taidekasvatuksen jatko huolestuttaa, on seminaareja tulossa ja huominen Avolava. Vähäinen on vielä osanotto, mutta jospa jostain vielä tulisi yllätysesiintyjä tai pari. Havaittavissa on, että Avolavan ohjelman kasaaminen pitäisi aloittaa huomattavasti aikaisemmin. Kuukausi on melko lyhyt aika.

Loman tulo kiinnostaa, mutta pelkäänpä, että sitä ei saa riippukeinussa lekotella, vaan töitä on tehtävä tulevaisuuden eteen. Tartu hetkeen -ajattelu saa siis laiskottelun osalta hieman väistyä.

tiistai, kesäkuu 20, 2006

Luulin "linnakeskustelun" jo kuopatuksi, mutta tämänpäiväinen Kainuun Sanomat kertoi toisin. Onneksi Irmeli Hanka lyö vähän kapuloita rattaisiin. Hanke on kertakaikkisen käsittämätön. En ymmärrä miten se imagoa kohottaa, jos saareen rakennetaan rakennus, jolle ei ole tarvetta saati sitten selkeän tarpeen tuottamaa funktiota eli käyttötarkoitusta.

Vetää sanattomaksi.

maanantai, kesäkuu 12, 2006

Kesäkesäkesää...
...on ulkona, vaan täällä sitä vaan päätteen ääressä sovitetaan kuvaa, joka sopeutuu pienentämiseen aivan epäloogisesti. Tai siis Elina sovittaa ja minä komppaan vieressä.

Avolavaa pitäisi suunnitella, kun se nakki on nyt minun ja Elinan. Runoutta tarvitaan, mutta muuten ollaan ihan pihalla koko hommasta. Ehkä väliin soitatellaan kesämusaa. Ken tietää ja Barbie näyttää nätiltä.

Suunnittelin tänään aloittavani Paska Näytelmän leikkuuta dvd:lle, kunnes huomioin, että videokamera ei ole paikalla koko viikolla. Pääsi sellainen fiksuuden parahdus, sillä itsehän sitä olin lainaan luovuttamassa tänä aamuna.

Näyttelyn opastukset ovat vielä kokeilematta. Keskiviikkona on ensiesiintyminen. Sen kanssa on aika varma olo (toistaiseksi). Perjantaina on sitten sama ulkomaaksi, joten hieman joutuu terminologiaa palauttelemaan mieleen esim. kehitysalue, pienviljelijä, maaltamuutto jne. Ihan sellaista perus käsitteistöä, joka on taidehistoriasta tuttua ;).

L

maanantai, kesäkuu 05, 2006

Henkilökohtainen muuttoruljanssi on nyt pikkuhiljaa ohi. Onneksi otin lomaa sitä varten. Tavaran hamstraus on sairaus ja minä olen sairas. Ajattelin jo useaan otteeseen pientä pyromaanista hyökkäystä omaisuuteni kimppuun, mutta toistaiseksi kuitenkin olen luopunut ajatuksesta. Muina vaihtoehtoina ovat nostaneet päätään tavaroiden myynti tai irtaimistobileet, joiden toimintaperiaatteena voisi olla vaikka se, että kullekin osallistujalle annetaan ryyppy jokaisesta poiskannetusta tavarasta. Kaikkien vaihtoehtojen heikoin lenkki on kuitenkin siinä, että tunnesiteeni useisiin tavaroihin on liian vahva, jolloin suojeluvietti saattaisi aiheuttaa yllättäviä ja kohtuuttoman suuria puolustusreaktioita. Mutta joku tolokku se pittää nyt saaha tähän kapitalismia suosinneeseen hamstrauskiertteeseen.

Työrintamalla keskiössä on nyt taidemuseon uusi hieno kesänäyttely, joten teksteissä kulkeutuvat niin taiteilijoiden tuotantoa käsittelevät taidehistorialliset pätkät ynnä elämänkerrat että kaupungistuminen, maalta muutto ja maaseudun autioituminen. On haettava perspektiiviä asioihin, jottei purematta niele toisten tekemiä tulkintoja asioista. Välillä vilkkuu kyllä sellainen pieni ylitulkintavalo pääni sisällä, kun lueskelen tekstejä. Saatan olla vain liian varovainen ja suhtautua asioihin liiallisella vakavuudella. Kukapa sen tietää? Jokseenkin tuntuu kuitenkin mukavalta palata graafispainotteisesta keväästä takaisin perusasioiden ääreen eli tutkailemaan taidetta ja taidemaailmaa. Avain työssäviihtymiseen on monipuolisuus ja asioiden välinen tasapaino.

Et silviissiin.
Pitäisi vissiin
sassiin
alkaa niitä töitä sitten tekemään.

perjantai, toukokuu 26, 2006

Jei,
kesänäyttelyn työt ovat tulleet Taidemuseoon. Jaakko Heikkinen, Niilo Hyttinen avec Gallen-Kallelan Akseli ja Simbergin Hugo. Meitsi on ihan liekeissä. Vaikka vanhat patut onkin mukana, niin kyllä Heikkinen ja Hyttinen jyrähtellee hiljaisesti, mutta voimallisesti.

Eilen tamppasin Mieslahden metsikössä kansainvälisissä tunnelmissa. Tekasivat Metsäleiriläiset vähän ympäristötaidetta mytologiapohjalta. Pieniä tehtävänannon väärinymmärryksiä esiintyi, mutta sateesta huolimatta kaikki puuhailivat innokkaina.

Flunssa vaivaa vielä.
Huomenna lähden lomalle viikoksi.

L

maanantai, toukokuu 22, 2006

Kävin viikonloppuna maistelemassa taidetta Helssingissä. Kuvataideakatemian loppunäyttely, Taidehallissa ja kahdessa galleriassa, oli pääasiallinen matkakohteeni, mutta samalla tuli vihdoin koettua myös Ars 06. Akatemian näyttelyosuus jäi huonolle katselulle, koska kyse oli avajaisista. Ihmismassan keskellä ei ole rauhan häivääkään teoksia tarkastella. Ja kylmän ja kuuman vaihtelu vaikutti ruumiiseen sekä omituiset puheet mieleen. Puheiden pitäjille pitäisi olla jonkin sortin opaskirja ja siihen yhdistetty sähköpanta, joka estäisi puhieden pitäjiltä erinäisten tilastojen latelemisen.

Sitten muutama sana Arsista, joka sekin oli aika pullollaan ihmistä. Hyvä Museolle, ikävä museokävijälle. Mutta vaikutuin kuitenkin, ja omaksi yllätyksekseni paljolti melko perinteisestä meiningistä. Chloe Piene (hiilipiirroksia)yksinkertaista, mutta tiivistynyttä, Éduard Levé (valokuvia)pysähtyneisyyttä, Michaël Borremans (maalauksia)poissaoloja, Kent Henrichksen (Kirjontalankaa kudotulle kankaalle)pelottavia huppuhahmoja ja hykerrystä, Hausswolff & Nordanstad (video)rauhaa raunioista. Ja toki paljon paljon muuta jännää, sykähdyttävää, surullista, hersyvää ja inhoa, mutta kaikkien listaaminen ei ole minun päämääräni. Parempi on käväistä Kiasman sivuilla ottamassa makupaloja, jos ei itse näyttelyyn ole vielä päässyt.

Videot teettävät minulle aina pään vaivaa. En jaksa pysähtyä, odottaa videon alkuun ja katsoa sitten rauhassa loppuun. En ole vakuuttunut siitä, että museot tai galleriat ovat paras videotaiteen foorumi. Tai sellaisen videotaiteen, jolla on selkeä alku ja loppupiste. Videoteokset vaativat katsojalta aikaa, joka on jonkun toisen määrittelemä, ja perinteisesti katsoja saa kuvataiteen kanssa määritellä itse aikansa kunkin teoksen äärellä. Ei välttämättä pahakaan asia, mutta minussa se herättää pieniä raivon tunteita.

Mutta kaikessa ylle listaamassani on jonkinlainen rauhan meininki, vaikka aihemaailma ei olisikaan aivan provosoimaton. Berlinde de Bruyckere toi siihen myös oman lisänsä. Ehkä minun kierroksestani jäi jokseenkin uskonnollinen maku. Joku pyhä, joka ei ole kuitenkaan yhteen uskontoon liittyvä, vaan ennemminkin yleismaailmallinen.

Ei muuta nyt.
L

maanantai, toukokuu 15, 2006

Säätiedotukset jatkuu: Ulkona tulee räntää!? Juuri, kun sain Ooppeliin vaihdettua kesärenkaat, tulee talvi takaisin. Reilua? Ei!

Tänään teen mutkan Mieslahteen katsastelemaan rantaa. Lupauduin Paltamoilaisten sakissa tekemään nuorten kanssa vähän ympäristötaidetta. Se nalli napsahtaa ensi viikon alkuun. Se on joku sellainen kansainvälinen kohtaaminen metsäasioiden äärellä tms. Että ei muuta, kun haalarit niskaan ja hommiin. Oudoksuttaa, mutta pitäpä sitä tunteitaan kuuntelemaan.

Eilen tehtiin vähän Perhe Piknikkiä taidemuseolla ja osallistujiakin tuli ihan kivasti. Museopoliisi Nisusen etujoukkoihin asti, loistavan taidekasvatuksellisena konseptina, se ei päässyt, mutta mukavasti tuntuivat lapset ja aikuiset jutustelevan korien ja teosten äärellä. Siitä onnistumispisteet.

keskiviikko, toukokuu 03, 2006

Nyt on tekstien kirjoittamisen aika. Generaattori-kirjan ensimmäinen tekstin palautus pyrkii päälle ja tekstini on vasta hahmottumassa korvien välissä. Tänään siihen on kuitenkin tartuttava. Ajatus kirjoittamisesta tuntuu hankalalta. Niin kuin aina.

Kirjakaupassa pitäisi käydä katsomassa olisiko sinne tullut jo tilaamani gradun innoittaja. Reipas viikko takaperin kävin Jyväskylässä ottamassa siihen taas tuntumaa ja tunsin jo innostuksen tuottaman happivajauksen keuhkoissani. Nyt henki kulkee taas ja tarttumapinta on liukkaampi.

Jospa vain alkaisi painella näitä näppäimistön kirjaimia ja katsoisi, että minne sitä päätyy.

L

keskiviikko, huhtikuu 26, 2006

Kainuun Sanomat myöhässä aprillipäiväjuttujensa kanssa

Epäilin tämänpäiväistä Kainarin juttua elinkeinojohtaja Juha E.P. Heikkisen linnavisioista aprillipilaksi. Mutta pian on vappu ja julkisen höplästävetämisen juhlapäivästä tulee tällekin vuodelle kuluneeksi jo kohta kuukausi.

Eli elinkeinojohtaja Juha E.P. Heikkinen on siis sitä mieltä, että Kajaani tarvitsee matkailun vetonaulan elikkäs nähtävyyden. Valitettavasti historian sotasankarit eivät vielä 1700-luvulla osanneet visioida linnamme matkailunähtävyysarvoa 2000-luvun Kajaanissa, ja pommittivat sen kahakan tiimellyksessä (tai ehkä juuri siksi). No tästä surkeudesta johtuen, Kajaanilla on toistaiseksi vain linnan rauniot, ei linnaa. Savolaissukuisella elinkeinojohtajalla on siis varmaan kovin vieras tunne täällä, jossa ei ole Savonlinnan kaltaista kivirakennusta. Mutta eipä se mitään. Kajaaninjoessa on vielä muutama sopiva luonnontilainen saari (luonnollisesti) uuden linnan pystytyspaikaksi. Eikä hintakaan päätä huimaa, jos vaikka uusi "joulupukinmaa" tehtäsiin harkoista. Hitto, yksi puoli miljoonaa, niin johan rupeaa turistia lappamaan muutakin kuin teatteria katsomassa.
Ja sitten saataisiin vihdoinkin myös kaupungin markkinoinille ykkösartikkeli, eikä tarvitsisi ajatella mitään todellisia ja olemassaolevia arvoja.

Onneksi historia on onnistunut todistamaan yhden jos toisenkin Kajaanissa suunnitellun hankkeen kuplaksi. En malta odottaa, että tämäkin pila puhkeaa.

Sitä odotellessa taidan lähteä pikku kävelylle ja nauttia aidosta arkkitehtuurisesta nähtävyydestä. Pitkänen my darling, here I come.

Ja jos elinkeinojohtaja nyt lukee tätä tekstiä niin Pitkäsellä tarkoitan siis kaupungissamme mellastanutta arkkitehti Eino Pitkästä, jonka käsialaa ovat Kajaanin funkis-rakennukset. Mikäli funkis on vieras termi, niin otapa yhteyttä.

torstai, huhtikuu 20, 2006

Kaiken jälkeistä torstaita.
Heräsin tänä aamuna outoon huomioon. Minulla ei ole yhtään merkittyä deadlinea, ei keskeneräisiä projekteja, ei mitään. Eilen pidin puupiirrosluennon ja taidemuseolla käynnissä ollut päiväkoti/ekaluokkalaisten opasharjoituksetkin saivat arvoisensa päätöksen meidän osalta. Tänään ei taidemuseon kalenterissa ollut yhtään ryhmää, jotta olisin sitä kautta voinut tarttua toimeen. Yhtään julistetta/flyeria tai kuvajuttua ei ole kesken.
Olo on ihan friikkasoidi. Paniikki ja kiire on ollut kiinni nahassani jo niin pitkään, että nyt en oikein osaa elää ilman niitä.

Ai mutta nythän mä muistinkin.
Kirjaprojekti!
Pakko keittää kahvit, että ei pääse liiallinen paniikki hiipimään takaisin.

tiistai, huhtikuu 11, 2006

Puupiirrosluento alkaa saada vähän muotoaan. Siitä tulee melko lailla perustavanlaatuinen katselmus historiaan ja tekniikkaan. Kirjojen selaaminen herättää minussa halun tarttua talttoihin ja kaivertimiin, vaikka tiedänkin, että tuskin tulen sitä tekemään ihan lähitulevaisuudessa. Mielikuvani asiasta on kuin ote Juhla Mokka -mainosta, minä, puu, taltat, värit, paperit, lempeä valo ja kuppi kahvia. Idylli. (Vaikka tiedänkin, että jos puuhaan ryhtyisin, niin enemmän videoklippi saattaisi näyttää Teho-osastolta. Kiperiä sanoja, verta ja sidetarpeita.)
Tekisi mieleni käydä kärpäsenä japanilaisessa verstaassa, jossa piirtäjät, kaivertajat ja vedostajat tekevät pikkutarkkaa käsityötä saadakseen kuvan esiin lukemattomien katseiden alle. Miltähän siellä tuoksuu? Nauraako kukaan koskaan virheilleen? Nauraako kukaan ylipäätään koskaan?

Onneksi meillä töissä nauretaan.

perjantai, huhtikuu 07, 2006

Kylläpä eilinen Egotrippaus piristi menoa kummasti. Hieno keikka ja sanomaa sydämmeen asti.

Viimeaikojen "hukuta mut unihiekkaan, älä herätä koskaan anna mun vajota pohjaan, mariaanien hautaan" tunnelma on herättänyt toiveen "tänään ei kukaan vastaa, älä soita uudestaan. Me ei palata koskaan, jätä viesti vastaajaan" kilpistyi eiliseen "Tällaisena iltana, vois vaikka itseensä rakastua ja haistattaa pitkät kaikille koko rahalla". Ehkäpä katharsis riittää, ja pidän suuni kiinni. Enkä ehkä kuitenkaan halua ihan kaikille pitkiä haistattaa, kun sellaiseen ei ole tarvetta, mutta joillekin kyllä koko rahalla.

Luottolukijalleni sarjis vinkki historian havinalla (vaikkei se Phantom olekaan) tämän päiväisessä paikallisaviisissa.

terveisin ei-Jarkko

keskiviikko, huhtikuu 05, 2006

Elämä ei vieläkään tunnu juuri helpottuvan. Eilen aloin haaveilemaan Tanskasta. Dyyneistä Atlantin rannalla. Ainoina ärsykkeinä kauas kantava maisema ja meren kohina, tuuli ja hiekka sormien välissä. Ei puhetta, ei kuvia, ei kaupunkikohteita tai rantaelämää. Kaspar Friedrich ja Tuomo Lukkari, siinä kaksi innoittajaa tälle unelmalle.

Poikien Etsin jutun tekeminen tuntuu nyt varsinkin kovin vaivalloiselta. Siihen pitäisi puhaltaa itseään, mutta tuntuu, ettei puhallettavaa juuri löydy, pientä pahanhajuista hengitystä lukuun ottamatta. Pitäisi syödä enemmän purkkaa ja raikasteita. Keinotekoista, mutta tehokasta.

Ja kuva Einolle. Mitähän siitäkin tulee?

maanantai, huhtikuu 03, 2006

Nyt pitäisi työkiireiden pikkuhiljaa helpottaa. Jotta tilanne kaikilla saroilla oikein helpoksi kävisi, niin tänään tai huomenna tai ihan lähiaikoina löytäisin tilavan, valoisan, pihallisen, matalavuokraisen, kahden hengen asuttavan kodin keskustan tuntumasta tai Purola-Puistola-akselilta.

Taidemuseolla tehdään lasten kanssa opasharjoituksia ja huhtikuun puoleen väliin mennessä pitäisi tuottaa pieni luento puupiirroksesta. Erona edelliseen luentoon on se, etten tiedä puupiirroksesta vielä juuri mitään. Heja minä.

Sitten on niitä erinäisiä tekstejä, joita pitäisi tuottaa kuten Gene-kirja. Ja kuva Einolle vajaassa kahdessa viikossa mainosestetiikalla.

Jeppistä ja mukavaa Huhtikuuta.

keskiviikko, maaliskuu 29, 2006

Taidan olla pikku ressissä. Unet ovat muuttuneet epämukavaksi toistoksi samasta kohtauksesta eli sen kahdeksan tuntia jokin kohtaus (yleensä työhön liittyvä) toistuu aina uudestaan ja uudestaan. Herääminenkään kesken unien ei auta, vaan mieleni palaa aina toistamaan samaa kaavaa. Keittiöpsykologiaa käyttäen tulkitsen sen jumiutumiseksi ongelmiin eli aivoni eivät osaa työstää niihin mitään ratkaisua. Hitottaa, kun ennen niin ihana harrastukseni nukkuminen on muuttunut nyt oravanpyöräksi.

Avolavajuontohahmoni alkaa saada muotoaan. Ja lisää materiaalia kehittelin eilen ennen unikierrettä. Avolavaan tulee myös Kylli-täti -osio, mikäli Eino sen hyväksyy. Kylli-täti on eräs sankareistani. Jos Kylli-tädin originaaleja olisi jossain myytävänä niin heti ostaisin.

Nyt Matomoottorin kimppuun mars.

perjantai, maaliskuu 24, 2006

Jos joku ajankäyttökonsultti kurkistaisi minun elämääni, niin jo siitä sille shokki kehkeytyisi. Olen ajan käytön suunnittelussa ja mahdollisten suunnitelmien toteuttamisessa ihan onneton. Ja se johtaa elämäni aina melkoiselle mutkalle. Mutta enpä taida moista päästää ronkkimaan kallista aikaani. Elämänhallintaoppaista viis, porskuttelen eteenpäin ihan omalla sekavalla painollani. Kyllä ne asiat aina lutviintuu.

Keväinen aurinko sulattelee lumia ja Koivukoskestakin pääsi jo vähän juoksutuksen ääntä. Harvoinpa Kajaanin joesta kuohuja kuuleekaan, että kannattaa käyttää mahdollisuus hyväkseen. Kävin havainnoimassa tilannetta, kun yritin (mutta turhaan) käynnistellä autoani Brahenkadulta. Se on polo niin järkkynyt heitteillejätöstään, ettei alkanut millekään. Onneksi ei ole nyt mitään maakuntakierrosta päällä.

Ihana aamu. Tuntuu hyvältä herätä rauhassa, kun aurinko nostaa valoisuutta huoneessa pikku hiljaa, keitellä kahvit ja kuunnella kummipojan ihmeellisiä kaksi ja puoli vuotiaan juttuja.

Tänään on luvassa varsin verkkainen, mutta aktiivinen, päivä, tai sellaista ainakin toivon. Vähän kuvahommia, Hemmoa, ehkä pieni vesijuoksupyrähdys ja sitten Grannyn ensi-iltaan.

keskiviikko, maaliskuu 15, 2006

Aivot,
on jumissa.
Täpinä energiaa löytyisi, mutta nyt pitäisi keskittyä, rauhoittua ja ajatella. Toteuttaa.
Mistään ei tule mitään, eikä valmiiksi saa. Liikaa suuntia, liian vähän vetoa.

L

keskiviikko, maaliskuu 08, 2006

Molen ihan shokisa, että on jo Maaliskuu. Millon tässä näin pääsi käymään? Hirveästi on tullut tehtyä tässä alkuvuoteen erinäistä painotuotetta. Se on ollut tosi kivaa. Tänään tulin tänne taidemuseolle ja siitä tämä "onkonytjomaaliskuu-paniikki" sai alkunsa. On vähän sellainen viheliäinen tunne, että olen ollut täältä pois hirmuisen kauan. Edelliseen näyttelyyn tosin tein sen pikkiriikkisen luennon, mutta ryhmiä en vetänyt ja nyt täällä on Ina Colliander melkein pystyssä? Ajattelin keskittää tämän viikon loppupuolen siis tähän, kunnes taas tajusin mitä kaikkea on kesken Genellä ja että huomenna lupauduin Ristijärvelle kuvaamaan.

auuh.
L
Molen ihan shokisa, että on jo Maaliskuu. Millon tässä näin pääsi käymään? Hirveästi on tullut tehtyä tässä alkuvuoteen erinäistä painotuotetta. Se on ollut tosi kivaa. Tänään tulin tänne taidemuseolle ja siitä tämä "onkonytjomaaliskuu-paniikki" sai alkunsa. On vähän sellainen viheliäinen tunne, että olen ollut täältä pois hirmuisen kauan. Edelliseen näyttelyyn tosin tein sen pikkiriikkisen luennon, mutta ryhmiä en vetänyt ja nyt täällä on Ina Colliander melkein pystyssä? Ajattelin keskittää tämän viikon loppupuolen siis tähän, kunnes taas tajusin mitä kaikkea on kesken Genellä ja että huomenna lupauduin Ristijärvelle kuvaamaan.

auuh.
L

torstai, helmikuu 23, 2006

Päivät lipuu ohitse niin että päässä humisee. Aika karkailee käsistä ja pitäis tehdä listalla on sen sata asiaa. Onneksi saatiin eilen Ina Colliander/Hemmo ajatusta alulle. Siitä tulee kyllä hyvä, kunhan maltetaan keskittyä. Mutta nyt tuntuu, että muut asiat vaativat enemmän keskittymistä kuin se.

Pakko kiiruhtaa.

torstai, helmikuu 16, 2006

Jei. Viimeaikaiset internet ja kotisivuongelmat ovat nyt tipotiessään.

Eilen pidin luennon ja se meni kutakuinkin hyvin. Oli mukava, kun kuulijat toivoivat enemmänkin luentoja pidettäviksi taidemuseolla. Hienoa, että asia toimii ja kiinnostusta löytyy. Olin aika lailla hermostunut ja jännittynyt ennen luentoa ja sen johdosta muutamat suunnittelemani asiat tipahtivat asialistalta, mutta paketti pysyi silti ihan hyvin koossa.

Läskileirin julistekin alkaa olla valmis. Pitäsi lopettaa jo sen viilaaminen ja odotella koevedosta. Sävyt kun tuntuu aina muuttuvan painossa ja se aiheuttaa ylimääräistä harmia. Pientä epäilystä on, ettei kova blurri toimi julisteessa vaan painossa se menee ihan mössöksi. Onneksi painatuskeskuksessa kuitenkin ammattitaito toimii ja he ilmoittavat, jos asiat alkavat näyttää ihan hassuilta.

Aurinko paistaa sieluun.
L

maanantai, helmikuu 06, 2006

Arkeen pääsy tanssillisen viikon jälkeen tuntuu kyllä hankalalta. En voi tiivistää kaikkea sitä antia, mikä oli tarjolla, mutta vaikuttavaa (niin eri hyvässä kuin pahassakin) tuli koettua. Tartuntapinta arkisiin asioihin tuntuu nyt vain teflonilta. Paremman suhteen tarve omaan kehoon vaikuttaa kovin tavoiteltavalta. Jospa pääkin pysyisi sitten paremmin kehon jatkeena.

Pitäisi luoda "valokuvaluento" 15. päivälle. Alku on selvä, mutta jatko tökkii. Että mitäpä sitä ja miten paljon? Täytyy tehdä kartta, valtateitä ja kinttupolkuja, läpi valokuvataiteen maiseman pitstoppina Leveä silta näyttelyn kuvat. Näyttelyn kuvat ovat melko kapea katse valokuvan kenttään, joten nyt täytyy osata tiivistää ja paketoida. Ei saa mennä hypellen pellon laitoja korsi suussa, vaan jakkupukutehokkaana kohti suoria linjoa reippain ja määrätietoisin askelin.

Ah jaa,
paloharjoituksiin!

maanantai, tammikuu 30, 2006

Turhautumisista

Viimeaikoina on ilma ollut sakeana turhautumisia. Ikään kuin kaikki ne kahden ja puolen vuoden aikana kertyneet kivet kengissä ja hakaumat sieluissa olisivat nyt löytäneet tiensä yhteen ja kasautuneet yhdeksi räjähtäväksi ja rähjääväksi massaksi. Suoraa ja epäsuoraa turhautumisen ilmausta on silmät ja suut täynnä. Sielut palaa niin, että käry nousee.

Viimeinen vuosi yhdessä on alkanut ja saanut aikaan valtaisan tulevaisuuspohdinnan ja pyörityksen. Katse menneisyyteen luo väistämättä agressioita siitä millainen tulevaisuuden pitäisi olla. Täällä koetaan ylpeyttä tekemästämme työstä, tästä yhteisöstä ja nykyisestä konseptista. Ja ollaan pettyneitä, kun se ei riitä. Kun koetaan, ettei sille anneta arvoa. Ettei meidän panostamme ole koettu merkitykselliseksi eikä taiteen tekemistä itseisarvoiseksi. Juhlapuheita olemme varmasti kaikki kyllästyneet kuuntelemaan, kun puhe on puhetta vain puhujan oman nahkan pelastamiseksi ja käsien pesemiseksi.

Minä kaikkien muiden tavoin olen turhautunut. Mutta olen ollut sitä varmaan jo niin pitkään, etten jaksa enää vaahdota. Vaikka nyt pitäisi. Nyt pitäisi puolustaa ja räyhätä. Mutta en minä perkele sen takia täällä ole töissä. Vaikka todellisuudessa tuntuu, että kaikki kulttuurin ja taiteen tekijät ovat aina vähän niine töin. Aina pitää tarttua miekkaan sen puolesta, että jotain saadaan tehdä, että saadaan olla olemassa. Että voidaan ylipäätään tehdä asioita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä. Mutta tämänkin kahden ja puolen vuoden aikana ollaan saatu vähän väliä olla perustelemassa työtämme. Ja se juuttaan ravaaminen perustelemassa jos millekin taholle lohkaisee niin työajasta, kuin tehostakin niin ison palan, että sitä on rahoittajatahon melko hankala käsittää. Heitän tähän huonon vertauksen vertauksen vuoksi. Se on niinkuin istumatyötä tekevän penkille laitettaisiin vähän väliä nastoja, nousipa hän tuoliltaan tai ei. Huono vertaus niin kuin jo ehdin varoittaakin.

Nyt loppui puhti. Mutta vielä toive korkeammille voimille. Itseilmaisuun pitäisi saada selkeyttä, että ei aina olisi yhtä läpinää kaikki tyynni.

torstai, tammikuu 19, 2006

Työpöytäni taidemuseolla näytti täysin heitteillejätetyltä. Kuukausien ja vuosienkin paperipinot koristivat sitä kera epämääräisten artefaktien. Tänään kävin siivoukseen ja niistä pinoistapa löysinkin jos vaikka mitä.

Kuka muistaa vielä mieltä ylentävän Kajaanin kaupunkiseudun aluekeskusohjelman strategiapäivän? Olin näemmä lokeroinut sieltä swot analyysien ja vuorta kiipeävien miesten keskeltä ja kaikesta strategia-kukusta ainoastaan yhden asian: kestävä kehitys. Ja muistoissani elää vielä vahvana kuinka sille kestävyydelle kävi saman vuoden syksyllä 2004. Mutta tässä valossa kaikki on saanut vain mustan huumorin karkean sävyn. Ollutta ja mennyttä, hyvä muistaa, mutta nokka kohti tulevaisuutta?

Tänään on teknologiakeskuksen "toistemme tekemisiin tutustuttava" iltapäivä keilauksen ja ruokailun kera. Keilailukättä täytyy vielä hieman verrytellä, mutta henkisesti olen valmis taistoon. Tiimi-paita on päällä ja tukka on pois silmiltä.

Olen viimepäivien flunssailun ohessa tehnyt Roudalle Sanna Myllylahden After all - kaiken jälkeen julisteita ja se on ollut taas kovin mukavaa. Nyt yritän orientoitua taidemuseon tulevaan Leveä silta -näyttelyyn jonka avajaiset on jo huomenna. Näyttelyssä on esillä tämän päivän kuvataidetta kahdeksalta petroskoilaiselta taiteilijalta. Sen mitä olen tutustunut, niin vaikuttaa hyvältä vuoden avaukselta.

Jesh. Mutta nyt kurnii jo vatsassa. Täytyy mennä metsästämään joku pikku eines.

tiistai, tammikuu 10, 2006

Minusta tuntuu hankalalta purkaa Ruma-projektia tänne vielä tässä vaiheessa, vaikka se on varmaan jo tarpeen. Olen ollut tarkkailuasemissa syksystä lähtien ja viime kevät, jolloin itse keskityin enemmän projektin puitteiden luomiseen, tuntuu hirmu kaukaiselta. Nyt alkaa olla Sotkamon osalta pian homma paketissa ja minulla sen johdosta jonkinlaisen väliraportin aika. Toisaalta turhahan sitä väliraporttia on kirjoittaa liiaksi, ennen kuin Sotkamon projekti todella kohtaa päätepisteensä. En sano loppua, sillä uskon, että se herättää ihmisissä ajatuksia (ainakin ryhmäläisissä) ja sitä kautta jatkuu minun tarkkailupisteeni ulkopuolella myös Sotkamossa (kuten on tähänkin asti toki käynyt, sillä sensorini eivät ulotu kaikkialle).

Mutta nyt tuntuu kaikkinensa omituiselta. Jotain mikä lähti minun päästäni hentona ajatuksena, ja sitten kasvoi suuremmaksi ihmisten kanssa alkaa nyt saapua etappiinsa. Miten ihmeessä siinä näin kävi? Siis että se kaikki ylipäätään toteutettiin. Minä kun olen luonteeltani vähän sellainen jahkailija, enkä niinkään aktiivi. Tunnen kiitollisuutta ryhmälle, että he ovat antaneet minulle tämän tunteen osallistumalla, innostumalla ja ruma-projektin toteuttamalla.

ja nyt en pysty taas artikuloimaan itsestäni ulos enää enempää, kun aloin tuntea.

maanantai, tammikuu 09, 2006

No nyt on Sotkamossa ympäristöteos pystyssä. Sitä voi ihailla Kainuuntien varrella Nuutin päivään asti, jolloin se tuikataan tuleen. Mieli on virkeä ja projektista on hyvä olo.

Eilen olin sitä rakennusta seuraamassa ja dokumentoimassa. Yllättäin kamerasta loppui akku pikku pakkasella, mutta ihan hyvää työstömatskua sieltä kuitenkin tuli. Nyt pitäisi vaan pitää pää-kroppa-linja kasassa perjantaihin saakka, jolloin projekti saa päätöstapahtumansa diaesityksellä ja tuleen tuikkauksella.

Mutta nyt puuhastelemaan muitae juttuja.

L

torstai, joulukuu 29, 2005

Joulu meni ja nyt on välipäivät. Pukki toi hohdokkaan uutuuden eli puhallettavan mäen laskimen. Jei. Pakkanen alas, että päästään rinteeseen. (Vaikka pakkanen tekeekin kaikesta niin kauniin ja hassun. Tuossa Raatihuoneentorilla yksikin lapsi hyppeli ihan omituisesti roppa tiukkana eteenpäin. Jalat vaan vispasi pikkuihmisen alla, kun se yritti suojautua kylmältä. Jos olisin koreografi, niin siirtyisin ulos tarkkailemaan ihmisten liikkumista. Vaikka toisaalta voihan sitä mielikuvissaankin eläytyä moiseen. Löytyisikö pakkaskävelystä kaivattu poettinen inspiraatio?)

Rumaa pitäisi kääriä kasaan Sotkamolaisia auttaen. Mutta niin moni asia on vielä auki, että pelkään sen jäävän seuraavaan vuoteen.

Jatkan, kunhan aivot aukeavat työelämälle. Vielä kaipaan askartelua ja jouluisia tuoksuja.

L

keskiviikko, joulukuu 14, 2005

Heiman jatkoa edelliseen.

Erääksi hankalimmista kohdista on mielessä muotoutunut jatkuvuuden takaaminen ja yhteisön sitouttaminen toimintaan.

Esimerkkinä yhteisön osallistumisesta toimintaan voisi mainita jo hyvän aikaa sitten toteutetun kokeilun eläkeläisten ja lasten kohtaamisesta taiteen äärellä. Kokeilu onnistui loistavasti ja siitä jäi koko porukalle hyvä mieli (sekä lapsille ja taidemummoille ja -papoille että henkilökunnalle). Kuitenkaan tuohon kokeiluun osallistuneisiin eläkeläisiin ei tullut tartutettua koukkua, jotta he tulisivat uudelleenkin. Siitä oli tosin puhetta, mutta ryhmä pääsi kuitenkin luiskahtamaan hieman käsistä. Eli nyt, jos tuota haluaisi jatkaa, niin työ pitäisi aloittaa (melkein) alusta. Tarinan opetus on jotakuinkin sellainen, että kokeilu osoitti, että se on mahdollista ja antavaa, mutta hyvistä käytännöistä pitäisi heti osata pitää parempaa huolta.

Toinen pointti on jatkuvuus lasten ja nuorten kanssa. Se on hyvin pitkälti opettajien vastuulla, että tuovatko he ryhmänsä säännöllisesti näyttelyyn tai osallistumaan muuhun taidemuseon tarjoamaan toimintaan. Osa oppilaista alkaa tulla jo tutuiksi, koska he käyvät säännöllisesti. Taidemuseon tuttuus helpottaa olemista museossa. Täysin uusi ja erikoinen herättää aina hieman levottomuutta. Säännöllisellä käyntirytmillä on myös taidekasvattajan helpompi arvioida ryhmä ja ryhmän tarpeet, joka parantaa siltä osin palvelua ja tunnelmaa.

Mutta em. asiat ovat niitä vaikeimmin saavutettavia asioita. Toisaalta omasta laiskuudesta tai saamattomuudesta johtuen ja toisaalta täysin itsestä riippumattomista syistä.

tällaista aamutuimaan

tiistai, joulukuu 13, 2005

Ryhdyin tässä lomaa odotellessa miettimään gene-kirjaprojektia ja siinä lomassa selailin tätä blogini antia. Ja vaikuttaa siltä, että en ole viimeaikoina juurikaan pohtinut asioita tänne blogiin, siis muuta, kun ihan höpöhöpöä. Tai kaiketi se linja on jatkunut läpi kirjoittelun, mutta joitakin ajatuksiakin sieltä löytyi.

Samat pohdinnat ovat olleet mukana ihan alusta asti eli:
-mikä on tiedon tarve taidetta kohdatessa?
-miten voin aktivoida katsojaa tuottamatta liikaa tietoon perustuvaa puhetta ja sen sijaan tuottaa tehtäviä tai kysymyksiä, jotka ohjaavat katsomaan ja tekemään omia tulkintoja?
-miten ohjata elämykseen? onko se edes mahdollista?
-miten voisi ohjata keskusteluun, joka lähtisi rullaamaan omalla painollaan?
-millaista lasten taidekasvatuksen pitäisi olla?
-millaista taidekasvatusta voisi tehdä aikuisille ilman, että tulee olo kasvatuksesta, mutta joka antaisi enemmän tilaa omalle ajattelulle, kuin "perinteinen" opastus? tarvitseeko sellaista edes tehdä, haluaako kukaan sellaista?
-mitä keinoja on mennä museon seinien ulkopuolelle?

Ja sitten vielä enemmän henkilökohtaisia kysymyksiä:
-millaisen roolin kulloinkin taidekasvattaessani otan? Sillä onhan se kuitenkin rooli?
-osaanko olla tarpeeksi tilanteen tasalla ja innostava, vai joku ihmeen kärttyinen akka, joka näyttää siltä, etttä yrittää päästä vain tilanteesta pois? Miten peittää väsymys, että jokainen ryhmä voisi saada tilanteesta irti sen, mitä suunnitelmassa on pähkäilty?
-miten luoda hankaliin tilanteisiin auktoriteettia ja toisaalta miten olla mahdollisimaan epäauktoriteettimainen, jotta tilanne pysyy rentona ja viihtyisänä?
-miten olla paljastamatta korttejaan silloin, kun jokin asia/teos tuntuu itsestä ihan p**lta?
-onko väärin osoittaa se, että jokin teos on minusta aivan MAHTAVA? rikkooko se kuulijan oikeuden olla teoksesta mitä mieltä hän haluaa? käytänkö silloin "auktoriteettiani" väärin? Olenhan ns. välittäjäaines.

Nämä ovat osa niistä kysymyksistä, joihin yritän vastata joka kerta, kun suunnittelen taidekasvatusta, toteutan sitä tai toteutuksen jälkeen. Eikä tuo lista ole tietenkään täydellinen tai edes sellainen, joka loisi kuvaa niistä prosesseista, joita suunnittelu ja toteutus vaatii. Sekavaa.

ja nyt tyhjeni takki.
jatkan myöhemmin.

maanantai, joulukuu 12, 2005

Iholla on kloorin tuoksu, mukavaa on vesijuoksu.

Olo on tälle aamulle melko virkeä, vaikka tuntuukin, että ennen lomaa pitäisi tehdä vielä yhtä jos toista. Avolava-juliste alkaa olla hanskassa ja lopputulokseen olen varsin tyytyväinen. Mukavaa vaihtelua. Olisi pitänyt -lista on melko pitkä, mutta aion olla piittaamatta siitä, ettei vuodenajoista ihanin syöksyisi mustiin stressisyövereihin. Ja siinä samassa on parempi olla pohtimatta tämän vuoden ansioita. Tuntuma on melko ok, vaikka pohjavireenä onkin aikaansaamattomuuden tunne.

Mutta, hitto, nyt pois moisista tuumailuista ja nokka kohti uutta viikkoa. Tällä viikolla pitäisi ottaa pantasuteen tuntumaa, ettei sille käy niinkuin Juha-karhulle (rauha hänen unelleen), joka katosi tutkasta. Eli Ruman loppupuristuksen kanssa ovat panemassa Sotkamossa hihat heilumaan ja taidanpa mennä sinne hieman kytikselle tuossa viikonloppuna.

keskiviikko, joulukuu 07, 2005

Jopahan on ehtinyt paljon tapahtua siitä, kun viimeksi tänne kirjoittelin.

Tärkeimpänä henkilökohtaisena projektina oli Varkauden reissu. Pidin siellä koulutuksen päiväkodin henkilökunnalle taidekasvatuksesta. Ihan hirveän jännityksen kourissa elin sitä edeltävät päivät. En nähkääs ollut aiemmin juurikaan vastaavalla tavalla kouluttanut ketään tai jakanut tietoa taidekasvatuksesta. Sitä tehdessä joutui miettimään (jälleen kerran) jotain "omaa taidekasvatusfilosofiaa" ja pyörittelemään taidekasvatuksen olennaisia kulmia.

Pidin henkilökunnalle myös "Mitä on taide?" -aikuisten taidekasvatustuokion. Se on kyllä mielestäni hyvä konsepti. Se perustuu jokaisen osallistuja omaan taiteen määritelmän rajoihin ja niiden tutkiskeluun. Se herättää helposti kysymään, että miksi ei hyväksy taiteeksi jotain, minkä toinen hyväksyykin. Sen kautta voi myös helposti tuoda esiin taiteen teoriaa.

Sitten oli tietenkin festivaalit eli Kajaanin teatteritapaaminen. Olin pääsäntöisesti kuskina ja se sopi minulle oikein hyvin. Olin hieman yllättynyt miten kivaa oli kurvailla autolla ympäriinsä ihan töikseen. Mutta ehken kuitenkaan ryhtyisi ihan taksikuskiksi.

Nyt Avolava-julisteen ja videoiden kimppuun.

L

keskiviikko, marraskuu 23, 2005

Eilinen hukkui pääasiassa palavereihin. Eikä siinä mitään, mutta tällä viikolla on vähän kiirettä, kun pitäisi tehdä Varkauden päiväkotilaisille taidekasvatus koulutusmateriaali ja sisältö loppuun. Mutta, nyt on kiva kiire päällä. Kuvia on hankalampi etsiä, kun olin ajatellut. Kuitenkin aion käyttää tämän päivän palaten opintomateriaaliin eli täytyy kertailla vähän taidekasvatuksen teoreettisia suuntauksia. Mitään teoria pakettia en ole luomassa, vaan etsimässä vahvistusta jo päässäni hyrrääville ajatuksille. Aloitin jo aamiaisella Helena Sederholmin väitöksen kanssa ja aion jatkaa sitä hetimiten.

Intoa päivään.

L

maanantai, marraskuu 14, 2005

Toinen viikko työpajojen kimpussa. Tuntuu onnistuneelta. Työpajoissa on hyvä tekemisen meininki. Työpajoissa siis tehdään vaatteista ja kankaista suuria kuvia lattialle. Aihe vaihtelee päiväkotilaisten ja pienten koululaisten kanssa tehdyistä eläimistä isompien kanssa työstettyihin maisemiin. Onpahan muutama ihmishahmokin tehty. Työpajassa on kaiken kaikkiaan mukava leikkimisen tunnelma, jossa itsekriittinen näpräys unohtuu. Tekeminen on melko spontaania ja se tuntuu hyvältä.

Muutapa tässä ei oikein ehdi edes ajatella. Näin iltapäivän kynnyksellä kahden ryhmän jälkeen tuntuu takki jo vähän tyhjältä. Vaikka on vetänyt vain kaksi työpajaa, niin tuntuu siltä kun olisi peuhannut jo koko päivän. Varkauden luentoa varten pitäisi ryhtyä keräämään materiaalia, ettei se jäisi ihan viime tinkaan. Hahmotelmia on jo, mutta paljon saa vielä työstää, että siitä tulee kokonainen.

Mutta näin. Einon tavoin odotan lunta. Saisi tulla jo lumi ja jää ja pakkanen jäädäkseen tämän mystisen välimerellisen talvi-ilmaston tilalle.

tiistai, marraskuu 08, 2005

Olen riipinyt itseni takaisin töihin flunssan kourista.

Olen ensitöikseni ryhtynyt hahmottamaan, että mitä siitä vaatemaisemasta oikein tulikaan. Tänään vedettiin kaksi pajaa ja jo vain kävi mylläys vaatekasojen keskellä. Välillä meno yltyi pukeutumiseksi ja vaatteita oli hankala saada kuvaksi, kun niillä oli niin kiva leikkiä. Kuitenkin ryhmä oli tyytyväinen lopputulokseensa ja ilmeisen hyvä mieli siitä jäi. Työpaja on vasta alussa, joten vielä ei voi tietää mitä kaikkea siitä syntyy. Jos lopputulokset kiinnostaa, niin niitä voi käydä kurkistamassa Kajaanin taidemuseon nettisivuilta.

Paljon muuhun ei nyt aika tai ajatus riitäkään. Paska näytelmän juliste on prosessissa. Ensimmäiset koevedokset eivät juuri miellyttäneet, joten sen kanssa saa vielä ottaa painia.

L

keskiviikko, marraskuu 02, 2005

Puolta höyryä eteenpäin.
Alkuviikon keskeisin anti on ollut vaatteiden ja kankaiden lajittelu työpajaan. Sitä sitten on yritetty vääntää jengoille, että mitä että. Ihan ei ole vielä paja raiteilla, mutta usko on yhä elossa. Kysymys kuuluu: Miten ohjata riemuun?

Paskan näytelmän juliste ei minua vieläkään oikein tahdo miellyttää. Tuntuu niinkuin siitä puuttuisi jotain voimaa tai energiaa tai jotain. Mutta en kyllä löydä tietä sen luokse. Saari pyysi ottamaan siitä koevedoksen ja se lienee paras konsti. Silti voi olla, että tuo pirulainen eksyy minun painajaisiini hätyyttelemään vielä alitajunnan kautta.

Generaattorilla tupsahtelee höyryt nenään Markon ja Saulin pajasta. Se tuo sisällä maalaaminen ei ole ihan kivutonta puuhaa. Kauhia spray -skunkki.

Ush, olen skunkista sekaisin. Taidan mennä kohta piimäostoksille, ettei tänään taas närästäisi iltahämärän laskeuduttua.

maanantai, lokakuu 31, 2005

Uusi viikko alkaa. Yhä lohduttomampi on olo taidekasvatuksen jatkuvuuden suhteen. Miten minä pystyn vakuuttamaan taidekasvatuksen tarpeellisuuden niin, että syntyy tahtotila sen säilyttämiseksi? Tuntuu varsin suurelta tehtävältä. Ei niin ettenkö itseni joukoissa seisoisi, mutta tarvitsen joukkoihini muitakin.

No ehkä vielä löydän väylän. Kirves kädessä kuljen sitä vielä etsimässä kaivoja väistellen. Apua otetaan vastaan.

L

perjantai, lokakuu 28, 2005

Viikko alkaa olla paketissa. Olo on tyhjä. Tulevaisuudesta ollaan keskusteltu ja siitä miten Generaattori jatkaa. Se on vaivainen vääntö ennenkaikkea taidekasvatuksen osalta. Pitäisi jaksaa pärmentää argumentteja kokoon tulevaisuudesta vastaavien henkilöiden luettavaksi. Hankaluutta aiheuttaa se, ettei oikein tiedä kenelle sitä kirjoittaa. Mikä on se taho ja kuka on se lukija?

Toisaalla olen jatkanut arkisia puuhiani. Pitänyt opastuksia ja suunnitellut julistetta.

Viikon hersyvin kommentti:
"Ihanaa kun tämä on niin tieteellistä"
sanoi tyttönen, kun Eila Kinnusen maalauksia oltiin yhdessä katsottu hieman väriteorian valossa.

Sellaista

tiistai, lokakuu 18, 2005

Ah jaa. Talvi tekee tuloaan, maassa on jo vähän kuuraa. Jei. Työrintamalla on silppuista. Erinäisiä keskeneräisyyksiä yritän riipiä kokoon, ja siinä hötäkässä unohdan aina pieniä, mutta tärkeitä asioita. Harmittaa tämmönen lahopäisyys. Mutta kai sen kanssa täytyy opetella vaan elämään. Pieni pelko on siitä, että jos nyt on palikat jo sekaisin, niin miten käy kun ikää karttuu?

Sain vastikään kutsun Varkauteen pitämään taidekasvatusluentoa/-koulutusta erään päiväkodin henkilökunnalle. Huisia. Se nyt pyörii päässä, vaikka olisi sata ja tuhat muutakin asiaa, mitä pitäisi miettiä ja edistää, kuten Ruman jatko, Generaattorin jatko, tulevat työpajaviikot eli Vaatemaisema taidemuseolla, käynnissä olevan Eila Kinnusen näyttelyn taidekasvatus, Genepaidat, Uptt-paidat ja matsku, Kajaanin teatteritapaamisen ohjelmaan kartta. Ihan tässä laiskan elämä säikähtää, kun moista listaa tarkkailee. Mutta toisin, kun aiemmmin, tuosta tulee ihan energinen olo. Tai sitten se on se ihana talvi, joka tulee ja piristää.

perjantai, lokakuu 14, 2005

Ihan järkyttävä väsymys. Nukku-Matti kiertää kehää ympärilläni, ja minä vain yritän väistellä hiekkaa. Liikuntaharrastus ei näytä vielä tuottavan tulosta eli energiapiikkiä vielä odotellaan. Muuten aamu-uinti on kyllä suositeltava tapa aamun aloitukseen. Tuntuu olevan ainakin mulle erinomainen tapa nousta sängynpohjalta ja lakata painamasta torkkua.

Taidan pian lakata repimästä leukojani ja siirtyä kahvinkeiton kautta suunnittelemaan Uptt:n tiimipaitaa. Pitänee vielä ottaa ohjaaja Saareen yhteyttä, että mitä siihen pitikään oikein tulla. Raahvista ilmettä tosin voi jo vähän pohtia.

Mutta nyt,
olkoon paahdetunpavun nektari tuova minulle uuden virkeyden!

L

keskiviikko, lokakuu 12, 2005

Olen käynyt viimepäivinä kehityskeskusteluja itseni kanssa tulevaisuuden näkymistä. Henkilökohtaisista tulevaisuuden näkymistä. Jokseenkin tuntuu seinä nousevan vastaan. Varma suunta puuttuu, mikä ei ole ollenkaan akuutti vaan lähes krooninen tila. Eikä tuo tila ole aina mitenkään negatiivisesti viriytynyt, vaikka nyt se tuntuu sitä olevan. Nämä kehityskeskustelut voivat johtua siitä, että samanaikaisesti käydään läpi Generaattorin jatkoa/loppua/tulevaisuuden muotoja ja malleja. Jonkin ajan päättyminen tuntuu tulevan lähemmäs. Ja se päätös tuntuu enemmän ovettomalta seinältä kuin portilta toiseen maisemaan. Täytynee tehdä mielikuvaharjoitteita horisontin avaamiseksi. Tänään olen jo vähän pidemmällä kuin eilen.

Työntekokin maistuu taas. Olen armoton hohhailija, joten tänään olen enimmäkseen surffaillut haistellen taiteen tuulia ja pyrkinyt pääsemään sisään poliittisen maantieteen käsitteeseen.

Viikonloppuna kävin katsomassa osan Helsinki Photography festival 2005 annista. Taidehallin näyttelyosio oli oikein suositeltava katsaus valokuvan tilaan. Kyllä taide on ihana asia.

L

maanantai, lokakuu 03, 2005

Kävin perjantai-iltana seuraamassa pantasuteni liikkeitä eli tapaamassa RUMA-ryhmää. Vaikka keskustelu onkin rönsyilevää, totesin ryhmän löytäneen mielenkiintoisia näkökulmia niin rumaan, kuin katsomiseen ylipäätään. Ryhmä vaikutti asiaan sitoutuneelta ja innostuneelta. Näkökulmien paljous osoittaa, miten laajasti asiaa on käsitelty. Koen jo tässä vaiheessa, ennen kuin asiaan on saatu loppukanettia, että pilotti on onnistunut. Tästä on hyvä edetä.

Muuten koko perjantai oli syvältä. Auton perkule temppuilee taas ja muita tarinoita. Onneksi Elinan ja Nikon autossa oli Depeche Moden levy luukussa ja yksin kohti Sotkamoa ajaessani saatoin vääntää volat sietorajoille ja yhtyä lauluun muita häiritsemättä. Yksin autoilu, niin ympäristöepäystävällistä kuin se onkin, on monesti myös varsin elvyttävää: minä, maisema, valo ja musiikki. Paitsi iltayöstä takaisin körötellessä, kun tiellä on mustaa jäätä, hirvenpelko ja hurjasti ohittavia kuskeja. Enpä olekaan pitkään aikaan ollut Kajaanin valot nähdessäni ja taajamaan tullessani niin onnellinen kuin perjantaina. Se on näkökulma, kun asioita muuttelee.

torstai, syyskuu 29, 2005

Mahtavvöö.

Tänään saatiin vihdoin työpajaviikkoajatusta pukattua eteenpäin. Ja se ottikin oikein aimo loikan kohti kiteytymistään. Sitä varten pyydämme kaikkia penkomaan hieman vaatekaappien ja varastojen kätköjä sillä tarvitsemme kankaita, lakanoita ja vaatteita. Niiden tulee olla pestyjä ja puhtoisia, mutta ehyitä niiden ei sen sijaan tarvitse olla. Eli rispaantuneetkin välttää oikein hyvin. Tekstiilien vastaanototsta ilmoittelen myöhemmin, kunhan saadaan vastaanottokonsepti kohdilleen. Ja työpajan sisältöäkin paljastan, sitten kun aika on kypsä.

Eilen alkoivat Kinnusen taidekasvatukset minun osaltani pienten lasten opastuksella. Rytmitys hieman pykii, mutta sisältö on jees. Sovelsin eilen monitasomallia, joka oli leikkaus ihan pienimpien ja hieman isompien lasten taidekasvatuksen välimaastosta. Pienimpien kohdalla rajaan luontoon ja kasveihin ja hieman isompien kanssa käydään läpi sommittelua ja värejä. Jälkimmäistä en ole vielä päässyt kokeilemaan käytännössä, mutta näen siinä potentiaalin.

Perjantaina menen seuraamaan RUMA ryhmän toimintaa Sotkamoon ja sitä varten pitäisi hahmotella hieman kysymyksiä. Ja tehdä vähän raakaa toimistotyötä. Mutta kyllä senkin nyt jaksaa, kun tietää miten hyvää työpajaviikkojen edistyminen sielulle tekee. Se on mummun sannoissa "pareempata, parempata ku linnun maito".

L

keskiviikko, syyskuu 21, 2005

Tänään aika vain juoksee käsistä. Eila Kinnusen tka on edelleen hieman vaiheessa, joskin tehtävävinkki lapsille saatiin tosin muokattua julkaisukelpoiseksi. Ja se lasten juttu on muutenkin jonkinlaisissa kantimissa. Isompien lasten ja nuorten juttu laahaa pahasti jäljessä. Väriin varmaan keskitytään ja erilaisiin värisidonnaisiin ilmiöihin, mutta polku on vielä epämääräinen.

Jottain pittäis tehä.

maanantai, syyskuu 19, 2005

Pantasusi (Ruma)elää omaa elämäänsä Sotkamossa. Siihen ei tarvitse juurikaan puuttua tässä vaiheessa. Kunhan seurailen sen menoa. Tosin pitäisi miettiä, miten se voitaisiin laajentaa koskemaan muita Kainuun kuntia, hakea rahoja, kutsua taiteilijoita jne.

Generaattorin jatkopohdintojen suhteen on hieman hutera olo. Kuinka, missä muodossa ja omaa työtäni eniten liikuttava kysymys: Kuinka taidekasvatuksen käy? Kajaanin taidemuseon resurssit on vedetty aika kuiville. Henkilökunnan vähyyden vuoksi jopa viikonloppuiset aukioloajat on jouduttu poistamaan. Toivottavasti tuo tilanne ratkeaa pian paremmin päin.

Kajaanin taidemuseo on pitkään jo painottanut taidekasvatusta toiminnassaan. Taidekasvatus on ollut keskeinen osa taidemuseon toimintaa alusta alkaen, jo ennen Generaattoria. Taidemuseossa on ammattitaitoa taidekasvatuksen toteuttamiseen. Nykyiset resurssit ovat kuitenkin ajaneet taidemuseon henkilökunnan minimiin. Kenellä on aikaa toteuttaa taidekasvatusta Generaattorin loputtua? Taidekasvatus vaatii aikaa sekä suunnitteluun, että käytännön työhön. Mikäli yhtä henkilöä ei valjasteta sitä tekemään, käy taidekasvatuksen toteuttaminen vaikeaksi.

Mikä tekee taidekasvatuksesta sitten tärkeän? Miksi taidekasvatusta tulisi museossa antaa? Eikö pelkkä näyttely riitä? Itse toteuttamani taidekasvatuksen keskiössä on keskustelu. Teoksista keskustelu. Koulujen taidekasvatuksen painopiste on kuvataiteen eri menetelmiin tutustuminen ts. itse tekeminen ja itseilmaisu. Itse tekemisen ei tulisi kuitenkaan olla ainut linkki kuvataiteisiin. Kuvataiteeseen tutustuminen kuvataiteita vastaanottamalla tulisi olla yhtä tärkeää. Ja ennen kaikkea tuon vastaanottamisen tukeminen.

Taidekasvatuksen avulla ryhmät saavat tuetun tutustumiskierroksen taidenäyttelyyn. Taidekasvatus avaa erilaisia näkökulmia kuvataiteisiin, yksittäisiin teoksiin tai taiteilijan tuotantoon. Taidekasvatus museossa on pääosin teosten tutkimista keskustellen. Keskustelu paitsi avaa teoksia, vahvistaa myös vastaanottajan omia kokemuksia teoksista. Toteuttamani taidekasvatuksen eräs keskeinen viesti on, että teoksista syntyneillä ajatuksilla voi leikkiä. Kuvataide ei ole haudanvakava asia. Kuvataidetta ei tarvitse kumartaa jonakin kaukaisena pyhänä. Jokaisella on oikeus omiin taiteesta syntyneisiin ajatuksiinsa.

Taide synnyttää usein jo sanana ennakko-oletuksen jostain korkealentoisesta ja osittain myöskin vaikeasta asiasta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Mutta, jotta tuosta ennakko asetelmasta voitaisiin päästä eroon, on taiteeseen hyvä tutustua tuetusti. Usein kuulee sanottavan, että "En ymmärrä taiteesta mitään". Taidekasvatus paitsi antaa tietoa taiteesta, jonka jälkeen teoksia on helpompi lähestyä, myös tukee sitä ajatusta, että jokainen ymmärtää "itsensä" verran. Pystyäkseen vastaanottamaan, tulkitsemaan, tuntemaan ja leikittelemään taiteesta syntyneillä ajatuksilla, on olennaista huomata, että ei tarvita sen suurempaa ymmärrystä, kuin että kaikilla tulkinnoilla ja ajatuksilla on oikeutus. Ei ole olemassa väärää vastausta tai tulkintaa, eikä katsojan tarvitsekaan päätyä samaan ajatukseen kuin mitä tekijällä on työstään ollut. Mutta, joskus tuota tunnetta on hyvä vahvistaa sillä yksittäisen teoksen vastaanottaminen on eri asia kuin akateeminen taiteen tutkimus, johon vastaanottaja voi törmätä erilaisissa kritiikeissä ja taiteesta tuotetuissa dokumenteissa.

Yksi taidekasvatuksen tavoitteista on, paitsi tutustuttaa taiteeseen, vahvistaa myös minkä tahansa kuvan vastaanottoa. Kuvatulvan ajalla on myös olennaista, että kuvia myös tulkitaan. Kuva on vahva viesti ja kuvatulvassa puikkelehtivat kuvat muokkaavat meidän mielikuviamme maailmasta. Kuvatulvan aikakaudella on syytä opetella myös pohtimaan sitä viestiä, millaisena maailma meille esitellään. Purkamaan niitä viestejä, joita meille lähetetään.

Tuleeko jokaisesta taidekasvatuksen avulla taiteen kuluttajia tai ennakkoluulottomia museokävijöitä? Ei tule. Eikä uimaopetuksen myötä jokainen uimataitoinen käytä uimahallia. Mutta taidekasvatus luo kuitenkin välineitä kohdata taidetta. Jokaisella on oikeus olla välittämättä tai olla pitämättä kuvataiteesta. Mutta tulisiko jokaisella kuitenkin olla oikeus tutustua kuvataiteeseen ja päättää vasta sitten? Tulisiko meidän mahdollistaa avoin keskustelu taiteista vai pyrkiä sulkemaan se niiden keskuuteen, jotka siihen ”vihkiytyvät”? Tulisiko meidän mahdollistaa kuvataiteiden maailma myös niille, joille kuvan tekeminen ei ole luonteista?

Kun Generaattori loppuu, voidaanko taidekasvatusta jatkaa koulujen ulkopuolella? Onko taidekasvatukselle resursseja niin, että työtä voidaan tehdä suunnitelmallisesti ja jakaa myös Kajaanin ulkopuolelle?

perjantai, syyskuu 09, 2005

Tänään tunsin taas sellaisen ylpeyden tunteen tietokoneminääni kohtaan. Osasin ihan itse luoda Blogin Rumalle. Gurut varmaan naureskelee, että voi pientä, kun oikein moisen ossaa, mutta minäpä se vaan ryven tyytyväisyyvvessä. Pian sieltä voi seurata Ruma-projektin Sotkamon ryhmän mietteitä. Toivon blogille runsasta käyttöä.

Tänään onkin sitten Taide Palaa! -tapahtuman roudausta, vähän editti säätöjä ja sellaista pientä päiväntäytettä, että pysyy pienessä liikkeessä.

keskiviikko, syyskuu 07, 2005

Ihanat rohkeat ihmiset.

Ruma alkoi. Sotkamossa. Tykki ei synkannut koneen kanssa. Poverpoint jäi siis esittämättä, mutta se kyllä laukaisi minun jännityksen, jota olin ehtinyt keräillä jo pidemmän aikaa. "Jos ei toimi, niin eipä hätä ole tämän näköinen, mennään sitten ilman".

Paikalla oli koprallinen ihmisiä, mutta innokkaita, puheliaita, asiaan tarttuvia. Ruma löi kipinää. Ruma-ryhmä saatiin muodostettua. Ja nyt se on sitten kulkeutunut minun käsistäni maailmalle. Se on nyt minun pantasusi, se pilottiprojekti. Nyt täytyy vain toivoa, että sus pärjää luonnossa.

Olo. On hieman tyhjä. Onnellinen, mutta tyhjä. En oikein osaa nyt ryhtyä mihinkään, vaan onskentelen ja vellon tätä oloa. Sen verran tuossa tosin toimitin, että laitoin ryhmälle blogin hakuun Hyvöseltä. Jos hän ehtisi sen toteuttaa, niin voisin seurata pantasutta myös netitise.

No pois kulttuuribiologian maailmasta. Käytännön pariin. Taiteen tutkimuksen työhuonekin lähtenee vielä kierrokselle. Sitä täytyy nyt ryhtyä vähän uudistamaan ja rouhentamaan. Se on vähän kesy. Nyt laitetaan siihen vähän potkua!

säpäkkää päivän jatkoa

maanantai, syyskuu 05, 2005

Jännitys kasvaa.

Tänään jännittää vielä kevyesti, kun mietin rumaa. Huomenna sydän lyönee muutamia ylimääräisiä ja vatsa temppuilee. Ihan niinkuin vähän pelottaisi? Ajatukseni lähtee maailmalle elämään omaa elämäänsä. En voi (tuskin edes haluaisin, mutta kuitenkin) kontrolloida kaikkea. Ja eniten kyllä jännittää, ottaako ajatus tulta alleen vai ei? Suuta kuivaa pelkkä ajatuskin.

Vaikka olen erinäisiä juttuja pyöritellyt Gene-urani aikana, tuntuu tämä jokseenkin isoimmalta jutulta. Aikaisempiin olen jokseenkin heittäytynyt. Nyt tuntuu, että olisin hieman korkeammalla hyppytornissa, eikä altaan pohjalla olekaan vettä. Jos joku on nähnyt loistavan dokkarin "Hyppääjä", niin oloni on hieman sitä luokkaa. Roikun, niinkuin se pellehyppääjä setäkin, varpaistani korkeassa hyppytornissa valmiina sukeltamaan veteen. Elokuva leikkaa kuitenkin tyhjään altaaseen. Antaa olettaa, että setä voi tipahtaa hetkenä minä hyvänsä ja läsähtää kylmään kaakeliin. Se on muuten ihan loistavan kaunis lyhäri. Suosittelen, vaikka se nyt aiheuttaakin minulle hieman epämiellyttäviä mielleyhtymiä tähän tilanteeseen.

No, jos tulee ruhjeita matkalla, niin voin paeta metsään menninkäiseksi ja elää suppilovahveroilla ja puolukoilla talven tuloon saakka. Tatit eivät minulle vieläkään näyttäytyneet, mutta piut paut sanon niille ja jatkan suppiloiden tiirailua.

torstai, syyskuu 01, 2005

epäaktiivisen päivän kynsissä

Hitunen lentsua sotkee edelleen elimistöä. Ollako vai eikö olla? lentsu pohtii, joten kroppa on päätä myöten tukossa, mutta ei vielä piiputa. Onneksi ei ole mitään ihmeellistä hoidettavaa, joka vaatisi 100% läsnäolon ja vireystason (millonkohan moiseen edes pystyisi tai tilanne sitä vaatisi?).

Ajattelin ryhtyä harjoittelemaan hieman kameran käyttöä ihmiskuvauksessa. Säätöjä täytyy tarkistaa ja laukoa oikeanlaisen ilmaisun löytämiseksi.

Alleja paleltaa

tiistai, elokuu 30, 2005

Olo on melko lentsuinen. Tätä sitä on odotettu ja pelätty jo viikko tolkulla. Ja nyt se sitten päättää sumentaa olemusta, flunssa, kun pitäisi tehdä ajatusta vaativaa poverpoint-näperrystä Rumaa varten. Voipi tulla lennokasta informatsuunia. Asioiden kirjallinen jäsentäminen kun ei ole oikein koskaan ollut minun erityisosaamisaluelistan kärjessä. Oma pää on täynnä jos minkälaista häkkyrää ja suunnitelmaa, mutta ulosannissa on kyllä korjaamisen varaa. Ehkä tämä lentsu sittenkin korjaa liian teoreettista ajatusta luovemmille urille, jolloin tuotoksella on vaara jopa onnistua.

keskiviikko, elokuu 24, 2005

Suppilovahverot olivat jo nousseet! Vaan ei näkynyt tatteja.

Työtehot nousee heti, kun illalla vähän sienestää. Lastentaidekasvatuksen osuus Eila Kinnusesta on jo hieman alkanut muotoutua, vaikka mitään varmaahan siitä ei voi vielä mennä lupailemaan. Siitä on kehketytymässä värillinen kasviseikkailu silmät kiinni ja auki. Vai onko? Se nähdään ensijaksossa, kun työt ovat tulleet paikanpäälle. Mutta aivoja on hyvä jo suunnata siihen, vaikka hypoteesin tasolla, ettei kaikki tule ihan yllätyksenä.

TAIDE PALAA! Unicef-tapahtuman flyeri on toiselta puolelta valmis. E-motion:n graafisen osaston Ruoho ja Kauppinen, voittamaton voimakaksikko, ja jälkeä syntyy. Tänään pitäisi synnyttää vielä se toinen puoli, niin kokonaisuuden voisi laittaa kiertoon.

maanantai, elokuu 22, 2005

Tänään käväisin Sotkamossa levittelemässä Ruma-tietoutta katukuvaan Marikan kanssa. Nyt se on sitten siellä ihan julkisesti tarkkailtavana. Tunne on sikseen omituinen, että se taisi olla noin reipas vuosi sitten, kun tätä kaikkea rupesin päässäni kasaamaan ja nyt se alkaa sitten olla ajankohtainen. En oikein ymmärrä miten tähän päädyttiin, kun syke on ollut varsin leppoinen.

Tuntuu, niinkuin jaarittelisin tänne bloggeriin aina samoja Ruma-juttuja, kun päässä ei juuri mikään muu liiku. Syksyn työpajaviikot taidemuseolla on vielä ihan vaiheessa. Ne tulee ajankohtaiseksi marraskuussa, mutta jotain niidenkin eteen pitäisi varmaan tehdä. Ajatus on vielä ihan tuulessa. Odottelen neronleimausta. Ja myös Eila Kinnusen näyttelyn tka:n suhteen sama meininki. Kasveja, konkretismia, värejä, maalausta. Mihinköhän sitä senkin kanssa vielä joutuu?

Leimahduksia odotellessa keskitän aistini uusien sieniplaatujen tunnistamiseen. Vaaleaorakas ja Isohapero olivat erinomaista evästä. Kun vain nousisivat syvyyksistä herkkutattien herkut, niin jo vain saisi laittaa kumpparit kuumana metsäteitä.

torstai, elokuu 18, 2005

Ruma käynnistyy, käynnistyy, KÄYNNISTYY! Jei!

Ruman alkamispäivä (6.9. klo:18)ja paikka (Sotkamon lukion ruokala) on nyt päätetty ja töitä tehdään sen eteen, että tilaisuudesta tulee mieliä houkutteleva. Juliste ja muu markkinointimateriaali on viilausta vaille valmis. Kyllä yhteistyö on sitten kaunista toimiessaan kitkattomasti.

Jännitys ja odotukset ovt hieman vuoristoradalla. Välillä huimaa ja pelottaa ja toisessa hetkessä hyppelen ilojenkkaa. Ja se aika, tuntuu pitkältä ja lyhyeltä yhtä aikaa. Milloin tuntuu kiirettä puntissa, milloin olo on tyynen odottava "kaikki on jo tehty ja kunnossa". Mutta, van se aika näyttää.

Nyt ei juuri aivoissa muu mahdu enää liikkumaan. Unicef-päivään on kutsu käynyt ja huomenna on palaveri sen suhteen. Mutta siihen paneutuminen täysin voimin on vain mahdotonta. Snapcraclepop-aikataulu tuli vähän huonoon saumaan. Panokseni annan, mutta venymään en kykene.

L

tiistai, elokuu 16, 2005

Vaikkei Ruma vielä ihan täyteen vauhtiinsa ole päässytkään, niin nyt alkaa tulla siitä sellainen mukava jännitys. Aikaa alkuun on noin kuukausi ja tänään mennään palaveeraamaan Sotkamoon.

Olen yrittänyt haalia kaikki ajatukset Ruman ympäriltä kokoon lueskellen hieman erinäisiä materiaaleja niin ympäristöteoriasta kuin yhteisötaiteestakin. Marika on sarallaan tehnyt myös hyvää ajatustyötä, joten olo projektin suhteen on melko luottavainen.

Ja ihanaa on innostuminen. Veri pulputtaa suonissa ja pää tuntuu kevyeltä. Tästä tilasta pitäisi kuitenkin vähän tiputtautua, että keveässä päässä kulkisi myös järki.

Kunpa aurinko jaksaisi paistaa tänään oikein pitkään, niin sitä voisi iltasella kipaista tarkastelemaan sieniapajia erinäisten tattiherkkujen toivossa.
Oi ihana elokuu.

torstai, elokuu 11, 2005

Ensimmäiset lomanjälkeiset työpäivät ovat olleet varsin leppoisia. Aivojen keräily kesälaitumilta on kestänyt ennalta-arvattua pidempään. Mennyt ja tuleva eivät tunnu kohtaavan kipinänä tässä hetkessä.

Olen tehnyt paljon dokumentointia menneistä jutuista, kirjoitellut pohdinnan pätkiä ja kuvailuja arkistoon. Nyt pitäisi kuitenkin jo päästä niistä irroittautumaan, että voisi synnyttää jotain uutta keskeneräisiin ajatuksiin tulevasta.

Ruma on nyt keskiössä ja sen ympärillä erinäisiä pienempiä asioita. Se on kuitenkin melko hyvissä kantimissa, sillä suurin osa pohdinnasta on tehty pitkän pitkän ajan kuluessa. Enkä suinkaan ole sen asian kanssa yksin. Keskustelut koko työryhmän kanssa vievät aina sitä eteenpäin.

Tänään vietän lukuiltapäivää, jonka olen itselleni työaikaan narskauttanut. Puhelin äänettömälle (vaikka harvoin siihen tarvii vastailla) ja lukemaan. Se on eräänlainen ideapankin ja taustan tukipilari, joka jää vähemmälle, kun hulmuaa tekemässä kaikenlaista pikkuasiaa. Se toivonmukaan käynnistää aivoja ja murtaa olemassaolevien toimintarutiinien kertymää.

Minä helposti tukeudun siihen miten olen ennenkin tehnyt. Vähän liian helposti liimaan päälle samoihin runkoihin ja menetelmiin. Uudistuminen on vaikeaa, mutta toisinaan myös oletettua ja sitä kautta sisäisesti pakotettua. Entä, jos vanhaa täytyykin kiteyttää, tutkailla hyvää ja toimia sitten sen perusteella? Mutta ongelma onkin siinä, että suhauttelee vanhasta uuteen pohtimatta sen kummemmin vanhaa kuin uuttakaan. Ehkä siihen pitäisi saada, jotain uusia tapoja ja rutiineja?

Viime keväänä pitämäni aikuisten opastus osoitti, että uudenlainen lähestyminen toimii. Suunnittelin aikuisten opastuksen, jossa "faktalla" oli vähäinen osuus ja itse teosten tarkastelu ja oman taidesuhteen tarkastelu olivat keskiössä. Harmittaa, että se jäi niin lyhyeksi. Yhteen kertaan. Pilotiksi.

Olen toteuttanut useita "pilotteja" toistamatta niitä. Ehkä siellä vanhassa on jotain mitä kiteyttää ja sitten arkisessa vanhassa jotain mitä olisi jo syytä heittää öö-mappiin hautumaan. Mene ja tiedä.

Tällaisia pohdintoja vaan olen tässä tehnyt. Vähän innostun pelkästä ajatuksesta, että on muutama tunti viikossa, jolloin rutiinit siirretään syrjään ja aivoja herätellään toden teolla. Kopasta kaikuu vanha ääni "Kiireettömyys, kiireettömyys, kiireettömyys...", mutta minä lisäisin siihen, että kiireetön keskittyminen.

että moisia

maanantai, elokuu 08, 2005

Loma tuli ja meni. Nelisen viikkoa kului kuin siivillä, lähinnä luonnon ihmeitä tarkastellessa.

Nyt napotan jo päätteen äärellä keräilemässä työpersoonaani sekä erinäisiä aikatauluja, ilmaan heitettyjä ideoita ja muuta pikkunäppärää. Keskittyminen pitäisi kääntää kohti Rumaa sekä syksyn työpajaviikkoja. Lisäksi aion heittäytyä Taidemuseon kokoelman kimppuun mielessäni taidekasvatuksellisilla lisämateriaaleilla höystetyt kiertonäyttelyt. Tarkoitus on luoda useita kokonaisuuksia, jotka voivat kiertää itsenäisesti virikkeellisen taidekasvatusmateriaalin kanssa esimerkiksi kouluissa, päiväkodeissa jne. Siinä riittää työn sarkaa, kunhan vain päästää kokoelman pään sisään mellastamaan.

L

keskiviikko, heinäkuu 06, 2005

Jaahasta.
Audio Guide on julkaistu ja päälle otettu ryyppi sinetiksi.

Loma lähestyy. Vielä on muutama pitäisi -asia listalla. Ei mitään suurta, mutta tässä vaiheessa ponnistusta vaativaa. Ei ole enää paljoa pökköä punteissa. Ajatus karkailee ja mieli makaa jo laiturin nokassa.

Tänään olin seuraamassa Hujanen ja Anderssonin loruseikkailua. Hyvin ovat Sara ja Petra tarinan nivoneet loruihin ja niiden rinnalle. Ne tulivat eläviksi irti Löhösen ja Laukkasen ihanaisista kirjoista.

että sellaisia Off-terveisiä

maanantai, heinäkuu 04, 2005

Audio Guide on nyt enää viimeistä silausta vailla. Koneet raksuttaa, mutta muuten homma on purkissa. Huomenna se julkaistaan. Raatihuoneentorilla klo 11. Kansityttömme on kuvassa hieman kirkasotsainen.

Helle enteilee lomaa, mutta vielä on töitä jäljellä tämä viikko ja sen jälkeen vasta on aika heittää kannat kattoon. Ensimmäiset Off vieraat ovat tulleet ja päivän aikaa vaativin homma lienee levynpolttelun lisäksi varausten ottaminen.

Aivot tuntuivat kohmettuvan hetki sitten syömästäni isosta pallosta sorbettia, joka todellakin oli valtava. Ja herkullinen.

Momon ensi-ilta oli eilen. Ja se miällytti kovasti. Kaikki nyt siis joukolla kesäteatteriin ammentamaan hyvää mieltä ja ohjeita ajankäyttöön. Ihana, että kesäteatteri voi olla jotain muutakin kuin housutkinttuunriullataikouraisemparouvaarinnasta-huumoria. Kiitokset kaikille tekijöille!

tiistai, kesäkuu 28, 2005

Jännitys alkaa hieman purkautua. On pukannut viimeaikoina hieman AG-stressiä. Että tulleeko siitä mittään, ja mitä siitä tullee ja tulleko se valamiiksi ajallaan vai pittääkö vielä muuttaa julukasupäivää. Varmaan ihan tavan stressiä ja aiheeseen kuuluvaa. Mutta nyt lähes kaikki raidat on yhdellä levyllisellä. Mikko lähti juuri nauhoittelemaan omiaan eikä niiden raitojen valmistumisesta ole huolta. Kannet lähteköön siis pian painoon. Muutamia lisätietoja sinne vielä nakkaan ja sitten se on valmis. Sitten alkaa käsityö: levyn kuvan tulostus sekä poltto, kansien taittelu ja pakentointi. Uu jee. Ja ei nuolaista ennen kun tipahtaa!

Muutenhan tästä joutaisi jo vaikka lomalle. Runoviikko Off täytyy vielä hoitaa, mutta tunnelma tuolloin on enemmän festi, joten lystiä on siis luvassa. Hujanen ja Andersson -flyeritkin tulee tänään painosta. Ovat melko kovalla kontrastilla sieltä tulossa, mutta ehkäpä se sattuu vain minun silmään. Ja koska olen itse siitä vastuussa saan ottaa myös kärsimyksen vailla reklamaatio-oikeutta.

torstai, kesäkuu 23, 2005

Audio Guiden julkaisupäivä lähestyy...hieman jopa uhkaavasti.

Omat nauhotukset on purkitettu, mutta olen hieman epäileväinen sen 2. raidan toimivuuden suhteen. Olisi pitänyt ehkä napata itsekritiikkiä paremmin niskasta, että olisi hoitanut hommansa eikä antanut suoltaa mitä tahansa huttua. Vielä ei liene ihan myöhäistä palata äänityksiin, mutta onko sitä syytä tehdä onkin sitten eri asia.

Muuten päivät sujuvat erinäisten painotuotteiden suunnitteluun. Son kivaa. En ole juurikaan ehtinyt korkkaamaan uutta työpistettäni taidemuseolla, kun siellä mulla ei ole toveri photoshopia. Muuttokin kävi vaivatta, sillä taidemuseon ihanat Jukka ja Lassi olivat siirron puolestani hoitaneet. Suuri kiitos heille. Ja vitsikin oli käypä. Pöytäni edestä näet löysin pienen lasten tuolin sekä pöydältä vahaliidut ja tyhjän paperin. Kunpa voisikin työpäivänsä käyttää vain vahaliitusilla kuvioiden hahmotteluun.

Nyt täytyy ryhtyä venyttelemään pelilihaksia, että on sitten juhannuksena terässä. Luvassa on ainakin mölkkyä, muistipeli, twister ja koko joukko muita seurallisia toimintoja.

maanantai, kesäkuu 20, 2005

Narkoleptisia kohtauksia festareilla

Sodankylän elokuvajuhlat on nyt sitten juhlittu. Harmikseni viimeaikoina esiintynyt poikkeuksellinen unentarve vaivasi minua myös keskiyönauringon alla. Pieniä tirsoja otin läpi viikonlopun katsomon oransseilla penkeillä. Onneksi unipilkillä sain vain pieniä saaliita. Isommat vonkaleet olisivat voineet vetää minut liiaksi pinnan alle. Vain Hitchcockin aikana nukkumatin kärry vei minua pidemmälle. 3D lasit eivät siis pelastaneet kaikelta.

Juhlat olivat hyvät vaikka ohjelmisto pursuikin vieraantumiskuvauksia. Melankolia meinasi tarttua kankaalle heijastetuista hitaista, kauniista kuvista, jotka johdattelivat kurkkimaan ihmiselämän synkkyyteen. Muutaman ilorallin olisi voinut kyllä katsoa väliin. Onneksi Laika and the Cosmonauts tarjosi riemua huimalla klubikeikallaan.

Mutta kaikkinensa, kyllä Sodis on sitten ihana. Onneksi tämä maailma tarjoaa tukeaan, joillekin hulluilta kuulostaville ideoille, että nautinnollisten kokemusten määrä voi jakautua eksponentiaalisesti ympäriinsä. Ensi kesää odotellessa olisi varmaan syytä paneutua taas töihin. Vuosi on pitkä aika odottaa, mutta mahtunee sitä elämään muutakin mukavaa kuin yhdet festarit.

Virkistyneenä töihinsä palannut

keskiviikko, kesäkuu 15, 2005

"Huh hellettä" on nyt menneen talven lumia. Syksyisissä keleissä syyhtyttelen kätösiäni huomista odotellen. Vielä muutama tunti töitä, sitten matkajärjestelyt ja nukkauksiin. Huomenna aamuvarhaisella laitan juuri korjatun autoni laulamaan ilorallin ja suuntaan nokkani kohti Sodankylää. Let´s festival!

Sitä ennen vielä Ruma-tuumailuja syksyä varten. Filsofiset pohdinnat jäänee nyt vähemmälle, mutta vain toistaiseksi, koska nyt varmaan tartutaan aikatauluihin, tekemisen määrään ja listoitetaan pitäistehdäasioita.

Audio Guiden kanssa on ollut vähän surkupäivä. Porukka vähenee viimeisessä kaarteessa ennen maalia. Harmitta. Vihainen en ole. Surullinen hieman. Jostain täytyy löytää vain ilovoimaa sen kanssa, että siihen jaksaa uskoa. Usko, jos häviää niin peli on menetetty. Mutta laitan uskon liekaan ja toivon, ettei se pyristele siitä irti.

tiistai, kesäkuu 14, 2005

Huh hellettä.

Runoviikko Off -julisteet tulivat tänään painosta. Jei. Aurinko tekee niistä überpinkkiset.

Muuten päivän ohjelma on koostunut lähinnä erilaisten krjoitsvirheiden korjailuista Offin nettisivulta. Onneksi Eino ja Elina ovat haravoineet tekstiä jo ennen kuin minun silmäni tarttuivat lyöntivirheisiin. Ne, siis silmäni, kun ovat moisessa hieman laiskoja välittämään informaatiota aivoihin, tai miten se nyt sitten psykofysiologisesti toimiikaan. Jossain on piuhat löysällä. Minkäs teet?

Viikkopalaverissa käsiteltiin hieman G:n keittiön räjähtämisongelmaa. Käykääpä vielä rakkaat genehengailijat katsomassa seinällä oleva näyttely ja ottamassa ennenkaikkea opiksenne kuvasta, jonka nimi on "Seinäkirjoitus". Muut kuvat johdattavat teidät kyllä toiminnan saloihin. Mikäli asia jää vielä epäselväksi, voin tulla antamaan lisäohjeita suullisesti.

maanantai, kesäkuu 13, 2005

Ihanaa olla töissä.

Ei väsytä yhtään vaikka aamupäivä on jo pitkällä. Olen viimeaikoina kärsinyt mystisistä uniongelmista. Mystisistä siksi, että valon määrästä johtuen monet ihmiset eivät saa nukuttua. Sillä aikaa minä olen vedellyt tavanomaiset 8 tuntia yössä sekä parin tunnin päikkärit. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että moinen meno voisi olla mennyttä elämää. Toivottavasti, sillä niin mukavaa kuin onkin nukkua, pilkkiminen kesken työpäivän ja parhaaseen vapaa-aikaan on todella rasittavaa.

Runoviikko Off -juliste lähti taas painoon. PC:n näytössä värit näyttivät vieläkin tukkoisilta, mutta teksti ainakin erottui paremmin. Himpun ärsyttää, etten löydä oikeata sävyä. Pannan kokemattomuuden piikkiin.

Tänään pitäisi vielä muokkailla Audio Guide -tekstejä, löytää se sisäinen prosaisti ja kielitaituri, joka taivuttaa lauseita elämyksellisiksi kokonaisuuksiksi. Sitäpä saakin kaivaa oikein hartiavoimin.

Viikonloppuna otin karmiinin sävyt vasempaan käsivarteen, korvaan ja niskaan Sotkamon torilla. (Käsittämättömän vaikeaa tuntuu olevan sen ymmärtäminen, että myös Suomen auringon alla nahka palaa ja kuumottaa.) Ruma sai alkunsa yleisökyselyn muodossa. Vastauksia tuli ehkä arvioitua vähemmän. Osa markkinaväestä oli sitä mieltä, ettei Sotkamossa ole mitään Rumaa ja toiset olisivat voineet kirjoittaa useampiakin lappuja ajan niin salliessa. Keskiviikkona puretaan palautetta ja pureudutaan syksyn aikatauluihin.

Muistakaa käydä tarkistamassa Genen uusi vieraskirja, jonne linkki löytyy mm. ajankohtaista palstalta. Kysymyksiä ja kommentteja sopii esittää.

perjantai, kesäkuu 10, 2005

Juliste.
Kävi niin kuin pelkäsinkin.
Sävyt oli tasoittuneet painokoneessa. Teksti ei erotu. Sähköposti kaatuilee versioista raksutettuaan 10 minuuttia. Sitten kertoo, ettei onnistu. Ja uusi yritys. Onnistuminen, koetulostus, tukkoinen versio, johon ei ole luottamista. ARGH.

torstai, kesäkuu 09, 2005

Kolmea juttua olen viime viikkoina pyöritellyt. Rumaa, Runoviikko Off:ia sekä Audio Guidea.

AG:n paikkoja kierrettiin maanantaina. Se etenee jokaisen omalla painollaan. Levynkansia olen itse lähinnä viimepäivät yrittänyt saattaa eteenpäin. Tekstin muokkaus jäänee viimetippaan. Niin aina. Mitään huikeaa elämystä en koe, että minun teksteistäni irtoaa, mutta AG on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen sekoitus. Sekoitus, sillä mitään yhteistä punaista lankaa ei sen kummemmin ole, vaan jokaisen raita on oma kokonaisuutensa, oma fragmentti kaupungista. Pidän siitä sellaisena kuin se minulle nyt näyttäytyy, mutta samalla tulee mieleen kaikenlaisia mahdollisuuksia käyttää vastaavaa konseptia.

Ruma on edennyt siihen pisteeseen, että joukkue on täydentynyt pilotin osalta. Mukaan lähtee Sotkamolainen kuvataiteilija Marika Sorjonen. Marikan johdolla pilotti toteutetaan siis Sotkamossa. Syksyllä polkaisemme varsinaisen projektin käyntiin, mutta jo tänä lauantaina esittäydymme pienimuotoisen kyselyn kera Sotkamon torilla.

Runoviikko Off alkaa olla osaltani pulkassa. Juliste ja flyeri on painossa. Koevedosta odottelen innolla. Ja samalla peläten. Aina teen niin. En osaa luottaa siihen mitä koneella näen. Paperiversio täytyy saada ennen kuin voin niitata kansion kiinni. Tällä hetkellä tunnen tyytyväisyyttä julistetta kohtaan, mutta iltapäivällä voi olla jo eri meininki.

nyt takaisin pyörittämään viivoja fotariin.

perjantai, toukokuu 27, 2005

Raatihuonella on muutto käynnissä. Oma osuuteni on onneksi melko pieni, yksi kone ja laatikollinen paperia. Paperless office toimii niin kauan, kun kone pelittää eikä tuhoile tiedostoja.

Ukkonen! Mahtavaa. Kesä on tullut.
Siirryn hetkeksi tarkkailemaan salamoita saadakseni virtaa. Vielä ei valoilmiöitä näy.

L

perjantai, toukokuu 20, 2005

Viikko alkaa olla Kajaanin osalta pulkassa. Lähden pian junamatkalle kohti Helsinkiä. Meteorologit ovat lupailleet korkeita lämpötiloja. Joko kesä tulee?

Päivät humistavat vain ohitse jättämättä juuri jälkiä menostaan. Tekeminen etenee hitaasti. Liian hitaasti, että tulisi aikaansaamisen tunnelma.

Eilen tosin kävimme erinomaisen keskustelun Rumasta, sen suunnasta, mahdollisista karikoista ja huipuista. Vaikka Ruma on minulle hyppy tuntemattomaan, tunnen kuitenkin jonkinlaista varmuutta sen onnistumisesta. Kihelmöin jatkoa odotellessa.

Mutta nyt pakkaamaan, hakemaan kannettavaa konetta, ettei junamatkani menisi vain luonnon keväisen mullistuksen tarkkailuun, vaan tehokkuusajattelun mukaisesti työtekoon ja pakerrukseen.

L

maanantai, toukokuu 16, 2005

No niin. Nyt ei sitten Kajaanin taidemuseolla ole näyttelyitä ennen ensi syksyä. Pistelee hieman vihaksi erinäiset budjettileikkaukset, joista tämä tilanne johtuu.

Tulee suru.Puren hammasta.

Onneksi Taidetalolla on näyttelytoimintaa, ettei uusien kuvataide-elämysten tila kaupungissamme ole kesäaikaan ihan täysi nolla.

Olen tänään yrittänyt hahmotella kirjoitelmaa Museopoliisi Nisusen epäonnisesta aamusta eli Hemmo viikolla pelatusta museopelistä. Huomaan kadottaneeni teoreettisen otteen taidekasvatuksen eturintamajoukoista. Käytännön tasolla ajatukset ovat vielä hallussa, mutta kirjoittaminen käy haperommaksi päivä päivältä. Taidan ottaa kesäiseksi haasteeksi tutkailla tämän hetken tilaa taidekasvatuskirjoittelussa. Uppoutuminen työhön on siirtänyt teoreettisen pohdinnan muistoiksi menneisyydestä.

Tekemisen määrää on paljon, työn sarkaa. Vaikka osa minusta mielisi jo kesään ja lomalle, on osa minusta oikeinkin tyytyväinen, että sinne on vielä pitkä matka. Vielä on aikaa järjestäytyä.

torstai, toukokuu 12, 2005

Tapahtui hetki sitten.
Yhteisön hyvän edestä loin Generaattorille pienimuotoisen kasvatuksellisen valokuvanäyttelyn Kitch-en. Kasvattajahuumojia.

Aurinko tuli takaisin, ilmeisesti sain korkeammat voimat tyynnyteltyä.

keskiviikko, toukokuu 11, 2005

Kostiko korkeammat voimat takatalvella eiliset pahat ajatukseni?

Eilen ryvin turhautumisen syövereissä vedettyäni näyttelykierroksen "ei vittu vois vähempää kiinnostaa" -henkiselle nuorten miesten ryhmälle. Alan tuntea sisälläni kasvavan kärttyisän ämmän, joka syytää telepaattista lokaa huonosti käyttäytyville, toisia kunnioittamattomille kanssaihmisille. Se ei ole hyvä tunne laisinkaan. Se nousee turhautumisesta ja aiheuttaa traumoja.

En ole sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi suhtautua taiteeseen intohimoisesti, kokea saavansa taiteesta elämän eliksiiriä. En ole mielestäni käännyttäjä. Jokainen tehköön oman valintansa vapaa-ajan ja elämän käytön suhteen. Mutta käyttäytymisen suhteen olen rajoittuneempi. Minun on vaikea sietää ihmisiä, jotka vastaavat puhelimeen kesken kierroksen tai toistuvista pyynnöistä huolimatta jatkavat kahdenkeskistä kovaäänistä keskustelua kesken yhteisen tilanteen. Enkä tiedä tilanteesta mitään ulospääsyä. Jos joku löytäisi sellaisen maagisen zen-tilan kyseisiin hetkiin, niin pyydän ilmoittamaan siitä minulle välittömästi.

Kaiken ryöpytyksen keskeltä täytyy kuitenkin todeta, että suurin osa näyttelykierroksista sujuu mukavissa tunnelmissa, keskustellen ja yhdessä asioita pohtien. Niistä jää hyvä mieli, ja usein ne antavat uudenlaisen näkökulman teoksiin, teosten esittämään maailmaan.

No niin korkeammat voimat, voitte poistaa jo takatalven. Olen katumisharjoitukseni tehnyt. Aurinkoa tupaan!

L

maanantai, toukokuu 09, 2005

Hui hai mitä haipakkaa pitikään viikonloppuna.

Ruma sai rahhaa ja työt on aloitettava. Pelottavaa, mutta palkitsevaa. Kaipa siitä täytyy pian kirjoittaa myös tuonne projekti sivuille. Panttaaminen tuntuu olevan minun tapani toimia.

Äitienpäiväpyristyksenä pelattiin Taide museolla Museopoliisi Nisusen epäonnista aamua. Ilo oli silmälle tarkkailla perheitä tehtävien kimpussa. Peli on epätavallinen tapa tutustua taideteoksiin, mutta näytti kuitenkin toimivalta ja ennen kaikkea hauskalta. Sitä se lapsille pitäisi ollakin. Hykertelin tyytyväisenä, kun hiljaisena tarkkailijana kuulostelin pelin etenemistä. Hyvä Kaisu, ja hyvä me muutkin.

Nyt on alkanut Anu Tuomisen ja Kari Cavénin näyttelyn viimeinen viikko. Jos hyvä lukijani et ole käynyt vielä näyttelyyn tutustumassa, niin vielä ehdit. Voin suositella lämpimästi, itse olen em. taiteilijoiden töiden kanssa ihan liekeissä.

Sataa sataa vihertää, kohta.

L

torstai, huhtikuu 28, 2005

Videoproggis käynnissä. Renderoinnin pakottama tauko. Kahvi polttaa vatsaa. Tahdon piimää. Auringonpaisteisen päivän jälkeen olemme Mikon kanssa nyt tiiviisti kiinni tietotekniikassa. Illalla pimeyteen kuvaamaan Mustaa Leskeä.

Shoot dance här kommer vi!

keskiviikko, huhtikuu 27, 2005

Ajan juoksua on vaikea tajuta. Kesä tulee ja vauhti kiihtyy. Päässä pyörii monenlaiset pienet suuret palaset, Audio guide, Ruma, Hemmo, julisteet, editoinnit... Särvin sieltä täältä osaamatta käyttää aikaani tehokkaasti. Tai välillä tuntuu, että käytän sitä sellaisilla tehoilla, että pysähtyminen yhteen tuntuu kohtuuttomalta. Mutta kaikki tämä tuntuu niin mukavalta, tällainen pieni paineen vaihtelu. Kiirettä ei varsinaisesti ole, on vaan vipinää.

Ja ympärillä kaikki ihmiset tuntuvat tekevän yhteen hiileen, ainakin pienin henkäyksin jos nyt ei ihan palkeet rakoilla.

Taidekasvatuksen suuria linjoja pitäisi pysähtyä pohtimaan. Uusia tapoja, konsepteja, yhteistöitä.

Kevät keuhkoja halkoo,
pakahduttaa.


L

keskiviikko, huhtikuu 13, 2005

On taitettava murresekoilun selkä kirjoittamalla jotain. Audio Guide teksti valmistui yhteistyössä M.Orpanan kanssa, joten sitä voi tarkastella tuolta Projektit-sivulta.
Lapsiryhmiä virtaa taas museoon, mikä on vain hyvästä. Sitä ihminen pysyy paremmassa terässä, kun on kaikenlaista pikku puuhaa. Konkreettista pikku puuhaa. Tänään on sellainen päivä, kuvausta, kierroksia erilaisille ryhmille, sekä testiryhmä Museopeliin.

Takatalven seläntaittumista odotellessa,
L

perjantai, huhtikuu 08, 2005

Voe tokkiisa. Sen kerran ko minnäe saan sitä kommenttie, jota oun oottanna koko loggeriuran ajan, ni sittä ounki jättänä tekemätä sen minkä oun luvanna. Van pittää tuolle tarkkasilimäselle sen verran anttaa vastusta, että johan minä sieltä poestin männeisiin ne rojektit, jotka ol jo männy.
Van yritän tokkuroija sinne jonkun sanan ihan tännään, sinne intirnepsiin, ni suat vaevastas palakkaa.

Laora

torstai, huhtikuu 07, 2005

Kyllä puuhastelu on sitten mukavaa.

Sitä kun puuhastelee asioiden kimpussa, yrittämättä tuottaa mitään älyllistä, niin aivo lepää. Ei ole oikein vieläkään jaksua mihinkään todelliseen rytistykseen ja asioiden eteenpäin viemiseen.

Kevättä seuratessa aika hidastuu, siinä missä kaikki muu tuntuu ottavan vauhtia. Maailma pyörii, minä en.

L

tiistai, huhtikuu 05, 2005

Museopeli alkaa olla kuosissa. Se on siis peli, jota pääsevät lapset vanhempiensa kanssa pelaamaan museoon Hemmo viikolla sunnuntaina ja keskiviikkona. Loppuratkaisu meiltä kuitenkin vielä puuttuu. Tai se miten siihen päästään. Viimemetreillä eilen hyydyttiin. Tänään se on ratkaistava, jotta päästään tekemään siihen liittyvät oheismateriaalit. Toivottavasti tulee monta pelaajaa. Pistäkää bloggerini lukijat viidakkorumpu soimaan.

Sitten pitäisi päivittää sitä nettiä. En ehkä enää edes osaa, kun siitä on niin pitkä aika. Aika se vaan joutuu ja kevät tulee, niin ettei pipostaan kiinni saa.

Tekemättömiä töitä riittäisi kotirintamalla, mutta uuvutus päivänjälkeen saa toivomaan pelastusta niiltä töiltä. Ja laiskuus pelastaa, mutta syventää kierrettä.

Mutta lutviutuuhan ne asiat, kunhan niiden aika tulee kohdalleen.

L

torstai, maaliskuu 31, 2005

Heinoja tansseja tänään tulossa ensi-iltaan Roudalta. Otin niistä eilen hieman maistiaisia, joten voin mainostaa hyvällä omalla tunnolla.
Olen viimeaikoina käytellyt hieman kameraa ja ottanut kuvia. Kiva, kun ihmiset luottaa. Minä en. En osaa olla niihin oikein tyytyväinen. Eikä kyse ole nyt aivan kainuulaisesta vaatimattomuudesta tai itsensä ruoskimisesta turhanpäiten. Haluaisin hallita kameraa, eikä niin, että kamera hallitsee minua. Siltä täytyy ottaa luulot pois, että se tulee kaveriksi. Kai. No olipa miten oli, jos 'keikat' jatkuu niin tulen ehkä paremmaksi. Ainakin siinä on haastetta.

Saari usuttaa minua päivittämään nettiä. Olen siinä varsin laiska. Mutta pian sinne ilmestynee kohta Audio Guide. Ole valpas.

L

tiistai, maaliskuu 29, 2005

Pääsiäinen tuli, katsoi ahdistusta ja kortti sitä närästyksellä. Hirvee polte, joka illalla pahenee. Ahti soi antejaan neljän ahvenen verran. Ja toisena päivänä päätti olla suomatta.

Ennen lomaa palaveerasin hieman Marko Karvosen kanssa, kun viereisillä tonteilla ollaan. Suunniteltiin siinä pikkuriikkisen sellaista animaatiotyöpajanonstopkaikkikäy hässäkkää. Jos tekniikka pelaa, konsepti toimii.

Taidan pian vetäytyä sosiaalisista työympyröistä kotio lukemaan tulevia koitoksia varten.

L

keskiviikko, maaliskuu 23, 2005

Jumissa.
Olo.
On.
Sikamaisen inhaa.
Kiinni ei saa ja stressi kasvaa. Pitäisi. Ja samalla antaa olla, ajatusten. Ehkä pää pilkillä selviää. Ahven vie idea-ahneuden.

Kevät paljastaa ikkunasta kissan limat.

L

perjantai, maaliskuu 18, 2005

Pienen vilun keskeltä taidekasvattajan päiväkirjamerkintä

Sairiaus iski ja veti minut sängynpohjalle. Olo on vielä toipilas, mutta ihminen kestää vain rajallisesti yksinäisiä kotioloja. Kissa ei osaa lämmittää mehua tai käyttää videovuokraamoa.

Cavenin ja Tuomisen näyttelyn taidekasvatusten suunnittelu on pahasti kesken. Työt ovat niin voimakkaita itsessään, ettei niitä ole syytä purkaa. Se veisi ihmisiltä löytämisen ilon. Ainakaan tehtävä ei ole helppo.

Muuten meninki on rauhoittunut Mustan Lesken ensi-illan mentyä ja pian ovat paketissa myös Taiteen tutkimuksen työhuoneen keikat. Keikkoja oli vain kaksi. Ja hyvä niin, sillä en ole konseptista ihan varma. Jokin tökkii. Se pitäisi sitoa vielä tiiviimmin yläasteikäisten maailmaan. Ja sitten tekemisen pitäisi olla ehkä kuitenkin rajatumpi. En ole vielä selvillä siitä, mikä siinä on se varsinainen kompastuskivi, sillä se on ihan OK, mutta ei mitenkään huippu. Työskentelyn pitäisi olla ehkä tiiviimpää. No kerron sitten, kun hoksaan vaikeuden.

keskiviikko, maaliskuu 09, 2005

"kisshan viikhset"
-Eino Saari

Täytyy vielä lisätä edelliseen hetki sitten tuottamaani tekstiin, että viimeaikoina on esiintynyt kummallista kevääseen sopimatonta pessimismiä. Se tekee hieman surulliseksi, kun asioita vastaanotetaan järkähtämättömän EIn kauta. Toivoisin enemmän heittäytymistä, uskallusta kokeilla. Tai jotain, jotain muuta kuin ihan kirkkainta kieltäymystä.

tämä varastoon toivomustorstaille
Tämän viikon piti olla muita keveämpi, mutta nyt on jo keskiviikko, enkä ole vieläkään varma siitä onko videot ihan sellaisia kuin niiden pitäisi olla. Ja yksi pikainen pitäisi vielä tehdä lisäksi. Mutta se on ihan kevyttä kauraa. Kai.
Tietokoneet eivät ole viimeaikoina toimineet haluamallani tavalla eli ajatuksen voimalla. Syytän käyttäjää sekä käyttöjärjestelmän luojaa, mutta jälkimmäistä ihan pikkusen vaan.

Ajatukset on vahvasti Mustassa Leskessä, jännittää muiden ohella koko esitys. Hyvä tulee, mutta en malttaisi odottaa.

Pitäisi listalla on Tuominen & Cavén taidekasvatus. Rimakauhua ja rakkautta. Yritän saada sukulaisia testikappaleiksi, mutta se voi olla kiven takana, kun ovat niin kiireisiä lomallakin. Mutta olkoon pitäisi listan aika huomenna.

L

tiistai, maaliskuu 08, 2005

Viime viikko oli jokseenkin työntäyteinen.

Paltamossa on nyt laitettu Taiteen tutkimuksen työhuone päälle ja nuoriso töihin. Viikko heidän kanssaan oli melko rankka vaikka antoisakin. Oppilaita oli niin paljon, että runsaus meínasi teilata taidekasvattajan. Ttt:ssä on korjailemisen varaa, vaikka peruskonsepti toimiikin ihan ok.

Ja Anu Tuomisen ja Kari Cavénin näyttely on pystyssä. Se on aivan loistava. Siinä on syvää huumoria, leikkiä ja löytämisen riemua. Täytyy olla erityisen varovainen, ettei liialla puheella tyhjennä teoksia katsojilta.

L

tiistai, maaliskuu 01, 2005

Lämpöinen ja hellä

Kävelläpä kirpeässä pakkasessa töihin ja zoomata auton kylkeen, jossa lukee "Lämpöinen ja Hellä". Huumoria.
Siinä autossa tai rekaksi kai sitä pitäisi kutsua tulivat Anu Tuomisen ja Kari Cavenin teokset.
En malttaisi odottaa.
Kolme yötä jouluun on.


Avajaisia odotellessa yritän maanitella Opeliksin tien päälle ja Paltamoon. Taiteen tutkimuksen työhuoneen 2 osa alkakoon. Mutta vasta huomenna.

Sitä ennen hieman Hemmoa ja hyppysellinen Mustan Lesken uutisten editointia. Editointien kanssa olen joutunut kohtaamaan useita kertoja tietoteknisen osaamiseni rajallisuuden, joka tosin on expansiivisessa tilassa. Vauhti tosin ei ole eksponentiaalista. Ja tuntuu, niinkuin niistä puuttuisi jotain, kiteytymistä, leikkauksellista nerokkuutta, sujuvuutta, JOtain, linjakkuutta. Siis risteäviä diagonaaleja, katseen suuntia, rytmiä. Eikä minulla ole hajuakaan,(taidekasvattaja ei tiedä) kuinka saavuttaisin edes mikro-osan tuosta kaikesta. N? jaa. Det är helt okej.

pakastuminen tekee tästä kaupungista ihmeen kauniin,
joten vilukissat: Ylös, ulos ja lenkille niska mutkalla suunnaten katsetta myös latvoihin ja katon rajoihin!

torstai, helmikuu 24, 2005

Mustan Lesken flyerit lentävät jo maailmalla, juliste on painokoneessa ja minun sieluni saa nyt levätä. Suurennus teki tehtävänsä ja ripotteli julisteen päälle niin londoonraetta niin londoonraetta. Mutta rakeista se on elämäkin. Olisiko pitänyt laittaa uusiksi? Tämän kanssa varmaan menetän nyt yöuneni tai mitäpä suotta. Van se välttää.

Mutta nyt kahveetille, pitämään N-YF04 kierrosta, editoimaan, anomaan rahaa sekä ottamaan yhteyttä erinäisiin yhteistyökumppaneihin. Tästä päivästä tulee varmaan ihan kiva.

L

torstai, helmikuu 17, 2005

Torstaita

olen tehnyt kokeiluja graafisen suunnittelun puolella pääsemättä vielä todellisen alkulähteen juurille. kuljen tietä kotiin päin, vaan pitkä on matka. asfaltti polttaa soi tänään radiossa vaikka pakkanen, siitä suomalaiset tykkää, paukkuu ulkona.

L

tiistai, helmikuu 08, 2005

Taidekasvattaja ei tiedä.



maanantai, helmikuu 07, 2005

rumaRumarumaRumaruma

ruma on mietityttänyt minua jo pidemmän aikaa. mitä on ruma ja miksi se muuttuu, kun suuntaamme katseemme, ajatuksemme, mielemme siihen tai sen taajuudelle. onko rumalla pysyvyyttä, vai katoaako se meidän kontaktistamme? muuttuuko rumaa määrittävät lisämääreet, mikäli nostamme ruman se pimeästä piilopaikasta, jonne se on sysätty.

entäs sitten. no, tällä historian hetkellä, kuin varmaan monina muinakin aikoina, on kauneuden palvominen tai "kauneuden" esiin nostaminen erilaisten kuvastojemme keskuudessa. yhteiskunnassamme vallitsee tarve kaiken estetisoimiseen, joka Wolfgang Welschin mukaan seurausta tai liitännäinen yhteiskuntaa läpäisevästä hedonismista (tai jotain sen suuntaista). kauneuden markkinoilla myydään rajattuja otoksia todellisuudesta, jossa pinta on kiillotettu tarpeeseen tarjota esteettisiä mielikuvamatkoja todellisuuspakolaisille. (ehkä vähän paksua, mutta olkoon)

tämän keskellä Ruma, jonka on tarkoitus tulla yhteisölliseksi katseeksi ympäröivään todellisuuteemme, keskittyy rajausten ulkopuolisille reuna-alueille, yhteisöllisesti koettuun rumaan. katsomme silmästä silmään sinne, jonne sylkeytyvät usein kiperät sanamme, mutta harvoin tutkiva katseemme. Ruma on yritys paljastaa rumaksi koettu katseenarvoisena.

L

torstai, helmikuu 03, 2005

Hyvä lukijani,
olen pahoillani aiheuttamastani hämmennyksestä TTT:n kanssa. Käytän tuota komeaa t-rivistöä paikkaamaan Taiteen tutkimuksen työhuonetta, joka huolimatta osuvasta viestistä Kainu-kierrokseni sisällöstä, on pitkä ja vaivalloinen. Täytynee keksiä sille jokin lempinimi erehdysten välttämiseksi.

Aivoni ovat tältä päivältä jo sulkemassa vastaanottimia. Viestit tulevat perille vähintään puolen minuutin viivellä, jos ylipäätään tulevat. Kahvinkin piristävä vaikutus on vaihtunut närästävään.

N-YF04 työpajat ovat toimineet varsin hyvin, vaikka materiaalin tutkiskelemiseen puhtaasti pohtimalla sen ominaisuuksia tuntuu hyvin harvoilla lapsilla riittävän kiinnostusta. Sen sijaan ongelmanratkaisua materiaalin muotoon saattamisesta tehdään sitten kuitenkin innolla.

Huomenna keskitän kaikki voimani rumaan. Tai ainakin suurin piirtein, sillä Generaattorilla on uutisstudiointi aluillaan.

keskiviikko, helmikuu 02, 2005

Siellä lepää. TTT on nyt lähtenyt kiertämään ympäristökuntien kouluihin aloittaen Ristijärveltä. Pidin teoksista oppitunnin kaikille yläluokkalaisille ja niistä jäi ihan hyvä tunnelma. Toki tahti oli niin tiivis, että hieman olisin kaivannut lisäaikaa mahdollisille lisäkysymyksille ja kommenteille. Koulujen aikataulut kun on mitä on.

Nyt odotellaan sitten, että opettajat löytäisivät myös N-YF04 näyttelyn työpajoineen ja suunnitellaan jo hieman tulevaa. Otan ensin rauhaa ajatuksiin surffaillen ja lueskellen, jotta tilaa uusille hankkeille ja työrupeamille voisi syntyä.

L

keskiviikko, tammikuu 26, 2005

Viime päivät ovat olleet mukavan työntäyteisiä. Pysähtymisiä ei ole juuri tarvinnut ottaa. Mukava pieni paniikki saa tekemään töitä innolla. TTT hieman pelottaa, jännittää, innostaa, hiottaa kämmeniä ja kiristää suloisesti vannetta pään ympärillä. Kokoajan on pikkuisen sellainen olo, että jotain unohtuu. Maanantai näyttää onko se bensa tankista vai lisämateriaalin osanen.

Teknisen avun puolella olen ottanut taas pienen askeleen kohti osaamista. Ostin eilen itselleni RCA-piuhan ja opin, että keltainen on videota varten. Jokaisen nesessääristä olisi hyvä löytyä ainakin RCA ja lukkosulaa.

Teknisten laitteiden virittelemispuolella ei voi vielä osaamisesta puhua, ellei lasketa osaamiseksi puhelimessa vastaanotettujen ohjeiden toteuttamista käytännön tasolla. Sen tykin säätämisessä ei auttanut edes muistot pitkän matematiikan oppimäärästä. Miten voi laskea kuinka monta senttiä täytyy tykkiä nostaa, jos etäisyys kankaasta on 5 m ja projisoitu kuva 3,1 m ja kuvan tulisi nousta 1 m? Kun ei muistu laskukaavat niin on otettava empiria käyttöön. Yritin päästä sieltä mistä aita tuntuisi matalalta, mutta opin, että ei pidä enää sohiman matemaattiseen yhtälöön.

L

torstai, tammikuu 20, 2005

Kihelmöi. Vihdoinkin työt TTT:seen (taiteen tutkimuksen työhuoneeseen) on valittu ja varsinainen työn pullistus on päässyt käyntiin. Ensimmäinen pysäkki on Crosslake-city ja sitten kääntyy Oo-opelin nokka kohti Baltimorea. Kunhan vain soisivat jostain suojelupuolelta sellaista suojelusta, että se auton raato kestää moisen Cainu kierroksen. Lisämateriaalin sujauttaminen graafiseen ilmeeseen on nyt sitten tämän ja ensi viikon puuhastelun keskiössä.

Siinä samalla pelko kylmää otsaa, että saavuttaako N-YF04 näyttelyn työpajainnostus kouluja. Eka kerta on aina first time. (M.N. hengessä) Mutta eipä siinä enää auta kuin rauhallinen hengitys ja heittäytyminen.

Jotta ei arki kävisi tylsäksi, on vielä Mustan lesken videoiden edittihässäkkä alkanut. Hyvä niin, ettei ole viimeisellä viikolla sitten kauhia hopi.

L

Taivaanrannassa siintää ruma, jota päin käännän katsettani taas pikkuhiljaa...

keskiviikko, tammikuu 12, 2005

Arvoisaa iltapäivää,

N-YF04 näyttelyn pystytys etenee runsaana taidemuseossa. Pienin viritelmin sinne on nyt tulossa myös työpajanen syventämään peruskierrosta. Ja sokkerpopottenina pieni lukunurkkaus. Taidekasvatuksen suuntaviivat on siis vedetty ja sitten taas vain odottamaan, että miten se menee. Viimeistely täytyy tehdä kuitenkin vasta sitten, kun pulju on pystyssä.

Nyt näyttäisi myös siltä, että Taiteen tutkimuksen työhuonekin lähtisi kulkemaan. Ainakin käyskentelen Ristijärvelle siitä maanantaina neuvottlemaan. Jännittää.

Tulossa työntäyteinen kevät.
Jei.

L

perjantai, tammikuu 07, 2005

Kinkun sulattelu on aloitettu raskaalla hiihtohenkisellä ohjelmalla. Kävin kokeilemassa pitoteipin ihmettä jo ladulla asti. Oi ihanuutta, kun tuuli saavuttaa hikisen otsan ohuen pipon läpi. Sitä saa oikein tuntumaa omaan päähänsä kaulan jatkeena. Helpommin käy myös työnteko, kun tietää missä pää lymyää.

Nonni, ja sitten pois lomatunnelmista, ennen kuin työpäiväkirja muuttuu hiihtokolumniksi Amatöörisivakoijan sivuilta.

Olen aloittanut työhön tutustumisen pehmeällä laskulla, olen laatinut kiusallani Mustaan leskeen hieman kuvastoa sekä yhteispohtinut Nuorten Forum näyttelyyn pientä pajan poikasta. Ideoita on monta, mutta tarttuminen niihin ei ole vielä onnistunut.

L

keskiviikko, joulukuu 15, 2004

Joulukalenteria on nyt luukutettu jo yli puolet. Ajatukset siirtyvät tulevaisuuskuvitelmiin kinkun kautta uuteen vuoteen. Kaikenlaisia pikku askareita tässä vielä on toimitettavana, kuin tontuilla konsanaan ennen kuin työpuhelimeen vastaajaan saattaa lausua iloiset jouluntervehdykset. Tammikuussa päsähtää päälle näyttelykalenterin ensihelmet, jonka taidekasvatuksen hiominen on kyllä jo kiireesti laitettu alulle. Informatsuunia yritän haalia itseeni, jotta parhaiden ideoiden hauduttelu mahdollistuu aikana, kun jalat on saatu oikoseksi ja harmailla aivosoluilla levollinen olo.


Ajatuksia on hyrskäytettävä liikkeelle myös katsellen hieman pidemmälle tulevaisuuteen Tuomisen ja Cavénin kautta Rumaan. Taiteentutkimuksen työhuone elelköön nyt rauhassa, kunnes linkki kouluihin on aktiivinen. Kirje odottaa tuossa taitettuna päivää, jolloin postissakin on päästy uuteen kalenterikauteen.

L

keskiviikko, joulukuu 08, 2004

Minulta kysyttiin hetki sitten, että eikö elämääni kuulu enää mitään, kun en enää kirjoita. Ja totta puhuen ei juuri kuulu. Aika kuluu pienten asioiden nypläämisessä, kun suuriin ei uskalla tarttua, sydäntään ei uskalla laittaa enää eturintamaan. Unelmiin on vaikea heittäytyä. Aika vain tiivistyy tukkien näkymät lopullista päätöstä odottaessa.

Yritän silti rimpuilla irti tästä lässähtyneisyydestä, mutta vauhtiin pääseminen vie suurimman osan ajasta. Joka päivä yritän kuitenkin uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, ja lopulta voin ryhtyä työhön.

L

tiistai, marraskuu 30, 2004

Tällä erää työelämä on epävarmaa aaltoliikettä harjalta pohjalle. Epätoivon ja raivoenergian, tulevaisuususkon ja -toivon välinen vaihtuvuus on jatkuvaa. Tulevaisuuteen katsominen on uskailiasta, mutta rauniokuvien päälle on uskallettava välillä maalailla myös mahdollisuuksien kuvia. Helppoa ei ole paeta kauhuskenaarioita ja jatkaa matkaa, kuin niitä ei olisikaan. Niin on kuitenkin pakko tehdä, etteivät päivät täyttyisi pelkästä pahan tunteesta ja rikinkatkusta.

et silleen

L

maanantai, marraskuu 22, 2004

Epäusko
Perkele
Epätoivo
Perkeleen perkele
Kiehuminen

VIRTAA, vastavirtaa



torstai, marraskuu 18, 2004

Ah jaa. On aikani mennyt suurinpiirtein kaikki koululais- ja päiväkotiryhmille. Vakituisten kävijöiden joukossa on aina joku uusikin ryhmä, vaikka harvoille taidemuseokäytni on enää ensimmäinen.

Sillä aikaa toisaalla kiehuu. Tulevaisuudennäkymät tässä kaupungissa ovat taas osoittaneet myrskyn merkkejä. Kaupungin budjettia yritetään saada erinäisillä leikkauksilla kulkeutumaan raiteilleen ja toimenpiteet näyttäisivät nyt kohdistuvan rankasti kulttuuripuolelle. Vaikutukset ovat kaupungin ahdingolle kosmeettiset, mutta toteutuessaan Kajaanilaiselle kulttuurille halvaannuttavat.

kuuletteko kuinka heinäsirkkalaumat lähestyvät?

maanantai, marraskuu 15, 2004

Kiertonäyttelyn asiat eivät ole juuri edenneet. Olen ollut marraskuun puolipäiväisenä ja käytän aikani pääosin vetämmällä ryhmiä Jaakko Leppäsen näyttelyssä. Molemmat taidekasvatukset ovat osoittautuneet toimiviksi, vaikkakin Kukkoillaan! -opastuksessa onkin jonkun verran viilaamista. Jokseenkin on osoittautunut, että kahdella konseptilla, vaikkakin muunnellen, ei pärjää, vaan kolmas olisi tarpeen. 2.-4.-luokkalaisille lintujen kehollistamiset ovat olleet vähän lapsellisuuden rajalla.

Tuohon aiheeseen oltiin museolehtori Kaisun kanssa hakemassa perjantaina vähän oppia. Jyväskylässä järjestetyn seminaarin anti oli hyvä. Tosin seminaarivierailu jäi vähän torsoksi, koska lauantai jäi näkemättä. Perjantaina ehdimme kuitenkin kuunnella luentoja sekä osallistua Kehon vuoro -työpajaan Lumo näyttelyssä. Helena Ratisen näyttelyopastus tanssin keinoin oli hieno ja silmiä avaava. Ehkä joskus muuntaminen toiseen mediumiin teos tulee katsottua tarkemmin. Tanssiksi muokattu on jo puoliksi tulkittu tanssijan/koreografin silmin, jolloin teoksesta voi huomata sellaista, joka on itseltä mennyt ohitse.

Tänään palaveroin Einon ja Mikon kanssa Mustan lesken kuvamatskusta. Roolini on siinä vielä määrittymätön, mutta odotan yhteistyötä innolla. Molemmista huokuu aiheeseen tarttumisen innostus.

LUMI ON TULLUT! jei
L

maanantai, marraskuu 01, 2004

Nyt keskityn kiertonäyttelyn saattamiseksi matkaan. Raivaan sille tilaa ajatuksistani ja otan suunnan kohti ensi vuotta. Metallinpaljastin nimi tippunee pois, koska se ei enää kannna.

Olen tässä raakkaillut listaani teoksista, jotka voisivat lähteä mukaan. Siinä on valitettavasti otettava huomioon myös käytäntöön vaikuttavia asioita, kuten teoksen koko tai tekniikka. Betonikäikäleitä en voi lähteä kantamaan, koska lihaksistoni on varsin heikko ja kouluilla taas harvoin on tilaa tuosta vain sijoitella suurikokoisia maalauksia.

Lisämateriaaliakin on, mutta sitä täytyy vielä työstää hurjasti.

L

torstai, lokakuu 28, 2004

Tänään ei ole jaksua. Lihasten jännittyneisyys tuntuu hampaissa asti. Huumorin ja kestämisen taso on ollut ennätysalhainen. En osaa ottaa asioita yhtään rennosti, vaan kaikessa tekemisessä kulkee pohjavireenä kireys. Se kuuluu läpi puheen ja ulottaa otteensa lauseisiin asti. Pipo on tiukalla eikä ota löystyäkseen vaikka yritystä on kyllä ollut.

Huomenna aion olla taas oma itseni.
Aion paeta pian tietokoneen äärestä maalle.
Jos ei matka auta,
niin ehkäpä hakkaan motillisen halkoja.
(jo pelkkä ajatus auttaa purkamaan paineita,
eli moisiin äärimmäisyyksiin tuskin joudun tarttumaan)

L


tiistai, lokakuu 26, 2004

Kukkoiluja on nyt sitten testattu, tai siis ole ollut itsekin mukana niitä vetämässä. Pirjo ja Kaisu vetivät jo aiemmmin pienokaisten ryhmän.

Isommatkin lapset (ala-asteen 3-4 lk) jaksavat etsiä luonteenpiirteitä linnuille, ja lähtevät mukaan jopa hieman pöljyilemään, kun kokeillaan linnun liikkeitä, asentoja ja ääniä. Toistoa he eivät kuitenkaan jaksa, vaan liiasta toistosta alkaa levottomuus. Lisäsimme isommille näyttelyyn kierroksen pienryhmissä, jossa voimme käydä läpi muitakin näyttelyn teoksia niistä yhdessä keskustellen ja poimien juuri heitä kiinnostavat teokset. Ylihuomenna on tulossa joukko päiväkotilaisia. Heidän kanssaan siirrymme kukkojen ja muiden eläinten maailmaan sadun kautta, etsimme linnun, joka on lentänyt pesästä yläkerran teokseen jättäen jälkeensä kasan sulkia.

Huominen menee taidemuseon järjestämässä selkokielikoulutuksessa. Kotiläksyt on jo tehty.

L

perjantai, lokakuu 22, 2004

Uutisikkuna:
Aion ryömiä siitä mistä aita on matalin eli käyttää maakuntakierroksen pohjana nyt hyväksi koettua Potretti vai persoona? -kierrosta. Ihmisen kuva mahdollistaa niin paljon ja rajauksena se on varsin selkeä. Onhan tässä kuitenkin tehtävä päätöksiä, että pääsee eteenpäin. Jahkaaminen on sitäpaitsi pitkässä juoksussa tehotonta ja masentavaa. Aikansa sitä kestää, niinkuin kutakin.

Nyt odottelen innolla, että mitä se Reijo on tanssijoille kelannut. Huomennapa se nähhään.

torstai, lokakuu 21, 2004

Lumi tuli ja suli. höh.
Aamulla yritin jo hieman kiljahdella ilosta, kun kahvihuoneen ikkunasta näkyi viereisen rakennuksen lumen valkaisema katto. Kahvitunnin edetessä oli hauras lunta enteillyt kerros jo kuitenkin sulanut. (ruohokin (ei elina) näytti vihreämmältä ja luulin jo kevään tulleen) Pettymys oli kohtalaisen kokoinen.

Työntekorintamalla on hiljaisempaa. Metallinpaljastin ei oikein etene. Konsepti on sikäli kasassa, että tiedän miten jatkotyöstämme näyttelyä, mutta keskeisin eli teema puuttuu. Voisinko hyödyntää jo jotain tekemääni ja jatkojalostaa sitä kiertonäyttelyssä? Onko teema enemmän sisältö vai muotolähtöinen? En tiedä, en tiedä, EN TIEDÄ! tietäisinpä. Taitaa vaatia taas katsauksen kokoelmaan.

Ehkä huomenna maa on jo valkoinen?

L

maanantai, lokakuu 18, 2004

Potretti vai persoona? -kierros on nyt testattu ja kokemus oli hyvä. Suuntasimme katseemme pieneen osaan koko näyttelyä, mutta tuo rajaus oli onnistunut. Pääsimme sillä tavalla syvemmälle, kuin huiskien läpi ottaen fragmentteja sieltä täältä kuorrutettuna muutamalla anekdootilla. olen tyytyväinen. Ja tyytyväisyyteeni ovat tietenkin osasyyllisiä ne nuoret, jotka olivat kierroksella mukana. He osallistuivat eivätkä jääneet passiiviseksi laumaksi seinien vierustoille.

kukkoiluja on tiedossa ensiviikolla eli kommentteja siitä sitten silloin.

L

maanantai, lokakuu 11, 2004

viikon alkua arvoisa lukija,

viimeviikkoinen hiljaisuuteni näillä loputtomilla päiväkirjansivuilla johtui sälästä, joka taas sukelsi niskaani. Mutta aikaansaannoksina tuosta kaikesta huolimatta syntyi vakaa kuva nykyisen näyttelyn taidekasvatuksesta. Lukijani saattaa ihmetellä, että kuinka se vasta nyt on valmis, kun näyttelyäkin on jatkunut jo jonkun aikaa. No mutta näin se aina menee. Näyttely ohjaa, ripustus ohjaa, yhteiset keskustelut näyttelystä ohjaavat valtavasti. Vasta sitten on hyvä, kun ensin vähän testaa, kuinka kaikki oikein käytännössä sujuu. Oli miellyttävää aivojumpata muistinsa kanssa, kun haettiin kuvia Potretti vai persoona? -opastuksen lisämateriaaliksi. Nyt sitten käy taas paluu arkisempaan työhön, kun ei tarvitse niinkään poukkoilla etsimässä tietoa, kuvia ja kokonaisuutta.

L

perjantai, lokakuu 01, 2004

Tänään on taidemuseolla Tero Nauhan performanssiluento. Nakratin tuossa äsken sanottuani, että "joo, mä tuun kattoon sen tekniikan". Sisäisesti meinasin kuolla nauruun. En ole itseni listassa näet ensimmäisenä tekemässä moisia, enkä toisena, enkä kolmantena jne. Mutta kummasti sitä oppii.
No ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin. Tietokoneet ovat viimepäivinä olleet taas vastahakaisia. Aina puuttuu joku komento jostain tai sitten pitäisi tietää se sisäpiirin nippeli, joka tuntuu olevan kaikille muille ihan selvä juttu ja itsestäänselvyys.
Eilen ryhdyttiin Elinan kanssa opettelemaan uutta editointiohjelmaa entisen sedänkaljunpeittomahdollisuudenomaavankotivideoleikkurin syrjäyttämiseksi. Alku vaikutti hirmuisen monimutkaiselta, mutta leikkimällä sen varmaan saa jokseenkin hanskaan. Sitten ei muuta kun videoartsua tuutista ulos. Tai toimivammat tallenteet ainaski.

Täältä tekniikan linnunradalta,
MOI!

tiistai, syyskuu 28, 2004

Inhimillistetty kukko kuvasta eläväiseksi - on kevyesti ottaen pienten ihmisten taidekasvatuksen aihe ja suunta.

Jaakko Leppänen on maalannut paljon eläimiä inhimillistäen. Etenkin kukot ovat varsin vekkulia (ja kekkulia) sakkia. Eläimet inhimillistyvät paitsi nimissä, myöskin Leppäsen tavassa käsitellä aihetta. Ne muuttuvat eräänlaisiksi kukon henkilökuviksi, eivätkä jää miksi tahansa kukoiksi. Ne tulevat perkuleiksi.

Kukkojen kautta kurksitamme lasten kanssa maalauksella hahmoteltaviin luonteenpiirteisiin ja tunteisiin. Kukkoilemme paitsi kuvia katsellen, myös liikkuen ja äännellen. Lapsille on saduista tuttua, että jokin eläin käyttäytyy inhimillisesti, mutta tähän kuitenkin kiinnitämme huomiota. Mietimme myös millaisia kukkoja itse olisimme.

L

keskiviikko, syyskuu 22, 2004

Jos edellisten päivien meno pään sisäpuolella on ollut vilkasta, niin nyt ollaan sitten valomerkissä. Hukkaan asioita, olen väsynyt, mikään ei toimi niinkuin pitäisi ja muistinko mainita väsymyksestä. Ajatus ei kulje eivätkä oikeat sanat löydä tietänsä ulos vaan kaikki tuntuu kadonneen muistin kätköihin. Kaikkea ympäröi harmaus ja hitaus. Yritän katsoa kuvia, mutta melkein nukahdan ja lopetan. Yritän lukea ja sama ilmiö toistuu.

Aamuinen netin päivityksen uudelleen opettelu tuntuu oppina valuneen jälleen kerran hukkaan. En usko muistavani siitä enää paljoakaan. Liikaa liikkuvia osia tälle päivälle.

L

tiistai, syyskuu 21, 2004

Suuri liike, jota jo edellisten tekstien kypsyttely on enteillyt, alkaa nyt pikkuhiljaa kilpistyä kokonaisiksi ajatuksiksi. Ajatuksiksi siitä, miten etenen kiertonäyttelyn suhteen ja millaisella aikataululla voisin lähteä toteuttamaan Rumaa (mystistä (pah) lukijalleni vielä tuntematonta). Pian alkaa siis se "oikea" työ, raaka myllääminen, asioiden sopiminen ja yhteen sovittaminen, kouriintuntuvua konkretia.

Samalla, kun käännän suurempia pyöriä kululleen, saattohoidan myös pienempiä, mieleen jääneitä, muistista tipahtaneita ja unohtuneita, jalkoihinjääviä ikuisasioita kuten nettikuvia, dokumentointeja jne.

L

perjantai, syyskuu 17, 2004

Olen tässä viettänyt aamupäivää selaillen uudestaan ja uudestaan taidemuseon kokoelmaa sekä tutkaillen vanhan tuttavaani eli lukien Minna Tarkan K.A.A.K.ia. Tai oikeastaan tuota K.A.A.K.ia olen lueskellut, sillä tahti on hidastakin hitaampi, ajatusten letkeä leijuttaminen sanoissa ja kuvissa joita eteeni piirtyy. Samanaikaisesti internetin välityksellä olen vihdoinkin saanut tarkkailtua myös viitteitä. Hitaasti kukon ja jäniksen dialogia seuraten herättelen muistumia kuvallisen ajattelun perusperiaatteista ja niiden mahdollisesta käytöstä tulevaisuuden kierrolla. Tuntuu hyvältä aina toisinaan lueskella tuttuja lauseita, koska silloin ne voivat herättää uudenlaisia ajatuksia ja ne voivat auttaa eteenpäin suunnittelun karikkoisella tiellä.

L

keskiviikko, syyskuu 15, 2004

Päivä on kääntymässä iltapäivän puoleen ja se ilmenee kyllä ajatusten lentokorkeuden hillittömänä kasvuna. Työpajaideoita lennätetään ilmaan niin, että Raatihuoneen katto natisee liitoksissaan. Tehdään tässä taidemuseon museoassistentti Kaisun kanssa matkoja mahdottomuuksiin. Esimerkkinä tässä on pohdittu, että mitäköhän materiaalia sitä oikein voisi käyttää kolmiulotteisen muodon nopeaan ja huokeahintaiseen valmistamiseen, muodon joka olisi vielä helposti muotoiltavissa ja valtavaan kokoon sen voisi tehdä ja vielä kevyttä, jotta sitä voisi ripustaa melkein minne vaan ja lapsiystävällistä. Jos hyvä lukijani tiedät sellaisen materiaalin olemassaolosta sekä saatavuudesta, niin ole ystävällinen ja ota yhteyttä. Tarjoan pullakahvit moisesta tiedosta.

Saahan sitä hahmotella,
mutta taidan palata pian maantasalle.
Hei vain.

Työtunnit ovat tuleet täyteen kaikenlaisesta räveltämisestä, pienistä asioista, jotka yllättäen vievät aikaa. Mutta siinä sivussa on tullut hieman tarkkailtua niitä isompiakin linjoja. Kiertonäyttely on edelleen mielessä ja kyllä se sieltä vielä putkahtaakin (autokin meni katsastuksesta läpi, jeij). Rajaaminen vaan tuottaa pään vaivaa, ja lähestymiskulma. Siitä ei selviä oikein muuten kuin kuvia selaamalla yhä uudelleen ja uudelleen, jotta oikeat teokset lähtisivät matkaani maakuntaan. voi olla ennakoitua sanoa, että kiertäminen alkaisi jo tämän vuoden puolella, mutta toisaalta vauhtiin päästyä se ei ole välttämättä ollenkaan epärealistista. Keskeneräisestä tulee kuitenkin vain paha mieli, joten muhitlekoon puolestani ajatus ensin kokonaiseksi.

ja sillä välin toisaalla..
Jaakko Leppäsen näyttely tulee pian ajankohtaiseksi ja sen myötä suuntaamme katseemme kainuulaiseen kuvataiteeseen ja heittäydymme ehkä aivan eläimellisiksi.

L

maanantai, syyskuu 06, 2004

Viikonloppuna Generaattorilla nautittiin animaatiosta sekä kurssin että luennon muodossa. Pientä pelon poikasta oli ennen kurssia, että kuinka kaikki menee (varsinkin tekniikan osalta). Mutta hengissa selvittiin ja vielä hyvin mielin. Kiitos vaan kaikille taas kerran teknistä apua antaneille.

Saimme aikaiseksi muutaman piksellaation, joita voinee pian tarkastella netistä. Ryhmä oli pieni ja tehokas, innokas, valloittava. Kurssille olisi mahtunut enemmänkin osanottajia, mutta näin jälkeenpäin ajatellen on hyvä ettei kurssi tullut kuitenkaan täyteen. Osallistujan näkökulmasta kurssilla oli juuri sopivasti porukkaa, sillä jokainen pääsi tekemään animaatiota tarvitsematta odotella sivussa.

Olen virkistynyt.
Kiitokset Hannalle kurssista ja kiitos kaikille osallistuneille.

L

tiistai, elokuu 31, 2004

Hienoa, miten pienin muutoksin harmaja postilaatikko muuttuu jännittäväksi mustaksi laatikoksi. Siitä voinee tarkistaa, jos jotain menee pahasti pieleen. (vaikka itse en kyllä ihan kaikkea tänne mustalle listalle raapustakaan) Ja kummasti pieni muutos arjessa kirvoittaa hakemaan banaaleja kielikuvia ja suorastaan lennättämään ne tänne alun piristeeksi. Sillä hyvä lukija, ylemmyydentunne se on vertaansa vailla. Tarjoilen sen näin vadilla.

Mutta asiaan. Muutamat kaavailut ovat päässäni alkaneet aiheuttaa ns. päänvaivaa olemassaolollaan, koska silloinhan niitä täytyy lähteä myös toteuttamaan...

1. Olen tässä tuuminut, josko olisi jo sopiva aika pakata taas muutama teos ja tällä kertaa ulottaa kierrokset maakuntaan. Hyvin harvat koulut tulevat edes vajaan 50km päästä Kajaaniin, taidemuseoon ja ajan kanssa. Sen vuoksi on aika kääntää ketju toiseen suuntaan. Miten, millaisella paketilla, milloin (2004-2005), jää vielä nähtäväksi, mutta tuumailut ovat jo käynnissä...

2. Ruma
(kohta kaksi on vielä hieman arka pala, joten kirjoitan siitä sittenkin vasta toiste enemmän. Jotain vanhaa minussa kuitenkin käynnistyi eilen tuon sanan kautta, jotain toteuttamatonta, jotain häiritsevää)

Hyvä lukijani, huomasithan, että nyt voi kommenttia laittaa tulemaan anonyymisti tai oikein nimen kanssa. KLIK vaan commentseihin ja tekstiä tulemaan.

L

torstai, elokuu 26, 2004

Työni taidemuseolla on vähäistä tämän näyttelyn taidekasvatuksen osalta kiitos Tuomo Lukkarin itsensä. Hän vetää ryhmille kierroksia ja työpajoja huimassa tahdissa. On hauskaa, että taiteilija on itse kertomassa töistään, elämästään ja urastaan lapsille ja nuorille. Itse en mielestäni voi "kajota" taiteilijan elämän pieniin tapahtumiin ja anekdootteihin kierroksillani, vaikka niitä olisinkin kuullut. Ne ovat hauskaa ja antoisaa kuultavaa taiteilijalta itseltään, ja ehkä jopa antavat myös tulkintaan lisää "eväitä". Mutta koen, että jos lähtisin toistamaan taiteilijan elämänkertaa, menisin metsään. Tavoitteenihan on saada koululaiset pohtimaan taideteoksia omasta näkökulmastaan, tarjota heille mahdollisuus itse-ehtoiseen kuvan-tai teoksenlukemiseen. Uskon, että taiteilijan läsnäolo ja omien teosten tulkitseminen voi olla erityisen antoisaa taiteellisen prosessin ymmärtämisen kannalta. Se on jotain, mihin en usko koskaan pystyväni ns. ulkopuolisena samalla tavalla kuin siihen pystyy se, joka on kulloisenkin prosessin takana. Kyse on kuitenkin paitsi prosessin välittymisestä kuulijalle, myöskin niiden tunteiden välittämisestä, joita prosessiin liittyy.

Onneksi muutamat aktiiviset koulut ovat huomanneet nämä erityislaatuiset luennot. Niin monien koulujen kynnyksenä on matka koululta taidemuseoon. Ainakin toivoisin, että se on todellinen syy siihen miksi niin moni luokka jättää tulemaatta.

L.

maanantai, elokuu 16, 2004

Ehkäpä kirjoitan muutaman sanasen Viljandin reissusta, kun tuli sielläkin oltua mukana eli siis Mahnovitsinan kanssa Neata (pohjois- ja baltian maiden harrastajateatteri yhd.) festivaaleilla Virossa.

Paljon en kyllä pysty matkaa erittelemään, koska päivät olivat pitkiä ja näin viikon jälkeen osa tapahtumista on päässyt puuroutumaan päässäni yhdeksi köntäksi. Kaiken kaikkiaan matka meni hyvin ja vaivatta (jos ei lueta mukaan teknisiä häiriöitä). Esityksen osalta kannattaa varmaan siirtyä Eino Saaren päiväkirjan pariin. Festivaaleilla oli paljon puhetta kielimuurista ja sen ylittämisen vaikeudesta. On toki totta, että kieliongelmat estivät esityksen "kokonaisvaltaisen" tarkkailun, mutta sama ongelma koski kaikkia tasapuolisesti. Toisinaan on ehkä hyvä antautua teatterin vietäväksi seuraten juonikuvioita äänen, kuvan sekä ilmeiden ja eleiden kautta. Festivaali tarjosi katseltavaa ja koettavaa kuitenkin laidasta laitaan tanssillisista spektaakkeleista puhenäytelmiin.

Reissu oli hieno, koska niin moni oli Viljandi bussis. Jos jotakin kaipasi, niin hetken yksinoloa.

L

tiistai, heinäkuu 27, 2004

Niin se vaan lähtee työnteko käyntiin, kun siihen vain tarttuu. Jokin sisälläni kihelmöi, tuntuu niinkuin asiat menisivät eteenpäin, niinkuin uusia ideoita olisi pulpahtelemassa hetkenä minä hyvänsä. Edellämainittu voi olla puhdas illuusio ja eräänlainen pulputtelun tunne johtuisi vain niistä useista kahvikupillisista, jotka tärisyttelevät jo päivän keventämää kehoani. Illuusio tai ei, täpinä saa aikaan hyvän työvireen ja mukavuudentunnun työnteosta.

Mitään konkretiaa en voi tähän nyt vielä kirjoittaa, sillä etenemiset ovat olleet kovin abstrakteja, pieniä sarkoja. Konkretiaan siirryn sitten, kun sen aika on, kun ajatuskulut ovat selkiytyneet ideoiksi tai teoiksi.

Rauhoittavasta, mutta intomielisestä liikkeestä nauttien
L

 

maanantai, heinäkuu 26, 2004

Loma tuli, loma meni
ja nyt olen muutamia tunteja totutellut taas työntekoon. Viroon lähtö lähenee ja sitä säätäissä  on kulunut kotvanen. Toisista huolehtiminen on minulle varsin uutta, mutta kaipa kaikki kulkee painollaan. Kanaemoksi en voi enkä halaja ryhtyä.

Kirmailevatpa lapsetkin kohta jo opinahjoihinsa ja toivon mukaan myös Taidemuseoon. Taidekasvatusta pitäisi suunnitella ja johan nuo loman vetreyttämät aivosolut jotain kaavailuja tuottivat. Tämä viikko tulee kuitenkin niiden osalta olemaan kiireinen, sillä kirjeet pitäisi pian lähettää ja seuraavat kaksi viikkoa vietän muissa maisemissa. Tuomo Lukkarin retrospektio antaa hyvät pohjat seurailla suomalaisen taiteen kulkua POPin, informalismin ja hieman konstruktivisminkin aatemailla.

Kiitoksia arvon arkeologi Esa Suomiselle päiväkirjani  seuraamisesta.

L

tiistai, kesäkuu 08, 2004

Kesä kun pukkaa päälle niin tahti hidastuu vääjäämättä, vaikkei kuumuus olekaan vielä tunkeutunut työhuoneeseen. Viime päivät on mennyt tutkaillessa Tuomo Lukkaria, 1900-luvun taidesuuntauksia ja näiden edellämainittujen törmäyskursseja. Lukkarin tuotanto on niin monipuolinen, että sen pureskelemiseen menee tovi, ennen kuin se on ulostuotavissa. Täytyy löytää ne sanat, joilla voisin luotsata ihmiset sisään myös taiteilijan vauhdikkaisiin käännöksiin viimevuosisadan lopun taidemaailmassa.

Muuten erilaisia projekteja käynnistellään ajatuksissa ja niille annetaan ennen kaikkea aikaa ja rauhaa muhitella kokonaisiksi.

L

keskiviikko, kesäkuu 02, 2004

kesäpäivää
pöly on laskeutunut sitten Tanssista jäljeksi -työpajan. Asioita toimitetaan, joskin verkkaiseen tahtiin. Mutta tällaistahan tämä tuppaa olemaan, että yhdessä hetkessä on päällä hulina ja sitten tuumaillaan tuloksia ynnä tulevaisuutta. Uuteen tarttuminen ei käy hetkessä, ei riitä kopassa puhti. Loma tulisi tarpeeseen, mutta ahnesna sitä siirsin heinäkuulle (pieniä poikkeamia lukuun ottamatta).

Tuomo Lukkari avaa taidemuseolla ja sitä kohti ollaan pikkuhiljaa menossa myös ajatusten suhteen. Koululaispuristus tosin tulee vasta syksyllä, mutta yleisöä palvellaan puheella myös kesäaikaan.

L

torstai, toukokuu 20, 2004

Tämä viikko ollaan tehty Tanssista jäljeksi -työpajaa sellaisella tohinalla että oksat pois. Ensi-illasta pajaan tosin ei tullut koko työryhmän (=taidemuseon henkilökunta ja itse allekirjoittanut) pettymykseksi ketään. Se meinasi masentaa, mutta onneksi eilinen vetäisi tunteet aivan toiselle äärilaidalle. Hurja määrä lapsia kävi testailemassa maalin toimintoja suurelle paperille maalaten käsin, jaloin sekä heittäen. Keholla maalaaminen jätettiin suosiolla toiseen kertaan.

Osallistujien suorat kommentit olivat hunajata työpajan tekijöille. "Tämä on kyllä paras koulupäivä", "Ensimmäistä kertaa elämässä mä saan niinku sotkee", "Tästä tulee tosi herkkää taidetta" ja kaikenlaisia hihkaisuja. En omasta puolestani voi sanoa muuta kuin, että on mukavaa on ollut. Olen ehkä nyt niin väsynyt, etten osaa oikein eritellä tätä hirmuisen fiksusti eli teen sen toiste.

Tänään työpajaan tuli esityksestä muutama lapsukainen, mutta tämänpäiväisessä pajassa korostui aikuisten testaamisen halu ja ilo. Henkilökunta villiintyi johtajaa myöten heittämään maalia seinään, intendentti Immonen teki sen mitä on maalipurkit nähtyään halunnut eli truuttasi maalia suoraan pullosta. (lystiä lapsille lystiä aikuisille jaa)

iloissaan mutta uupuneena
L

tiistai, toukokuu 11, 2004

Jännittää ihan mahottomasti, että millaiseksi Tanssista jäljeksi -työpaja lopulta muotoutuu. Raamit on, mutta miten lapset, nuo ennalta arvaamattomat pikkuihmiset, niihin sitten suhtautuu. Jännitys on kylmäystä ja pelkoa, mutta samanaikaisesti innostunutta odotusta. Sivumennen jännittää koko Hemmo, mutta ei ollenkaan niin paljon - onneksi.

Tänään tarttis hypätä junaan kohti etelää, koska huomenna tapaamme Toisen elämän työryhmän kanssa kirjailja Tommy Hellstenin. Suap nähä miten meihin käy.

Mutta siitä sitten toisella erää.

L

torstai, huhtikuu 29, 2004

Viime viikko on ollut kiteyttäen ahdistava. Mutta sen enempää en aio nyt sitä ryhtyä tässä ruotimaan.

Tämän aamuinen Tiloja-näyttelyn taidekasvatus sairaalakoululla sai minut muistamaan oman työni kaikenlaisten hötkyilyjen keskellä. Oli vapauttavaa olla tekemisissä nuorten kanssa ja paneutua tutkimaan heidän kanssaan taideteoksia. (Tiloja-näyttelyn alkuperäistä kaavaa muokkailin uuteen uskoon, sillä pidin sen nyt yläasteikäisille. Teoksethan eivät ole suunnattu millekään ikäryhmälle vaan ainoastaan se konsepti kuinka niitä yhdessä tarkastellaan.) Ja ryhmät olivat sen verran pieniä, että tilanteista jäi päällimmäiseksi todellisen kontaktin maku.

Kiertonäyttelyn hyvänä puolena näkisin sen, että siinä teokset tuodaan lapsille (tai nuorille) tuttuun ympäristöön, jolloin tilanteessa ainoana uutena ovat taideteokset (ja taidekasvattaja). Näkisin sen rauhoittavan teosten tarkastelua merkittävästi.

Nuoret eivät pääseet tällä kertaa pystyttämään näyttelyä vaan sen tekivät pienempien lasten ryhmät. Osallistuminen pystytykseen on eräänlainen jään rikkoja ja tutuksi tulemisen keino, jonka avulla näyttelystä tehdään "oma". Mutta vaikkei tuota mahdollisuutta tarjoutunutkaan, he olivat aktiivisesti mukana pohtimassa teosten sisältöjä ja heittelemässä omia tulkintojaan. Päästiin melko villeihin sfääreihin, niin kuin lähes poikkeuksetta, silloin kun turha hötykyily on pois keskittymisen tieltä ja kun ensimmäinen on uskaltanut tarjota oman kommenttinsa.

työnilon pilkahduksesta tällainen sekavahko ryöpsäytys,
L

torstai, huhtikuu 22, 2004

Kirjoitan vasta nyt, vaikka kirjoittamista ei juuri olekaan. Olo on pettynyt ja väsynyt. Ympärillä kehoitetaan löytämään voimaa. Mutta mitä sitten? Jos sitä voimaa ja energiaa saakin työhönsä, niin kysymys kuuluu, että mitä varten? Kuulostaa katkeralta, mutta sitä olkoon.

L

perjantai, huhtikuu 16, 2004

Olen pohtinut viimeaikoina väistämättä tulkinnan ongelmaa. Väistämättä siitä syystä, että Vaarallinen tila (Leo Karsikkaan ja Jouko Alapartasen näyttely) mahdollistaa työskentelyn nuorten kanssa, sillä sitä ei tarjota lapsille ollenkaan. Ja tuo nyt ei varsinaisesti vielä selventänyt sanaa väistämättä. Mutta siis sen vuoksi, että pyrin tuon näyttelyn aikana selventämään taiteen vastaanottoa tulkintana. En väitä, joka olisi ihan jo hulluutta, että tulkitsemme kaikki näkemämme taideteokset (tai pitäisikö sanoa tulkitsemme ajan kanssa. edes itse en sitä tee!). Mutta kuitenkin olen pyrkinyt paneutumaan uudelleen siihen, kuinka tulkitsemme. Työni ihanuus on siinä, että voin sen tehdä, palata oppimaani ja pohtia sitä uudelleen, pohtia sitä kuinka itse todellisuudessa asioista ajattelen ja millaisina tarjoan ne eteenpäin. Hankalin vaihe on aina se, kuinka sen itsestäni sitten ulos saatan ja mikä merkitys sillä on, että niin teen.

Eräs asia, jonka haluan tässä ulos kirjoittaa, on myös se itsestäänselvyykien suo, johon toisinaan astuu, kun ryhmiä tulee toinen toisensa jälkeen. Sitä ikäänkuin unohtaa peruskeskustelun niiden ryhmien kohdalta, jotka tulevat taidemuseoon ensimmäisen kerran. Unohtaa kysyä joitakin asioita tai lausua niitä julki. Ja eilenkin kysyin varsin nuorilta ammattikoululaisilta, joista suurin osa oli ensimmäistä kertaa taidemuseossa, että mitä he odottivat näkevänsä ennen kuin astuivat museon ovesta sisään. Vahvasti siitä joukosta tuli esiin oletus, että nykytaide = moderni maalaustaide. Tuskin siihen rajoittui kaikki oletukset, mutta ainakin saimme syyn keskustella myös siitä, mitä kaikkea taide pitää sisällään, keskustelu joka on voitu heidän kanssaan aiemminkin käydä, mutta joka konkretisoitui, kun olimme tilassa, jossa taide näyttäytyi varsin erilaisena heidän ennakko-oletuksille.

summaten: pitäisi aina muistaa myös ne tarpeet, joita ryhmällä voi olla. vaikka sen pyrkii aina ottamaan huomioon mahdollisimman hyvin, niin työ opettaa aina ne puutteet, joita tulee tehtyä huomaamattaan. Ei kaikkea voikaan huomata, mutta pikkuhiljaa oppii myös ennakoimaan asioita paremmin.

L

torstai, huhtikuu 15, 2004

Hitottaa, kun on niin harmaa päivä, että ainoa mitä itsestään saa ulos on haukotus. Vaikka toki tässä on tullut tehtyä vaikka sun mitä. Päivät koostuvat usein niin pienistä sirpaleista, että päällimmäiseksi jää tunne tekemättömyydestä. Keskusteluja ammattikoululaisten kanssa taiteen tulkinnasta, teospaikkojen tarkastelua Tiloja-näyttelyä varten (joka nostettiin jo nyt telakalta), koululaiskirjeen muokkaaminen houkuttelevaan kirjoitusasuun, lukemisia tekniikalla tekstinpätkä sieltä toinen täältä. Juosta ei ole onneksi tarvinnut, ei edes kuvainnollisesti.

L

torstai, huhtikuu 08, 2004

Leo Karsikkaan ja Jouko Alapartasen näyttely Vaarallinen tila avattiin viime perjantaina. Näyttelyn taidekasvatus suunnataan tällä kertaa nuoriin. Lapsia näyttelyyn tuskin tuleekaan opettajien tuomina, sillä osa Alapartasen taiteesta on jokseenkin rankkaa.

Taidekasvatuksen punainen lanka on tulkinta. Pyrin herättämään keskustelua paitsi taideteoksista heränneistä tulkinnoista, myös taiteen tulkinnan monipuolisuudesta. Siitä, kuinka taideteoksia tulkitsevat jokainen omista lähtökohdista käsin, mutta myös niistä tulkinnoista, joihin törmäämme lukiessamme taidekirjoja tai kritiikkejä. Mitä on ammattilaisen tulkinnan taustalla, millaisia tietoja käytämme hyväksemme tulkitessamme taideteoksia? Mutta mietimme myös miksi tällainen tulkinta näyttäytyy monelle "oikeana" tulkintana sen vertautuessa omaamme. Ehkä on olennaista myös kysyä, miksi taideteoksia tulkitaan. Miksi taide näyttäytyy viestinä, joka kätkeytyy meiltä sellaiseen muotoon, että se jättää varan tulkinnalle?

Paljon tähän on ympätty asiaa, mutta kaikkea ei toki tarvitse käydä läpi. Päämääräksi määrittelen sen mitä pidän ylipäätään tärkeimpänä, eli tarkoitukseni on tehtävän kautta rohkaista nuoria tulkitsemaan itse näkemäänsä. Ja näyttää se mistä aineksista syntyy myös ammattilaisten tulkinta, joka on myös tulkinta.


paas paas kun se taas paassovvaa.
pääs pääs kun se hilipassee pääsijjäislomalle.

L

perjantai, maaliskuu 26, 2004

Taidemuseolla on hiljennyt. Näyttelyn viimeiset opastukset, niin tavalliset kuin taidemummojen ja -pappojen kohtaamiset, ovat ohi. Vaikka näyttely loppuukin varsinaisesti vasta sunnuntaina, on viimeinen perjantai aina minulle itselleni eräänlainen päätepiste. Taas luovutaan siitä, mitä rakennettiin ja tarkkailtiin aikansa ja mennään kohti seuraavaa.

Myös Akva Tintta oli tänään päiväkodissa viimeistä kertaa. Kun kannoin hetki sitten matkalaukkua kohti Raatihuonetta, kannoin hahmon kotiin, vaikka jo aamupäivällä pesin pois meikit, poistin helmet ja laitoin mekon tuolin selustalle. Syksyllä aloitettu projekti päättyi kirkkaaseen kevätpäivään. Kokonaisuudesta jäi todella hyvä olo. Olen itse tyytyväinen siihen kuinka kaikki meni. On selvää, etteivät kaikki Tinttailut menneet täydellisesti, mutta uskon, että tapaamisista jäi kuitenkin aina jotain myös päiväkotiin. Päiväkotien henkilökunnilta sain ainakin sellaista palautetta, että näyttely oli onnistunut, ja että Tintan vierailu antoi puheenaiheita myös näyttelyn jälkeen. Mutta lapset antoivat myös minulle paljon. Lapset ovat niin välittömiä, että kommentoivat kyllä suoraan, jos jokin ei toiminut.

Hupailin tuossa, että minulle tulee nyt varmaan vieroitusoireita lapsista, sillä seuraavaan näyttelyyn tuskin tulee lapsia ja sen jälkeen onkin jo kesä, eivätkä ryhmät käy taidemuseossa. Onneksi on Tanssista jäljeksi antamassa lievennystä oireisiin. Ja totta puhuen on jo aika panostaa myös nuoriin. Yrittää löytää väylä myös heidän luokseen.

haikeuden täytteisissä, hieman uupuneissa, mutta tyytyväisissä perjantaitunnelmissa

L

maanantai, maaliskuu 22, 2004

Viimeistä viikkoa viedään Ariadna Donnerin näyttelyssä. Ja edessä on yksi hujaus, kun ryhmiä on tulossa taidemuseolle sankoin joukoin. Joka päivälle jotain ja sitten vielä lisää. Hyvä niin.

Seuraavaa näyttelyäkin pitäisi jo ruveta miettimään. Pohtimaan uusia väyliä luoda turvallinen tila keskustella Vaarallisesta tilasta eli Leo Karsikkaan ja Jouko Alapartasen näyttelystä. Näyttely rajaa pois pienimmät kävijät, joten nyt olisi ainakin aikaa keskittyä nuoriin, aikaa miettiä miten nuoret voisivat käyttää omia voimavarojaan ja omaa elämäänsä tulkinnan pohjana. Tietenkin yksi vaihtoehto on laittaa nuoret kiertämään näyttelyä itsenäisesti ja koota sitten yhteen, niitä ajatuksia, joita teokset herättivät. Mutta sitäkin täytyy herätellä jollain keinolla, eikä esimerkiksi käteen annettava kysymyslista tunnu kovin tuoreelta..tai edes kauhean houkuttelevalta. No harkitaan..

L

perjantai, maaliskuu 19, 2004

Eilen alkoi Kajaanin taidemuseolla Kohtaamiset taiteen äärellä, joissa innokas joukko eläkeläisiä tapasi joukon lapsia. Tunnelma oli välitön ja iloinen. Lapset kiersivät näyttelyn "taide mummojen ja pappojen" pienryhminä. Jokaisella aikuisella oli mukanaan 1-2 lasta. Taideteoksia tulkittiin, niistä esitettiin mielipiteitä, kangaspuilla kävi suhina, kun jokainen näyttelyvieras kokeili kuvakudostekniikkaa. Kohtaamiset kestivät noin tunnin ja täyteen se tunti tulikin. Sekä lapset että aikuiset pitivät kokeilusta. Kun lapsilta kysyttiin tulisivatko he uudelleen taidemuseoon, jos he kiertäisivät näyttelyä "taidemummojen ja - pappojen" kanssa, kuului Joo-huuto kuin yhdestä suusta.

Ajatus kohtaamisista lähti Seija Ryhäseltä, joka oli miettinyt jo opettajana ollessaan sukupolvien välisten kohtaamisten tärkeyttä. Idea esitettiin taidemuseolle, ja siihen tartuttiin.

Oma roolini oli kutsua joukot kokoon. Eläkeläisryhmä muodostui ilman minun sen kummempaa työpanosta pääasiassa Kaukametsänopiston taiteentuntemuksen ryhmästä. Lapset kutsuttiin tällä kertaa pienesti (eli ei lähetetty erillistä kutsua kaikille päiväkodeille tai 0-1 luokille), koska kyseessä oli toiminnna kokeilu. Toiveita jatkon toteuttamisesta kuitenkin on. Tällainen toiminta perustuu kuitenkin eläkeläisten vapaaehtoisuuteen, joten "reservi" saisi olla nykyistä n.14 eläkeläistä suurempi.

L

keskiviikko, maaliskuu 17, 2004

Olen tehnyt hieman huomioita pitämistäni taidekasvatuksista. Donnerin näyttelyn yhteydessä pidettyihin taidekasvatustuokioihin en ole täysin tyytyväinen. Siis tyytyväinen omaan tekemiseeni. Omaan jälkeeni. Lasten opastuksissa on hyviä piirteitä, kuten lanka, joka luo toiminnallisuutta. Lapsilla on mahdollisuus pysähtyä niiden töiden eteen, jotka heitä erityisesti kiinnostavat. Ja hieman siinä seikkaillaan myös tarinoiden kautta läpi kuvakudosten maailman.

Mutta murheenkryyniksi ovat osoittautuneet nuorille suunnatut taidekasvatukset. Olen vajonnut puhumaan itse liikaa, antamatta kuulijoilleni mahdollisuutta oma ehtoiseen tulkintaan. Ja se ei kuulu siihen ajatukseen, joka minulla työstäni on. Miten tämä on päässyt tapahtumaan? Miten en ole tätä suunnitellessa huomannut? Missä vaiheessa lakkasin miettimästä loppuun asti?

Tavoitteeni on synnyttää sekä lasten että nuorten kanssa mahdollisimman paljon keskustelua niistä taideteoksista, joita yhdessä katsomme. Työni on antaa viitteitä keskustelun pohjalle, ei purkaa koko ajatusta valmiina tarjoiltavaksi. Mutta nyt olen kuitenkin purkanut liikaa. Olen huomaamattani kulkenut "salaisen tiedon maailmaan", vaikka en siihen uskokaan. Olen siis kulkenut Ei minnekkään. En ole kuunnellut perusajatustani. Minun on pystyttävä parempaan, muuten syön työltäni pohjan.

L

tiistai, maaliskuu 16, 2004

Viikko on aluillaan. Ohjelmassa on melko tiuhaan Ariadna Donnerin näyttelyn opastuksia, tai siis päivittäin. Mutta se on ihan hvyä tahti. Jos opastuksia tai taidekasvatustuokioita on liikaa yhdelle päivälle, katoaa voima kohdata uusi ryhmä ja aloittaa alusta. Silloin hetki ei enää palvele kumpaakaan osapuolta. Liukuhihnalta ei tätä työtä kuitenkaan voi tehdä. Sellaisiakin päiviä on joskus ollut, harmiksi.

Muuten tässä harmaan taivaan alla pyritään viemään eteenpäin aloitettuja juttuja, kuten Kohtaamisia taiteen äärellä -lasten ja eläkeläisten taidemuseokäynnit, jotka aloitetaan käytännössä torstaina. Odotan mielenkiinnolla ja uskon, että siitä tulee hyvä juttu. Lasten ja nuorten kulttuuriviikon palaverikin osuu tälle viikolle. Kasaillaan suunnitelmia, joita lähdetään toteuttamaan, kukin tahollaan, mutta yhteishengessä. Ja nimikin selvinnee, vaikka sitten suljetulla lippuäänestyksellä. Tuskin siihen tarvitsee kuitenkaan mennä. Kuhan hupailen.

Toiseen elämään, siihen pitäisi myös löytyä tie ja rahkeita. Kunhan päästäisiin vain tapaamiset aloittamaan, sanon itselleni ja nyökkään. Lukemistoa on tullut maisteltua ja siirtyminen vaiheeseen kaksi tuntuisi jo luonnolliselta.

L

keskiviikko, maaliskuu 10, 2004

Opastettavina on tänään käynyt kaksivuotiaista villikoista ammattikoululaisiin.

Päiväkotilaisten kanssa lähdimme seuraamaan Ariadnan lankaa läpi näyttelyn. Päiväkirjoista tuli huomioita, että "ehkä se on siinä rakastunut" ja "tuossa varmaan huudetaan Apua", kun taas figuureihin peurstuvissa töissä oli jopa lieskoja tai hirviöitä uinnilla. Ammattikoululaisryhmältä ei tullut kuitenkaan aivan niin villejä tulkintoja teoksista.

Ja taas syntyi kerroksia yhteisiin kudokisiin. Toiset eivät millään malttaisi lopettaa kutomista. Joillekin taas kokeilemisessa on kynnys. Haluttaisi kokeilla, mutta ei välttämättä uskalla toisten seuratessa vierestä. Tämä näkyy varsinkin vanhemmilla lapsilla ja nuorilla. Kaikkiahan kokeileminen ei kiinnosta, eikä tarvitsekaan kiinnostaa. Mutta sen jos voisin, niin poistaisin, että, jos jotakuta pelottaa kokeilla ja sen vuoksi kokemus jää saamatta. (hankala lause, mutta josko siitä kuitenkin kiinni saa)

Sama ongelma saattaa liittyä myös keskusteluun taideteoksista. Ajatuksia nousee, mutta niiden esilletuomisessa on valtava kynnys. Epäonnistumisen pelko on toisinaan liian suuri. Pyrin kysymään sellaisia asioita, joihin ei ole edes usein oikeaa vastausta, vaan jokainen vastaus on arvokas. Mutta toisaalta, niihin kysymyksiin vastaamalla saattaa paljastaa jotain itsestään tai siitä kuinka ajattelee asioista. Sen vuoksi on hyvä pitää keskustelussa tasapainoa konkreettisten ja abstraktien asioiden välillä, niin ettei se mene tietokilpailuksi sen enempää kuin liian henkilökohtaisellekaan tasolle. Tavoite on kuitenkin luoda sellaisia tilanteita, joissa jokaisella on aikaa pohtia kysymysten herättämiä ajatuksia, vaikkei niitä julki toisikaan.

Tuntuu, että palaan tässä eiliseen aiheeseen tai tekstiin siinä mielessä, että jatkuvuudella voisi saada ehkä sellaiset ihmiset ottamaan osaa keskusteluun, jotka eivät ensimmäisellä kerralla sitä uskalla tehdä. Kyse on kuitenkin osittain siitä, että mitä useammin on "onnistunut" sen helpommaksi kommentoiminen käy. Yhteisen puheen tarkoitus ei ole etsiä tietynlaisia vastauksia, vaan johdattaa katsetta ja ajatuksia itsenäisyyteen.

L

tiistai, maaliskuu 09, 2004

Tänään tuntuu, että tapaamisistani ihmisten kanssa puuttuu, joku tervehenkinen jatkuvuus. Ihmisten kohtaamiset ovat niin lyhyitä, että välillä käteen jää vain murusia. Tämä tunne on ollut olemassa aiemminkin, mutta se tuntuu konkretisoituneen tänään. Työtä pitäisi tehdä jollain tavalla ihmisten kanssa niin, että tulisi tuttuuden tunne. Toki kohtaamieni ihmisten joukko on suuri, mutta jos edes pienten porukoiden kanssa voisi toimia tähdäten syvemmälle sekä ihmisiin että aiheisiin. En ole vielä kuitenkaan ratkaissut, että miten löydän sen väylän ja toimintamallin.

Odotan kirkastumista.
Päivä ainakin kirkkaana etenee
jahka pää ottaisi esimerkistä vaarin.

L

tiistai, maaliskuu 02, 2004

Hiihtolomatyöviikko on edennyt hiljakseen. Lukuja on jatkettu ja hieman tuota kirjoittamispuoltakin.


Joukkoon mahtuu myös hitunen surffailua netissä. Tarkkailua mitä muut puuhaavat ja siitä kertovat.
Rovaniemeläisten Taidesampo on hienosti toteutettu sivusto.


Ja lueskelua jatkamaan.

L

maanantai, maaliskuu 01, 2004

Hiihtoloma on ajanut ihmiset hangille, toisiin kaupunkeihin, lepäämään. Ja toiset se on jättänyt tänne sisälle, päätteen äärelle. Mutta rauhaan. Tämä viikko ei ole ihmisten kohtaamista, vaan oman työnsä kohtaamista varten. Aikaa pysähtyä kesken tekemisen, mutta tekemisen äärelle. Niiden kysymysten äärelle, joita ei ole aikaa pohtia, kun toimii ihmisten kanssa ja tekee käytännössä taidekasvatusta.

Silloin, kun on ihmisten kanssa tekemisissä, pitäisi pystyä olemaan myös läsnä. Tuota läsnäoloa on ollut viime aikoina vaikea saavuttaa. Olemisen sijaan, sitä esittää läsnäolevaa ja on kuitenkin poissa. Olen hieman vahingollisessa tilassa työni hedelmille. Työni perustuu suurimmaksi osaksi sille, että olen ihmisten kansa vuorovaikutuksessa. Toki niitä hetkiä on, että pystyn heittäytymään tilanteisiin. On välähdyksiä, jolloin keskittyminen on mahdollista.

Tämän viikon ohjelma on tarttua teksteihin, lukemaan, keräämään ajatuksia ja lepuuttamaan aivoja toisten ajatuksissa. Perjantainen heittäytyminen jäi niin vähäiseksi, että se ei vienyt juuri eteenpäin.

Kiireettömyyttä,

L

perjantai, helmikuu 27, 2004

Ui, viikko on hujahtanut taas.

Donnerin näyttelyn taidekasvatukset, Akva Tinttaa, maahanmuuttajien tapaaminen, Syli-tanssi Oulussa, apurahoja. Hyvä, kun perässä pysyy ja pää mukana tekemisissä.

Donnerin näyttely Jälkiä värikartalla on kerännyt jo useita ryhmiä. Tekniikan kokeileminen on näyttänyt mielekkäältä. Kangaspuihin on tarttunut värejä niin lasten kuin aikuistenkin pujottamina. Kokeileminen auttaa ymmärtämään sitä mistä kudos syntyy. Ilolla siihen itsekin istuutuisi kutomaan. Antaisi mielen rentoutua tekemisen parissa.

Taidanpa heittäytyä miettimään Toista elämää kirjan pariin.

L

torstai, helmikuu 19, 2004

Kello on vasta kymmenen. Mutta kirjoitan jo silti. Tämä päivä on alkanut innostuksella ja innoituksella.

Donnerin eräässä kuvakudoksessa on herkullisia perspektiivihyppäyksiä. Juuri, kun olettaa löytäneensä polun kudoksen sisällä, kaikki hajoaa, on alettava toisesta kohdasta. Katse voi kiertää työssä useita reittejä, mutta aina kohdata tuon saman hajoamisen. Siitä ei kuitenkaan lannistu, vaan se on eräänlainen leikki, jonka voi aloittaa uudelleen. Olla vain ja antaa katseen vaeltaa. Siinä katseen vaeltaessa ajatukset alkavat sinkoilla. Toivon vain saavani niistä kiinni, ennen kuin ne kulkevat liian kauas.

L

keskiviikko, helmikuu 18, 2004

Tuossa taannoin oli hieman ääkkös ja öökkös virhettä, mutta nyt se on korjattu. Kieleni on taas eheä.

Taidemuseolla nousevat uudet työt seinille, värikylläiset Ariadna Donnerin kuvakudokset ottavat paikkansa vanhan poliisilaitoksen seiniltä. Kiertelen tiloissa yrittäen pysytellä poissa jaloista. Valmiiseen on vielä pitkä matka, mutta asiat alkavat löytää muotoaan myös taidekasvattajan nupin sisäpuolella. Alan pukea roolia taidekasvattajana päälleni yksi vaatekappale kerrallaan. Taideteosten näkeminen ja keskustelut auttavat minua eteenpäin.

Sitten on sitä kaikkea muuta puuhaa, puheluita, sähköposteja, lippuja ja lappuja pöytäni lähes kaikilla nurkilla. Kirjoittaminen käy nyt lähes mahdottomaksi, sillä kevätaurinko valaisee näyttöäni niin etten näe juurikaan mitä kirjoitan.

L

tiistai, helmikuu 17, 2004

Kokeillaampa toimiiko äää ja ööö?

torstai, helmikuu 12, 2004

Kun lainaa aistinsa, lainaa myöskin tulkintansa siitä, mitä aistii. Kun annan aistini toisen käyttöön, tuo toinen antaa aistini myös minulle.

Tavallisesti pyrin taidekasvatustilanteessa pitämään tulkinnan itselläni. Haluan ennemmin rohkaista katsojaa tulkitsemaan itse, tutkimaan omaa suhdetta taideteokseen ja siinä esitettyihin asioihin. Erityisesti silloin, kun taitelija itse ei ole puhunut teoksiaan tulkinnoiksi. Silloin en mielestäni "pimitä" tietoa.

Tänään opastin kuitenkin näkövammaista. Opastus lähti yleisen kuvaamisesta kohti yksityiskohtaisuutta. Pyrin kertomaan näkemästäni mahdollisimman tarkasti. Näkeminen on huomioimista, mutta myös tulkintaa, luotuja mielleyhtymiä. Kaikkea ei voi kertoa ja aina kuvailulle ei myöskään löydä sanoja. Kertomalla kuvasta toiselle, katsoo kuvan myös itse. Tarkemmin kuin silloin, kun katsoo kuvia itsekseen ja itselleen. Se on antoisaa. Kysymys, kuinka olen voinut olla huomaamatta tuon yksityiskohdan, toistuu useammin kuin kerran. Sehän muuttaa kuvan sisällön! Joka näyttelyn yhteydessä huomaan myös oman katseeni viipymättömyyden ja hutiloivuuden. Katson ja annan aikaa, mutta silti koen yllätyksiä, kun palaan uudelleen kuvan ääreen. Opastuksessa oli hyvin paljon niitä elementtejä mitä on keskusteluopastuksessa. Toinen ihminen tulee keskustelukumppaniksi ja saa minut pohtimaan sanottavani sisältöä.

Erilaiseksi opastamisen tekee se, että en voi tietää mikä kuva valtavasta massasta kiinnostaisi opastettavaani. Joudun tekemään mielivaltaisen tuntuisia valintoja. Toki muissakin opastuksissa teen valintoja, en kerro kaikesta, mutta silloin opastettava voi kuitenkin pyytää minua huomioimaan jonkin ohittamistani teoksista.

Kaiken kaikkiaan opastus oli minulle erityisen antoisa. Nii-in, parhaassa tilanteessa sekä opas että opastettava kokee saavansa tilanteesta jotain, enemmän.

hyvillä mielin työpäivän ehtoopuolella
L
Tänään palaveerasimme lasten ja nuorten kulttuuriviikosta. Kehys on luotu. Nyt tarvitaan lihaa luiden ympärille.

L

tiistai, helmikuu 10, 2004

Ariadna Donnerin näyttely Kajaanin taidemuseolla lähestyy. Yritän keräillä tietoa ja hahmotella tulevaa. Tiedonkeruulla valmistaudun siihen, mitä on tulossa. Nyt voin kuitenkin tehdä vasta luonnoksia ja aihioita, koska todellinen ajatustyö voi alkaa vasta sitten, kun näyttely on pystyssä ja taideteokset ovat todellisina näyttelytilassa.

L

tiistai, helmikuu 03, 2004

Jos tietokoneesi ei toimi halutulla tavalla, tarkista ovatko kaikki johdot seinässä. (Vinkkinä niille, jotka uskaltautuvat kanssani lukeutumaan siihen ihmisryhmään, joka jatkuvasti kamppailee tietokoneiden esittämien pikkuvinkeiden kanssa.) Ilmeisesti kaikki palikat eivät lähteneet mukaan tänään töihin tullessa, vaan osa jäi tyynyn uumeniin. Onneksi on melko vahva tuo itselleen nauramisen kyky...

Perjantaina kävimme taidemuseon henkilökunnan kanssa tutustumassa Helssingissä taidemuseoiden esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Paitsi ideoita saavutettavuuteen ja esteettömyyteen, matka tarjosi myös paljon virkistystä. Kiitoksia mm. Alexander Reichsteinille näyttelystään Bestiarium Construendum.

Tänään on ollut tietokonekujeiden lisäksi hieman pohdintoja tulevaisuuden varalle lähinnä Ariadna Donnerin näyttelyn suhteen. Eli ei muuta kuin kertaamaan opittuja, oppimaan uutta ja kokoamaan tämä kaikki yhteen. Siitä se kaikki alkaa...

L

torstai, tammikuu 29, 2004

Tänään sain Montessorileikkikoulussa tehtyjä satuja Tiloja-näyttelystä. Se, jos mikä lämmittää taidekasvattajan mieltä. Asiaan on päiväkodissa todella paneuduttu ja näyttelystä on saatu paljon irti. Jaa, olenpa tainnut tästä jo hieman kirjoitellakin, mutta mukavalta tuntuu.

Myös Ariadna Donnerin näyttelyn yhteyteen on tehty jo mielenkiintoisia kaavailuja. Esimerkiksi eläkeläisryhmältä lähtenyt ajatus, lasten ja eläkeläisten kohtaamisesta taidemuseossa, on jo hyvällä alulla. On antoisaa seurata, kuinka ihmiset ovat itse aktiivisia ideoimaan juttuja taidemuseoon, eikä suunta ole aina taidemuseosta ulospäin. Innolla jään odottamaan mitä kaikkea tuosta projektista syntyy. Olisi kiva, jatkaa yhteistyötä pidemmälläkin tähtäimellä. Mutta tehdään nyt pilotti ensin, ja katsellaan sitten jatkoa.

L


maanantai, tammikuu 26, 2004

Tänään olen konsultoinut, heittäytynyt tiedon valtaväylälle Puolalaisen nykytaiteen pariin. Mielenkiintoisia juttuja. Oikein kädet syyhyää.

Siinä sivussa olen myös yrittänyt harjoittaa tallennusta jo menneiden tekemisieni osalta ja purkittaa edelleen meneviä, ettei todellisuus löisi vasten kasvoja myöhemmin ("jaaha, mikähän tämä juttu olikaan") Onneksi tallennus oli jo nyt varsin hyvissä kutimissa, tekstit kirjoitettuna ja kuvat vielä tallessa. Tuleepahan tallentaessakin hieman mietittyä, että mitä tuli tehtyä. Olen jakanut itselleni sekä ruusuja että risuja.

L

perjantai, tammikuu 23, 2004

Tämä aamu alkoi jälleen ehostuksella, pohjustus, silmämeikki, huulipuna ja vielä poskiin kunnon tujaus punaista. Hiukset moukuiksi sivulle, kaulaan ja ranteeseen pampulat, mekko ylle ja kassi matkaan. Akva Tintta palasi päiväkotiin matkaltaan kassissaan tuomisia. Paljon oli ehtinyt tapahtua muutaman päivän aikana. Savi oli muotoutunut veistoksiksi, puutarhoja oli piirretty ja taideteoksista oli syntynyt satuja. Ehkäpä Esa Riipan teoksessa oleva pari...pussaa (yäk ja hirmuinen nauruhepuli) tanssin jälkeen. Ja muistakin teoksista saatiin taas aivan uudenlainen tulkinta, milloin oltiin teatterissa (jossa kaikki kummallisuus on mahdollista) milloin kummitustalossa.

Vaikka lasten kanssa Akva Tinttailu on antoisaa, niin näyttelyidea näyttää toimivan myös siinä suhteessa, että taideteoksiin kiinnitetään todella huomiota ja niiden pohjalta työskennellään myös silloin kun Tintta on matkoilla. Siitä voi vain kiittää aktiivista päiväkodinväkeä. Näin juuri sen pitäisikin mennä.

Viikon aikana on ehtinyt edistyä myös Mahnovitsinan kuvaprojekti. Tekemistä on vielä, mutta suunta tuntuu hyvältä. Toivottavasti ohjaajan nenäherneellä ei ole näiden kanssa mitään tekemistä...

Uusia tuulia haistellaan esimerkiksi eläkeläisten ja lasten kohtaamisesta taiteen äärellä... mutta siitä kuulemme toisessa jaksossa..

Laura

torstai, tammikuu 15, 2004

Tammikuu. Puoli väli.
Teen töitä useamman aiheen parissa, sinkoilen.

Jo joulun alla aloittamani kuvien keruu Mahnovitsinaan on jatkunut ja jatkunee. Teen jotain, joka on minulle vierasta. Poukkoilen osaamiseni rajamailla. Se tekee hommasta mielenkiintoisen, vaikka välillä se on syöstä minut epätoivoon. Yritän pyristellä irti niistä kuvista, joita pääni tuottaa ja luottaa siihen, että jotain voi löytyä sen kummemmin etsimättä. Asia on ehkä huonosti ilmaistu, joten teen vertauksen. Ilmiö on saman kaltainen, kun lähtee ostoksille mielessään tarkka kuva siitä mitä on hakemassa ja loppujen lopuksi joutuu palaamaan tyhjin käsin, koska sitä mitä hakee ei ole olemassakaan. Katse haarukoi liian tarkkaan massassa ja sivuuttaa muut mahdollisuudet.

Olen kuitenkin onnistunut saamaan jo pilkahduksen siitä kokonaisuudesta tai suunnasta, jota kohti kuljen. Se miellyttää ja haastaa jatkamaan.

L

torstai, joulukuu 11, 2003

Tänään pohdinnassa olivat Kyllikin koston "työpajat". Jäniksen korvat ovat paikoillaan sen vuoksi, että varsinaista työpajameninkiä tuskin tulee. Mutta, jos esitysten yhteyteen voisi luoda puhetta tanssista...

Tuo ajatus liittyy siihen, että meissä jokaisessa asuu varmasti jonkinlainen mörkö tuntematonta taidetta / taidemuotoa kohtaan. Usein esiin nousee lause "en minä ymmärrä siitä mittään", jolloin myös iso osa tilanteeseen käytetystä ajasta menee tuon lauseen pohtimiseen siis siihen, että ymmärsinköhän minä nyt oikein ja mitä minun pitäisi oikein ymmärtää.

Uuden kohtaamisen yksi vaikeus on varmasti kytköksissä siihen kuinka ajattelee tilanteeseen tulevan suhtautua. Mitä, jos en osaakaan käyttäytyä niinkuin pitäisi? Mitä, jos joku kysyy jotain, enkä osaakaan vastata? Mitä, jos...? Ehkä omana toiveenani olisi vapauttaa ihmiset tietynlaisista peloista ymmärtämistä kohtaan ja sitä kautta antaa aistien avautua vastaanottamaan esitys tai teos. Ja myöskin mahdollistaa erilaisten kysymysten esittäminen, mikäli kysymyksiä nousee.

L

keskiviikko, joulukuu 10, 2003

Akva Tintta on kammennut teokset uuteen päiväkotiin. Yhteistyö Huuhkajavaaran päiväkodin kanssa oli antoisa. Siitä kiitokset henkilökunnalle. Kokemuksesta jäi positiivinen olo, ja luulenpa, että tapaamme vielä muiden juttujen yhteydessä. Akva Tintta vierailee kertaluonteisesti, mutta jotain pysyviä kontakteja ja jatkuvuutta olisi kiva synnyttää.

Kävin pyörähtämässä myös Markku Hernetkosken näyttelyssä taidekasvattajana. 21 oppilasta ja joukko aikuisia, eli tila oli pullollaan puhetta. Lapset saivat melko vapaasti kertoilla omia ajatuksiaan teoksista ja niiden herättämistä mielikuvista. Se oli päänavaus. Omaa tulkintaa painottava lähestyminen on mielestäni hyvä. Mutta sitä voisi jotenkin kehittää ja antaa sille todella aikaa. On ymmärrettävää, että kouluilla on vain tietty aika taiteelle. Toiveena olisi kuitenkin ajan antaminen katsomis-/ajatusprosessille. Ja sitähän voi työstää niin monella eri tavalla, puhuen, kirjoittaen, piirtäen, dramatisoiden...

L

maanantai, joulukuu 01, 2003

Harmaata maanantaita värien keskeltä.

Akvatintan taidekasvatus osio oli tänään koekäytössä. Parantelemisen varaa on. Täytyisi ainakin viettää enemmän aikaa noin 2-vuotiaiden kanssa. Tiivistykseenkin olisi kenties tarvetta. Mutta pääasia lienee mennä lasten tahdissa, vaikkei ihan kaikkiin töihin ehdittäisikään paneutua (ei edes viiteen).

Liisa Rautiaisen lasten opastuksissahan käytiin katsomassa 3 teosta ja siinä oli katsomista ihan tarpeeksi. Parempi paneutua muutamiin, kuin huiskia sinne tänne kauhealla tahdilla.

Mutta onni on kuunnella, miten lapsille mahdottomia maailmoita ei oikeastaan ole olemassa. On todellisuus ja sadun maailma, mutta sadun maailma ei ole mahdoton. Se on se toinen maailma, joka on täynnä mahdollisuuksia.

Kuvakirjan (siis kirjanen otsikolla "Muuttuva tila" jossa on erilaisia tila hahmotelmia) 3 ensimmäistä kuvaa toimivat hyvin ja pienetkin lapset hahmottivat niiden kautta tilan kuvaamista. Kaari - hahmo -yhdistelmä oli toimiva ja havainnollistava.
(vastaavaa välineistöä/kuvastoa voisi käyttää enemmänkin vastaisuudessa)

L

torstai, marraskuu 27, 2003

voisin aloittaa tämän päiväisen tekstin kuten edellisenkin, eli viikko on edennyt jo torstaille...

Maanantaista on kirjoitettava ylös, ennen kuin asiat sujahtelevat pois muistista.
Sokko-opastuksessa kävi näet ryhmä kamariorkesterilaisia. Jyri heitti ilmaan mahdollisuuden, että he tulisivat joskus soittamaan teoksia. Mielenkiintoinen ajatus. Ajatus yhden mediumin siirtämisestä toiseen ei liene uusi, mutta ihan taidekasvatuksenkin kannalta yhdistää heille tuttu musiikki ja ehkä hieman tuntemattomampi kuvataide. Ja sanoitta! Ei tietoja, ei terminologiaa, ei keskustelua, vaan tuttu ilmaisun väline ja teos.

Kaikkien ei tarvitse osata tehdä kaikkea, mutta kyllä editointi on sentään lystiä. Kiitos Villen ja hänen pitkäksi venyvän kärsivällisyytensä. Learning by doing- metodi on monesti tervetullut.

torstai, marraskuu 20, 2003

viikko on edennyt jo torstaille. aika juoksee, mutta varsin positiivisella tavalla. Maanantain kokopäivämökkiruokasauna-kohtaaminen oli tervetullutta pysäytystä kaikkialle rullaavaan sinkoiluun.

Eilen eli keskiviikkona oli neiti Akva Tintan todellinen päänavaus Huuhkajanvaaran päiväkodissa, vaikka hahmo olikin esitelty jo Liisa Rautiaisen näyttelyn yhteydessä kahdelle päiväkodin ryhmistä.

Muutamat lapsista vierastivat Tinttaa, mutta pääasiallisesti vastanotto oli kuitenkin enemmän kiinnostunutta.

Vain hanskakädellä saa koskea teoksiin
Iso osa tapaamisesta meni käyttäytymissääntöjen purkamiseen, eli taideteoksiin ei saa koskea! Apunsa asiaan toivat kuitenkin hansikkaat, joilla lapsetkin saivat koskettaa teoksia. Totuuden nimissä pronssiveistos ei juurikaan häiriinny koskemisesta, mutta parempi laittaa käytäntö koskemaan kaikkea.

Tarkastelimme kuitenkin jo alustavasti muutamia teoksia, jotta keskustelu teoksista tulisi tutuksi. Lapset ovat toisinaan aivan uskomattomia! Sitä hämmästyy aina kuinka tarkkaavaisesti he kuviin suhtautuvat ja esittävät niistä omia mielipiteitä tai havaintoja. Ja mistä 7-vuotias tietää, että korinttilaiset kapitaalit ovat "kreikkalaisia tai roomalaisia" ja että sen vuoksi "tila voisi olla vaikka kirjasto"?!! Toisaalta pöytä voi muuttua hetkessä vuoreksi, jolloin se, että siellä kasvaa puita ei ole enää ihme eikä mikään.

Vaikka Tiloja-näyttelyssä on punaisena lankana tila ja sen erilaiset esittämisen tavat niin olennaista on tarjota lapsille positiivinen mielikuva näyttelystä ja kuvataiteesta sekä mahdollistaa omien havaintojen purkaminen yhdessä aikuisen kanssa.

Tintta alkaa hahmottua kokoajan paremmin, mutta hieman pelottaa sen tippuminen päältä ja Laura-taidekasvattajan liiallinen esiintulo. Aber gut.

Mahtavaa oli myös kuinka lapset halusivat esitellä omia teoksiaan. Poikien ja tyttöjen maailmat kuvastuivat niistä varsin kovaa. Pojilla hirviöitä, teenagemutantnijaturtleja, mahtavia haukkareita ja pelottavia ilmeitä, tytöillä taas maailman loivat iloiset nallet ja kukat. Pääasia on kuitenkin, että into on vielä aivan mahdotonta. Toivottavasti siihen ei tule muutosta.

Tänään päivään on mahtunut asioiden keräilyä

perjantai, marraskuu 14, 2003

perjantai, perjantai, perjantai.

Aamuhaipakka alkoi heti 8.20. eli ryhmä yläasteelaisia valloitti taidemuseon. Niin siinä sokossa käy. (hieman opastusta valottaa teksti tiistailta 11.11.) Purkaminenkin meni ihan mukavasti, vaikka tuntuikin, että puhun ihan sekavasti.(johtuen siitä, että aamukahvia nauttiessani, pesin hampaat ensimmäisen hörpyn jälkeen, josta johtuen en saattanut kahvia enää juoda) . En tiedä huomasivatko kuulijani tätä sekavuutta vai oliko se enemmän itsessäni. Onneksi toisen ryhmän aikana klo:10.10 sain itse kiinni puheestani.

Puhun aika paljon erilaisista tavoista ymmärtää ja rajata abstraktin taiteen käsitettä ja sitä kautta erilaisista abstraktin (maalaus)taiteen muodoista. Oppilaat huomaavat kolmen eri taiteilijan teosten eroja melko hyvin ja keskustelu lähtee yleensä soljumaan siitä, mitä he sanovat.

Olen mietiskellyt tiedon ja elämyksellisyyden suhdetta taidekasvatuksessa. Voiko kokijaa ohjata esteettiseen elämykseen? Elämyksellisyys voi olla kuitenkin muutakin kuin esteettinen! Esteettinen elämys on myös hyvin henkilökohtainen kokemus. Eikä taiteen tehtäväksi voida määritelllä esteettisiä elämyksen tuottamista. Siitä ei tässäkään elämys/tieto pohdinnassa ole kyse. Onko kuitenkin niin, että jos pystyy herättämään mielenkiinnon, pystyy herättämään aisteja ja vahvistamaan tietoisuutta ympäröivästä todellisuudesta, esteettinen elämys/elämys on helpompi saavuttaa. Ehkä silloin teokseen keskittyy ja sen näkee..?

Visuaalisen viestinnän maailma on valtava. Taidetta siitä on pieni, mutta tärkeä osa. Siitä keskusteleminen on tärkeää muutenkin kuin vain tykkään-en tykkää-akselilla. Tiedolliset valmiudet vahvistavat kuitenkin kritiikin muodostamista. Tiedollisilla valmiuksilla en tarkoita mitään kirjallisia knoppeja/anekdootteja, vaan ehkä ennemminkin tiedostamista.

Uh, nyt alkaa pallo karata käsistä. Jatkan yksinpuhelua kerralla toinen. Täytyy pureskella koko juttua vielä lisää. Ja kommentteja otetaan vastaan esimerkiksi s-postilla.

Hauskaa viikonloppua.

torstai, marraskuu 13, 2003

'Tintan' toinen tuleminen oli päällä ja pidettiin lystiä. Itse tunsin oloni mukavammaksi ja ehkä heittäytyvämmäksi. Lapsia oli 20(!), joka on suuri joukko esikoululaisia. Haittana sen kokoisessa ryhmässä oli lähinnä se, että huomioiko sitä kaikkia innokkaita osallistujia, vai unohtuuko jonkun huomioiminen. Muuten Liisa Rautiaisen lastentaidekasvatus toimii hyvin vaikka suuremmankin ryhmän kanssa, kunhan opettajia on mukana tarpeeksi. Siinä on kuitenkin toiminnallisia osuuksia välissä eli kaikki pääsee osallistumaan vaikkei kommentoisikaan töitä...

keskiviikko, marraskuu 12, 2003

Palaveerattiin aamulla Syli-tanssiesityksen yhteyteen tulevasta työpajasta eli kuten tuottajamme Ville Hyvönen sitä kuvaili:"Lauran sotkusta" (huom! lainaus ei ole täsmällinen, mutta asiasisältö on) Päivät ja ajat laitettiin paikoilleen eli toukokuussa taidemuseo täyttyy maalin kanssa liikkuvista lapsista. Sotkuahan siitä syntyy, mutta toivottavasti iloisessa Action-paintingin hengessä liikkeestä tulee maalausjälkiä.

pähkäilyä on aiheuttanut sanamuodot, jolla tuota kaikkea voisi kuvailla muutamalla lauseella...ehkä siitä tuli kuitenkin ihan hyvä raotus työpajan maailmaan..

Sokkona mentiin tänään kertaa 9.luokkalaisten kanssa.

asioiden toimittamista...


kauhian paljon on nyt puuhaa lasten kanssa. Hyä, hyä, mutta miten voisin kohtailla nuoria enemmän? opettajat, toiset aktiivisemmin kuin toiset, tuovat oppilaitaan näyttelyyn, mutta voisiko löytyä toisenlainen väylä? Ehdotuksia otetaan vastaan ilomielin.

tiistai, marraskuu 11, 2003

Neiti Akva Tintta käväisi taidemuseolla ensimmäistä kertaa Huuhkajanvaaran päiväkotilaisille. Vastaanotto oli ihan ok. Itselläni on kuitenkin vielä sellainen olo ja tuntu, että siihen täytyy saada vielä hieman enemmän henkeä ja menoa.

Jotkut lapsista lähtivät kuitenkin leikkiin mukaan. Ja toivottivat ainakin tervetulleeksi päiväkotiin. Hahmo on tarkoitettu ainoastaan Tiloja-näyttelyyn, mutta toin sen taidemuseolle, koska olen menossa jo ensiviikolla Huuhkajanvaaraan.

Katsellaan kuinka hahmon käy ja miten se lähtee elämään. Ainakin toistaiseksi olen tyytyväinen siitä, että hahmo on olemassa, sillä sen avulla voi tehdä sellaisia juttuja, jotka ei ehkä menisi lapsille läpi "omana itsenä". Ja ehkä se tekee museokäynnistä ja päiväkotinäyttelystä erityisemmän ja jää lasten mieliin.

Päivä on mennyt muutenkin opastuksia pidellessä enemmän tai vähemmän. Sokko-opastus toimi 7-luokkalaisten kanssa. Keskustelua syntyi kiitettävästi. Itse pidän tehtävää hyvänä sen vuoksi, että siinä koululainen joutuu itse kohtaamaan taideteokset ennen "opastusta", joten asiaan saa ensin paneutua itsenäisesti ja tietopaketti tulee oman kokemuksen päälle lisänä. Olennaista on kohdata taideteokset ja vasta sen jälkeen kartuttaa tiedollisia valmiuksia taiteesta.

maanantai, marraskuu 10, 2003

Lauantaina pyörähdin Kuhmon Kulttuurikonventissa. Siellä oli pito laitettu niin hyin, että meinasin selälleni lentää. Suurkiitokset keittiöhenkilökunnalle.

Antina oli myös Oulunläänin taidetoimikunnan sekä läänintaiteilijoiden puheenvuorot ja Kuhmon kansanmusiikkikeskuksen väen runonlaulantaa sekä kertomuksia keruumatkoilta. Itsekin jouduin/pääsin kertomaan Generaattorista konventtiyleisölle. Veri pakeni jälleen päästä, mutta he olivatkin laittaneet sinne tuolin puhujalle, joka helpotti tilannetta. Tuomiseni otettiiin hyvin vastaan. Flyerit lensivät uusiin koteihin ja julisteet pääsivät julistamaan Valtiomies II:a ja Kielenhaltijaa. Hieman keskustelua käytiin myös mahdollisesta yhteistyöstä mm. Sotkamon kuvataiteiden opettaja Leila Viitalan kanssa. Odotan yhteistyötä, kunhan vain raamit muotoutuvat.

Palaveerattiin myös Markku Hernetkosken kanssa hänen näyttelynsä taidekasvatusosuudesta. Töissä on pohjaa kertomuksille, jota hyödynnetään lapsia kohdatessa. Tarjonnan keskipiste on kuitenkin Markun tapaaminen näyttelykäynnin yhteydessä. Kerrankin saadaan taiteilija itse kertomaan tekemisistään! (h)uraa!

lauantai, marraskuu 08, 2003

Matkalla Kuhmon Kulttuurikonventtiin. Vielä flyerit mukaan ja sitten auto laulamaan.

perjantai, marraskuu 07, 2003

Laurasta neiti Akva Tintaksi.
Huulimaalia, poskipunaa ja riemumieltä.