Hyvät naiset ja herrat, hyvät näyttelyvieraat!

Nyt avattavassa näyttelyssä on esillä Juha Joron 20 vuotisen taiteilijauran kolmen eri tyyppisiä töitä. Juha Joro on taidemaalari, taidegraafikko ja graafinen suunnittelija. Hänen tuotantonsa monipuolisuuteen voi tutustua taiteilijan hyvin toimitetuilla ja ulkoasuiltaan tyylikkäillä kotisivuilla, mutta parhaiten taiteilijasta ja hänen tuotannostaan kertoo silti elävä näyttely. Joron tuotantoon tutustuessa päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää, että töitä olisikin kolmelta eri taiteilijalta. Töiden korkean laadun lisäksi silmiinpistävää on käytettyjen tekniikoiden ja tematiikan monipuolisuus, vaikka nyt esillä olevat työt ovatkin vain kolmelta viimeiseltä vuodelta.

Ensimmäisen sarjan 6 suurikokoista Schrates-nimeä kantavat työt ovat uniikkitöitä. Vuodelta 2003 peräisin olevat kollagrafiat ja carbon-tallenteet ovat valmistuneet alumiinilevyille, joille on viety liimaa, hiekkaa ja silkkipaperia, monotypiopioita on puolestaan täydennetty monin eri motiivein. Harmaanruskean-mustat sävyt ovat hyvin herkkiä, värisävyiltään rikkaita. Taiteilija toisaalta pilkkoo ja rikkoo monotonisia pintoja, toisaalta taas rinnastaa, luo vastakohtaisuuksia, esim. positiivis-negatiivsiin kukka-aiheisiin päättyviä kasveja, arkkitehtuurista löydettyä uudelleen piirrettyä ornamentiikkaa, ovaalisia ja suorakulmaisia motiiveja. Piirrokset ja niiden kontrapunktit - kuvan ytimeen tai kuvien periferiaan sijoitetut kuvalliset elementit - kykenevät dynaamisuudellaan, jännitteillään ja ekspressiivisyydellään täyttämään pinnan homogeenisen tasapainon. Taiteilija rakentaa työnsä sarjoille, hän tutkii ja työstää yksittäistä aihetta, tarkkailee ja etsii variaatioiden mahdollisuuksia. Piirrot, raapaisut eivät ole ainoastaan teknisiä mestaritöitä, malliesimerkkejä ammatillisesta taituruudesta, vaan ne viittaavat myös kuvallisuuteen ja abstraktiin; reaaliseen ja kuviteltuun maailmaan sekä näiden rajatapauksiin..

Tunnelmaltaan kevyimmältä saattaa aluksi vaikuttaa Silence of the Light -sarja. Juha Joroa on koko hänen taiteilijanuransa aikana askarruttanut valon ja varjon rinnakkaisuus, vastakkaisuus, toinen toistaan ruokkiva ja tuhoava vaikutus. Samaa voidaan sanoa myös ajan suorasta ja käsitteellisestä tarkastelusta. Hän luo uusia valo-olosuhteita ja uutta aikakäsitettä liikkumalla "menneen ajan jäljillä", aikaa ja ajattomuutta omilla välineillään analysoimalla. Aluksi hän kuvaa digikameralla luontoa sen täydessä väriloistossa. Tekniikan ja uuden valaistuksen avulla hän kykenee siirtymään rehottavan luonnon ja hengittävän vegetaation korrektia, konkreettista, kauneutta monipuolisesti ikuistavien pikakuvien yläpuolelle. Hän kykenee antamaan yksinkertaisille aiheille sellaista ajatonta lisäarvoa, joka jalostaa metsässä kulkevan ihmisen suhteen maisemaan. Valokuvagravyyreihin hän käyttää polymereja, laattoja valmistaessaan hän puolestaan pitää tärkeänä - tämän sain todeta omin silmin - sellaisten luontoystävällisten menetelmien käyttöä, jotka aiemmista käytännöistä poiketen eivät saastuta tai myrkytä luontoa. Metsä, maisema, puro tai jäätynyt joenpinta - vedoksissa esiintyvien mustan ja valkoisen lukemattomina eri vivahteina - kertovat ainakin minulle aivan eri asioista kuin alkuperäiset luontokuvat. Toisaalta ne korostavat muodoltaan runsaita yksityiskohtia, esim. puunrunkojen kaarnan ornamentiikkaa, honkien vertikaalisuutta, katkenneita oksia, valtavia maaperään takertuvia juurakkoja, reheviä, lehteviä kallionhalkeamiin takertuvia saniaisia, jäätyneitten purojen rannalla törröttäviä pensaita tai vaikkapa ihmisten pinoihin kasaamia oksia. Toisaalta mustavalkoisena luontoa kuvatessaan ne ikään kuin säilövät, panevat orgaanisen maaperän lainausmerkkeihin, ja kykenevät näin muistuttamaan myös kaiken rajallisuudesta. Maisema muuttuu minusta joskus hieman pelottavaksi, uhkaavaksi, ja apokalyptiseksi. Maisema muistuttaa meitä ihmisiä siitä, että ellemme kunnioita luonnon lakeja, luonto voi hyväksikäytettynä kääntyä meitä vastaan. Luonto on ihmistä vahvempi, se voi muuttua kaunistelevan, romanttisen luontokäsityksen vastakohdaksikin. Valon hiljaisuus puhuu luonnon lumosta ja rauhasta, mutta myös siitä hiljaisuudesta, jota kukaan ei enää ole kuulemassa.

Kolmas sarja on samalla tekniikalla valmistunut vuonna 2004-2005 valmistunut The Layers of the Time, joka sekin vie katsojan tutulle maaperälle. Taiteilija on löytänyt Turusta ränsistyneen satamarakennuksen, jota hän on kuvannut niin sisältä kuin ulkoakin. Värillisillä digikuvilla hän korostaa nytkin rakennuksen rikkaita yksityiskohtia, vaikka kuvia ottaessaan hän ei vielä tiennyt ikuistavansa yksityiskohdat vedoksiin. Yksityiskohdiltaan rikkaat kuvat ovat todellakin värikuvia, vaikka pölyn ja noen, rappion ja mätänemisen väriskaala ei olekaan kovin runsas. Vuosien kuluessa ajatus kuvamateriaalin monistamisesta ryhtyi kiehtomaan taiteilijaa. Hän otti käyttöönsä aivan erilaisen temaattisen lähestymismallin kuin kahdessa yllä mainitussa sarjassa: nyt hallitsevana on siis dokumentoiva sosiografia. Aika tekee nyt tehtäväänsä: tiiliseiniltä rapisee rappaus, seinäpinnat halkeilevat, yksinäinen tynnyri lojuu keskellä rikkaruohojen valloittamaa pihaa. Portaat päättyvät lukittuun oveen, ikkunat aukeavat tyhjyyteen. Erilaiset kuviopinnat toistuvat milloin geometrisina elementteinä, yksittäisinä nauhoina, viiruina, kaistoina. Sarjan viimeisessä kuvassa on kyyhkynen, sarja alkaa taiteilijan omalla kuvalla, varjona varjossa. Varjo on olemassa vain kuvassa, sillä koko rakennus on jo tuhottu maan tasalle. Aikakerrostumat ovat samanaikaisesti tutkielmia aikakaudesta ja taiteesta; muistoja ja muistutuksia tuhoutuneesta, ihmisen aikoinaan luomasta manufaktuuri-tehtaasta, keinotekoisen ympäristöstä.
Kolme taiteilijaa: Juha Joron kolmesta osa-alueesta kertova näyttely todistaa, että taiteilija hallitsee kaikki nämä taiteen osa-alueet. Hän kykenee luovaan diskurssiin taiteen eri raaka-aineiden kanssa, hän on ymmärtänyt ja sisäistänyt orgaanisesti syntyneen ja tuhoutuneen luonnon sekä ihmisen luoman ja tuhoaman toiminnan rakenteen ja rappeutumisen lainalaisuudet. Olemassaolon jatkumoa hän pohtii kätketyn symboliikan, valon ja varjon avulla kyeten näin leikittelemään ajan eri kerrostumilla.

Csaba Kozák, taidekriitikko

Käännös: Kirsi Rantala, kulttuurisihteeri, Suomen suurlähetystö, Budapest

matrikkeli