Juha Joron maalauksia ja grafiikkaa Wäinö Aaltosen museossa.
Niukkuus on Jorolle selvästikin hyve, hänen työnsä ovat hyvin pelkistettyjä, säästeliäin keinoin toteutettuja. Laveeraukset ja hiilityöt ovat hienostuneita, välillä liki kuivakkaan älyllisiä tutkielmia tilasta ja muodoista. Mustavalkoisuus tuo osaan töitä dokumenttimaisuutta, joitakin tekee mieli luonnehtia materiaalianalyyseiksi; joissakin töissä- esim. Uoma I ja II, Portaat I ja II- eleettömyys on laadultaan lyyristä ja mietiskelevää. Kaikkiaan työt ovat voimakkaasti latautuneita, jos kohta niiden johdonmukaisuus on niin suoraviivaista, että katsoja helposti vain toteaa ja vakuuttuu, ei kiinnostu. Itse rupesin miettimään, miten mainiosti teokset sopivat nimenomaan tämän museon seinille, valkeaksi sivutulle betonille, jossa laudoituksen jäljet ovat näkyvissä. Joron hiilitöistä monet aivan kuin erittelevat tällaista pintaa, luovat siitä mikroskooppinnäkyjä. Kiinnostavaa on myös rytmiikan jatkuminen seinäpinnan jäljistä kehysten sisäiseen tilaan.
Väripuupiirroksissaan Joro on avoimempi, ja ne kiihottavat mielikuvitusta heti enemmän. Soittorasiaksi nimetty sarja näyttäytyi minun silmissäni muunnelmina naamiosta, sen sulautumisesta ympäristöön ja erottautumisesta. Mutta eräänlainen naamiohan soittorasian metallinen sävelmäkin on, aina konemaisesti sama, mutta kuitenkin omaksi itsekseen helähdyksistä koostuva.
Palkki II -nimisesssä laveerauksessa on kuvattu sen palkin idea, joka lattialla Muutoksia -nimisenä veistoksena muuttuu kolmessa vaiheessa mureniksi - kuin piirustushiili joka vähän kerrassaan murenee siiräessään kolmiulotteisa todellisuutta kaksiulotteiseksi. Muitakin mielikuvia työ herättää, esimerkiksi ajatuksen sorakuopasta maisemataiteena, tai graniittilouhoksesta jos mennään taideteosten lähteille. On helppo kuvitella tämän teoksen kivinen versio ulkoilmaan.
Kävellessäni museosta Urheilupuistoon päin katselin rakennuksen sateen kastamia seiniä. Ne voisivat olla Joron maalausten kohteita, tuo kiven alakuloinen pinta. Ajattelin myös Joron kahta tilateosta - Piirros hiekassa I ja II ja mietin, että museon lattialla ne ovat kuin tavarat varastossa; hiekasta niiden kuuluisi nousta, esimerkiksi keskellä Urheilupuiston hiekkakäytävää, kuin katutaiteilijan värikkäät liituympyrät kesäisellä asfaltilla. Mutta ulkona työt menisivat tietysti pilalle. siksi ne ovat sisällä, illuusioina hiekkaan tehdyistä piirroksista.
JARKKO LAINE
Turun Sanomat 16.2.1988